Paniikkireaktioita
Korona on laukaissut osalla ihmisistä paniikkireaktion. Paniikki on tilanteesta riippumatta epähyödyllinen reaktio, koska se tekee ihmisestä epäjohdonmukaisen ja lamaa toimintaa. Koska joka tuutti on täynnä koronaa, en halua kirjoittaa siitä vaan paniikista ja tarkemmin paniikkikohtauksista. Paniikkikohtaukset ovat yllättävän yleisiä, yksittäinenkohtaus/kohtauksia on ollut joka viidennellä.
Paniikkikohtaukset ovat käynnissä ollessaan aivan hirveitä ja jälkikäteen ajatellen joskus aivan älyttömiä. Muutaman niitä kokeneena, en voi oikeastaan kuin nauraa niille, silloin kun ne eivät ole hetkeen esiintyneet, koska itselläni laukaiseva tekijä usein on aivan älytön. Melkein kaikki paniikkikohtaukseni on nimittäin laukaissut matikka.
Olen saanut ensimmäisen paniikkikohtaukseni 12-vuotiaana kuudennella luokalla. Mielenterveyteni oli melko heikoilla muutoinkin murrosiän myrskyissä ja matikkakilpailussa sitten räsähti. Yhtäkkiä kesken laskemisen tuli aivan järkyttävä pakko päästä pois luokasta, en voinut kuin itkeä ja lähteä luokasta. Sillä hetkellä olin aivan varma, että en osaa mitään ja kaikki vastaukseni olivat vääriä. Jälkikäteen kuultuna molemmat valmiiksi laskemani laskut olivat täysin oikein laskettuja. Muistan senkin, että kisan aikaan mulla oli menkat ja joillakin kuukautiset tai PMS voivat laukaista tai pahentaa paniikkikohtauksia.
Isommitta kohtauksitta menikin melkein kymmenen vuotta mutta ammattikorkeakoulussa problem based learning, jota tuttavallisemmin kutsutaan myös panic based learningiksi, laukaisi kohtauksen. Meidän AMK:ssa PBL toteutettiin siten, että edellisen viikon sessiossa kehitettiin herätteen pohjalta kysymys, johon piti vastata 2 sivun tekstillä ja sitten ryhmässä kehitettiin ryhmän vastaus. PBL opetti ainakin hajottamaan kurssihengen ja harrastamaan seksuaalista kanssakäymistä pilkun kanssa jos ei muuta. Mutta sitten yhdessä sessiossa ei saatukaan päätettyä mihin kohtaan vastausta se pilkku tulee ja tilanne meni hirveäksi vänkäämiseksi ja lopulta oireet olivat samat kuin edellisessä paniikkikohtauksessa. Tässä vaiheessa tunnistin jo itse mistä on kyse, mutta etenkin opettajan se säikäytti kunnolla.
AMKissa sain toisen, lievemmänkin kohtauksen kun olin viimeisessä harjoittelussa. Päivystyksessä tehtäväkseni annettiin laskea myrkytyspotilaan vasta-aineen määrä. Päässä tietenkin, koska hoitajaopiskelijan pitää laskea päässä kaikki. Tai sitten oli vaan sen verran kiire ja kaikki laskimet oli hukassa. Meinasin hajota taas mutta sain onneksi pidettyä itseni kasassa. Omaa ohjaajaa tuurannut hoitaja kyllä otti melkoisen riskin saada kaarimaljasta päähänsä kun laskutoimituksen jälkeen heitti vitsiä siitä, että laskin väärin vaikka olin laskenut oikein.
Viimeisimmän ison, oikein kunnon paniikkikohtauksen sain kakkosvuonna yliopistossa. Tilastotieteen johdantokurssin tentti, samassa tilassa tietojenkäsittelyn fuksien tentti. Porukkaa lappoi sisään minuutin välein myöhässä ja jouduin nousemaan useamman kerran reunapaikaltani, että muut pääsivät paikoilleen. Tila oli ihan älyttömän rauhaton, puhelimet olivat useammalla värinällä ja tenttiin keskittyessä kuulin koko ajan jonkun kännykän surisevan, edessä istuva opiskelija haisi kuin ei olisi käynyt sillä viikolla suihkussa (oltiin jo perjantaissa) ja olin onnistunut jättämään äänet puhelimeeni vaikka juuri ennen tenttiä muistutin muita että äänet pois. Ja eikö isäni soittanut juuri kesken tentin. Kaiken tämän jälkeen oli ihan mahdotonta enää keskittyä tenttiin. Tilastotiede on vielä aina ollut itselleni kaikkien vaikein aihe korkeakouluopinnoissa joten eihän siinä oikein muuta voinut odottaa kuin paniikkikohtausta. Sen jälkeen kun sain paperin palautettua ja itseni ulos salista, itkin varmaan puoli tuntia Snellun aulassa.
Sen jälkeen tilastotieteen opiskelu on ollut aina vain vaikeampaa. Peruskurssin pienryhmässä kävin kerran ja meinasin saada kohtauksen, tentti oli hilkulla ja edelleen välillä gradun kanssa pakertaessa on tunnistettava milloin on syytä lopettaa.
Kummallisinta tässä on, että kirjoitin kuitenkin pitkästä matikasta C:n ilman paniikkia. Ei voi sanoa ilman ongelmia, koska möhlin idioottihelpon todennäköisyystehtävän jännityksissäni. Ja olen päässyt sairaanhoitajan soveltuvuuskokeen matikkaosion läpi ja koulutuksen päässälaskettavat tentit. Kertotauluja tosin en vieläkään osaa vaan joudun oikeasti laskemaan paljonko kerto on.
Semmoiset tarinat tänään. Onko kokemusta paniikkikohtauksista?
Paniikkikohtaukset ovat käynnissä ollessaan aivan hirveitä ja jälkikäteen ajatellen joskus aivan älyttömiä. Muutaman niitä kokeneena, en voi oikeastaan kuin nauraa niille, silloin kun ne eivät ole hetkeen esiintyneet, koska itselläni laukaiseva tekijä usein on aivan älytön. Melkein kaikki paniikkikohtaukseni on nimittäin laukaissut matikka.
Olen saanut ensimmäisen paniikkikohtaukseni 12-vuotiaana kuudennella luokalla. Mielenterveyteni oli melko heikoilla muutoinkin murrosiän myrskyissä ja matikkakilpailussa sitten räsähti. Yhtäkkiä kesken laskemisen tuli aivan järkyttävä pakko päästä pois luokasta, en voinut kuin itkeä ja lähteä luokasta. Sillä hetkellä olin aivan varma, että en osaa mitään ja kaikki vastaukseni olivat vääriä. Jälkikäteen kuultuna molemmat valmiiksi laskemani laskut olivat täysin oikein laskettuja. Muistan senkin, että kisan aikaan mulla oli menkat ja joillakin kuukautiset tai PMS voivat laukaista tai pahentaa paniikkikohtauksia.
Isommitta kohtauksitta menikin melkein kymmenen vuotta mutta ammattikorkeakoulussa problem based learning, jota tuttavallisemmin kutsutaan myös panic based learningiksi, laukaisi kohtauksen. Meidän AMK:ssa PBL toteutettiin siten, että edellisen viikon sessiossa kehitettiin herätteen pohjalta kysymys, johon piti vastata 2 sivun tekstillä ja sitten ryhmässä kehitettiin ryhmän vastaus. PBL opetti ainakin hajottamaan kurssihengen ja harrastamaan seksuaalista kanssakäymistä pilkun kanssa jos ei muuta. Mutta sitten yhdessä sessiossa ei saatukaan päätettyä mihin kohtaan vastausta se pilkku tulee ja tilanne meni hirveäksi vänkäämiseksi ja lopulta oireet olivat samat kuin edellisessä paniikkikohtauksessa. Tässä vaiheessa tunnistin jo itse mistä on kyse, mutta etenkin opettajan se säikäytti kunnolla.
AMKissa sain toisen, lievemmänkin kohtauksen kun olin viimeisessä harjoittelussa. Päivystyksessä tehtäväkseni annettiin laskea myrkytyspotilaan vasta-aineen määrä. Päässä tietenkin, koska hoitajaopiskelijan pitää laskea päässä kaikki. Tai sitten oli vaan sen verran kiire ja kaikki laskimet oli hukassa. Meinasin hajota taas mutta sain onneksi pidettyä itseni kasassa. Omaa ohjaajaa tuurannut hoitaja kyllä otti melkoisen riskin saada kaarimaljasta päähänsä kun laskutoimituksen jälkeen heitti vitsiä siitä, että laskin väärin vaikka olin laskenut oikein.
Viimeisimmän ison, oikein kunnon paniikkikohtauksen sain kakkosvuonna yliopistossa. Tilastotieteen johdantokurssin tentti, samassa tilassa tietojenkäsittelyn fuksien tentti. Porukkaa lappoi sisään minuutin välein myöhässä ja jouduin nousemaan useamman kerran reunapaikaltani, että muut pääsivät paikoilleen. Tila oli ihan älyttömän rauhaton, puhelimet olivat useammalla värinällä ja tenttiin keskittyessä kuulin koko ajan jonkun kännykän surisevan, edessä istuva opiskelija haisi kuin ei olisi käynyt sillä viikolla suihkussa (oltiin jo perjantaissa) ja olin onnistunut jättämään äänet puhelimeeni vaikka juuri ennen tenttiä muistutin muita että äänet pois. Ja eikö isäni soittanut juuri kesken tentin. Kaiken tämän jälkeen oli ihan mahdotonta enää keskittyä tenttiin. Tilastotiede on vielä aina ollut itselleni kaikkien vaikein aihe korkeakouluopinnoissa joten eihän siinä oikein muuta voinut odottaa kuin paniikkikohtausta. Sen jälkeen kun sain paperin palautettua ja itseni ulos salista, itkin varmaan puoli tuntia Snellun aulassa.
Sen jälkeen tilastotieteen opiskelu on ollut aina vain vaikeampaa. Peruskurssin pienryhmässä kävin kerran ja meinasin saada kohtauksen, tentti oli hilkulla ja edelleen välillä gradun kanssa pakertaessa on tunnistettava milloin on syytä lopettaa.
Kummallisinta tässä on, että kirjoitin kuitenkin pitkästä matikasta C:n ilman paniikkia. Ei voi sanoa ilman ongelmia, koska möhlin idioottihelpon todennäköisyystehtävän jännityksissäni. Ja olen päässyt sairaanhoitajan soveltuvuuskokeen matikkaosion läpi ja koulutuksen päässälaskettavat tentit. Kertotauluja tosin en vieläkään osaa vaan joudun oikeasti laskemaan paljonko kerto on.
Semmoiset tarinat tänään. Onko kokemusta paniikkikohtauksista?
Kommentit
Lähetä kommentti