Terveyden edistämisen opiskelu käytännössä

Aikataulut ja kurssitkin vaihtelevat melkein jokaisen terveyden edistämisen vuosikurssin kohdalla mutta pääpiirteittäin vuodet menevät seuraavasti.

1. Vuosi

Kun uusi TE1-kurssi aloittaa syyskuun alussa, on heillä heti syyskuun alkuun muutama peräkkäinen lähipäivä. Näiden päivien aikana tutustutaan kurssikavereihin, opettajiin, sekä fyysisiin, että sähköisiin oppimistiloihin. Ensimmäiset kurssit alkavat jo ensimmäisten lähipäivien aikana. Ensimmäisellä viikolla on myös kaupunkisuunnistus, joka tutustuttaa sekä Kuopioon, että kurssikavereihin.

Sairauden edistäjät Kaupunkisuunnistuksessa 2016

 

Ensimmäisenä vuonna suoritetaan ns. yhteisiä kursseja ja niiden suoritusmuodot vaihtelevat lukemispäiväkirjasta ja lukipiiristä tentteihin, verkkotehtäviin ja -keskusteluihin. Lähipäiviä, luentoja ja seminaareja on ehkä n. kerran kuussa aina muutama päivä peräkkäin.

2. Vuosi

Ykkösen keväällä pitäisi tietää sitten suuntaus. Eli valitaan kansanterveystieteen, ergonomian tai nykyään terveysliikunnan perus- ja aineopinnot kakkosvuodelle. Nämä kaikki ovat pääasiassa verkossa tehtäviä mutta joka vuodelle tulee jonkin verran lähipäiviä. Nyt vaan ei enää mennä koko ajan oman ryhmän kanssa. Terveysliikunnassa läsnäoloja tulee aika paljon ihmisen elimistön toiminnan kursseista, niissä on pienryhmäopetusta yms. läsnäolollista. Käsittääkseni kansanterveydellä ja ergonomialla on sitten enemmän seminaareja joihin on osallistuttava.

Kaupunkisuunnistus 2016

Sivuaineitakin pitäisi hiljalleen miettiä ja aloitella. Keräsin muutamia sivuainevaihtoehtoja kavereilta. Periaatteessahan sivuaineen saa vapaasti valita mutta jollain tavalla sen tulisi tukea omia opintoja. Joihinkin sivuaineisiin kuten pedagogiikkaan on soveltuvuuskokeet. Ja terveysliikunnalla kandivaiheessa on pakollinen sivuaine urheiluravitsemus.

Sivuainevaihtoehtoja:

-urheilupsykologia (suoritetaan JOO-opintoina Jyväskylän yliopistossa verkossa)
-kansanterveystiede, ergonomia, terveysliikunta (Jos opiskelee yhtä, voi toisen ottaa sivuaineeksi)
-psykologia
-työ- ja organisaatiopsykologia
-ravitsemustiede
-viestintä
-terveys/sosiaalihallintotiede
-terveystaloustiede
-sosiaalipsykologia
-gerontologia
-kasvatustiede
-aikuisopettajan pedogogiset opinnot

3. Vuosi

Jokainen tekee todellakin omaan tahtiinsa ja etenkin niillä, joilla on alla toinen tutkinto tai paljon avoimen opintoja, vuodet eivät millään lailla pidä paikkansa. Mutta joka tapauksessa kolmonen ajatellaan yleensä kandintekovuodeksi. Läsnäoloja on vähintään kandiseminaareissa käynnit neljä kertaa ennen kuin saa kandinpaperit.

Palapelit vuodelta X, vielä vanhan Puikkarin ollessa käytössä.

4-5. Vuosi

Maisterivaiheessa pääainevaihtoehtoina ovat väestön terveyden ja työhyvinvoinnin edistäminen, englanniksi käytävä Master of Public Health ja terveysliikunta. Läsnäoloa on graduseminaarit ja joitain yksittäisiä päiviä, mutta selkeästi mitä pidemmällä opinnot ovat, sitä itsenäisempää työskentely on.

Kaverit pyysivät huomauttamaan läsnäoloihin liittyen, että Master of Public Health vaatii paljon läsnäoloa Kuopiossa. Osalle meidän vuosikurssista tuli yllätyksenä kuinka itsenäistä ja joskus yksinäistäkin opiskelu voi olla kun tehdään melkein kaikki etänä ja sitten osalle tulikin ylläreitä sen suhteen, että läsnäoloja olikin enemmän kuin oli ajatellut. Kaikki riippuu niin siitä, mitä suuntautumis- ja kurssivalintoja tekee.

Meillä osa muutti Kuopioon pysyvästi, osa on tehnyt koko ajan etänä. Sitten on niitä, jotka asuivat täällä ensimmäisen vuoden ja ovat loput tehneet etänä ja niitä jotka tekivät toisinpäin. Itse olen tykännyt asua Kuopiossa opintojen ajan ja kaverin sanoin alla.

Kuopio on mahtava ja lämminhenkinen opiskelijakaupunki, johon kotiutui silloin vuosia sitten yllättävänkin nopeasti. Ennen kaikkea Kuopio on opiskelukaupunkina mahtava sen poikkitieteellisten terveysalojensa vuoksi. Mistään päin Suomea ei voi löytää samanlaista yliopistopakettia lääketiedettä, ravitsemustiedettä, biolääleketiedettä, farmasiaa, hoitotiedettä, terveyden edistämistä ja hammaslääketiedettä.


Etänäopiskelu saattaa tuntua väliltä siltä, että ei tarvitse tehdä mitään kun ei ole luentoja tai lukujärjestystä. Tekemistä on kuitenkin ainakin laskennallisesti ihan yhtä paljon kuin muillakin. Ja joskus on paljon työläämpää tehdä tehtäviä yksin kuin istua luennolla ja mennä sitten tenttiin. Sen vuoksi osa tekeekin hommia yhdessä yliopistolla ja muilla Facebook laulaa kun kysellään miten tämä ohjeistus nyt pitäisi ymmärtää. Mutta kivaa ja haastavaa tämä on ollut. Nyt ihan lopussa alkaa jo ajatukset karata työelämään eikä viimeiset hommat enää oikein maistu.

Terveysliikunnan/Liikuntalääketieteen urapolkuja on vihdoin saatu nettiin.

Aikaisempia opiskeluun liittyviä tekstejäni löydät alla olevista linkeistä ja kommenteissa saa kysellä lisää.

Mistä yliopisto-opinnot koostuvat
Gradu- ja harkkapäiväkirjat osa 1 ja osa 2
Kandi
Näyteportfoliokurssi
Opiskelutyyli
Vinkkejä uudelle opiskelijalle
Vappu
Opintojen puolivälissä
Opiskelemaan terveystieteitä Kuopioon?



Heittäkää kysymyksiä kommentteihin!





Kommentit

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie