Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2023.

Seitsemän vuoden suosituimmat

Kuva
 Pinkkiä piiperrystä näki päivänvalon tammikuussa 2016. Nyt mennään siis jo kahdeksatta vuotta jos oikein laskin. Sinä aikana hiukan yllättävätkin tekstit ovat nousseet suosituimmiksi. Katsellaan ja muistellaan tänään vähän. 1. Polar Ignite - hutiostos? Maaliskuussa 2020 julkaistu teksti käsittelee älykelloa ja lopultahan luovuin kyseisestä kellosta kokonaan enkä ole uutta älykelloa hankkinut. 2. Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus Joulukalenterit kiinnostavat aina ja 2021 listasinkin niitä urakalla. 3. Paluu hormonaaliseen ehkäisyyn Kokemukset minipillereistä ovat selkeästi korkealla myös blogiin johtavissa hakusanoissa ja ei ole mikään ihme, että Helin vieraskynäteksti helmikuulta 2020 on suosittujen joukossa. 4. Innie vai outie Tähän tekstiin löydetään varmaan googlen kautta mutta toivon, että siinä on jotain järjen ääntä nuorille. Naisten keholle asetetaan kyllä ihan outoja ulkonäköpaineita.  5. Viisureiden poisto  Viisureiden poistokokemukset pohdituttavat ihmisiä ed

Keskeneräiset neuleet

Kuva
 Toiset kykenee ostamaan langat vain yhteen työhön kerrallaan, neulovat sen työn alusta loppuun ja sitten vasta siirtyvät seuraavaan. Minä kuulun sitten siihen toiseen kategoriaan, joka ostaa lankoja joista on joskus sitten kiva tehdä jotain ja neuloo fiiliksen mukaan. Koska neulominen on enemmän tapa rentoutua kuin vaatettaa itsensä tai perheensä, tyssäävät työni yleensä kohtaan, jossa pitäisi alkaa laskea silmukoita, kaventaa, lisätä saatikka ommella.  Väsyneenä tai stressaantuneena ei edes kannata alkaa laskea tarkkuutta vaativia kohtia kun tietää että menee pieleen kuitenkin.  Sitten kun töitä on kesken, niin jossain vaiheessa huomaa että työ ei etene myöskään koska ohje on kadonnut, juuri ne puikot mitä tarvitsisit, eivät ole vapaana tai ovat kadonneet tai lanka loppuu ja seuraava kerä on siivottu jonnekin piiloon. Toki on myös tilanteita, että pitää aloittaa uusi neule esimerkiksi reissuun, kun ei keskeneräistä villapaitaa viitsi kuljetella kovin kauas kun tavaraa on jo muutenkin

Normiviikot 2023

Kuva
Olin kirjoittanut viisi vuotta sitten parin viikon ajalta miltä elämäni näyttää. Ajattelin nyt samalla tavalla tiivistää kaksi erilaista viikkoa yhteen postaukseen ja katsotaan näyttääkö miten erilaiselta verrattuna vuoteen 2018  Elämäntilannehan on periaatteessa sama kuin silloin, olen töissäkäyvä opiskeleva sinkku, jolla on aika paljon järjestöhommia harrastuksina. VIIKKO 1  Maanantai: Menin aamusta toimistolle pyörähtämään ja hoidin sähköpostit ennen kuin vaihdoin naapuriin kirjastoon tekemään opinnäytetyön lopputuotosvideota opparikaverien kanssa. Ehdin vielä lounaalle Akava-talolle ennen lounaan loppumista ja tein hommia toimistolla noin neljään. Päivän oppariosion otin ylityötunneista, niin ei tarvinnut päivää venyttää. Illan luin kirjaa ja pakkasin työreissun kamoja ja muuta pientä kotona. En viitsinyt kauppaan kun olin lähdössä ja toisaalta repussa painoi extrana vielä videon teossa tarvitut mikrofonit ja muut vempeleet. Joka junareissulta tulee instaan aina junaselfie   Tiista

Reissukosmetiikka

Kuva
Tammikuussa alkoivat taas työreissut ja kokosin kevääksi kosmetiikan mukaan. Tietenkin joudun täydentämään kevään mittaan mutta katsotaan mitä pakkasin nyt alkuun mukaan.      Yleensä reissussa mukana on Dermosilin kokonaan avautuva pussi, jossa osa tavartoista on irrallaan ja osa sitten vielä pussitettuna pienempiin pussukoihin. Irrallaan siellä pyörii astmapiippujen ja satunnaisten ponnareiden kanssa näytepussit shampoota ja suihkugeeliä, joita ei kyllä hotellireissuilla tarvitse mutta ovat varuilta mukana. Sitten on Lumenen hohtava paletti ja Blur meikkipuuteri, L´Occitanen huulirasva ja nyt alkuun 75 ml hohtava vartalovoide kirsikankukkatuoksussa, Doven dödö, kabuki ja hyvin kompakti hiusharja. Urban Decayn pullossa on Catricen setting sprayta. Hopeisessa pussukassa kulkee essencen minisiveltimiä, Tony Molyn Panda´s Dream ripsiväri, Catricen kulmageeli ja luomivärikynä sekä essencen kultainen rajauskynä. Toisesta pussukasta löytyy joulukalenterien aarteita Lumenen seerumin ja prime

Loppuneet 1/2023

Kuva
 Tammikuu tuntui todella hiljaiselta kosmetiikan loppumisen suhteen. Varmaan tuli vuoden loppuun niin innokkaasti käytettyä purkkeja tyhjäksi ja toisaalta tammikuussa on ollut enemmän väsyneitä iltoja kun ei ole jaksanut rasvata. Ja toki reissussa on eri kosmetiikat kuin kotona käytössä ja reissuja oli tammikuussa useita. Jotain kuitenkin loppui. Dermosil Winter Flower käsisaippua oli hyvin miedon tuoksuinen kausisaippua. Ihan kiva mutta en jää kaipaamaan.   Dove Powered by Plants renewing geranium body lotion oli epämiellyttävän tuoksuinen eikä imeytynyt hyvin.   Creightons Mango & Papaya Body Bliss Hand Cream oli ihan kiva ja kevyt käsivoide työpöydälle. Riittävän edullista läträttäväksi pitkin päivää ja aina käsienpesun jälkeen.   Dr. Pawpaw Age Renewal Hand Cream oli huomattavasti kosteuttavampi ja koostumukseltaan kalliimman oloinen.    Catrice CleanID hyaluronic boost serum oli ihan ok. Sitoi kosteutta kasvovoiteen alle mutta vaahtosi jos liikaa laittoi.  Rituals... The Ritua

Tammikuun neuleet

Kuva
 Tammikuun valmiiden neuleiden saldo jäi yhteen jämäsukkapariin. Nallen jämistä tehdyt sukat ovat perus naistensukat, suunnilleen kokoa 38.  Keriä sen sijaan kului onneksi jokunen kun oli noita isompia töitä kesken.     Kesken on seurakuntasalisukkaa  ja hirveä määrä hihoja pitkin poikin olkkaria. Yritän kovasti saada helmikuun aikana jotain valmiiksikin. Keriä kului 5 ja vuoden tavoite on siis 85. Tavoitteesta voi lukea lisää joulukuun neuleista.  

Tammikuun opinnot

Kuva
Tammikuussa ei nyt varsinaisesti tapahtunut ihmeitä opiskelujen suhteen. Toisaalta tapahtui paljonkin. Sain yliopistolta lopulta suoritusmerkinnän viimeisestä kasvatustieteen perusopintojen kurssista ja lopulta ihan paperisenkin todistuksen. Sähköisellä todistuksella pääsin hakemaan ammatilliseen opettajakorkeakouluun (AMO), jonka pääsytietoja saadaan odottaa ainakin maaliskuun loppuun saakka.  YAMK-tutkintoon DIAK:lla puuttuu enää opinnäytetyön loppuun saattaminen ja sen kanssa tuli tammikuussa tehtyä vähän sitä sun tätä. Inhoan opinnäytetyöhön liittyvää pilkkujen ja pisteiden viilausta. Olen enemmän ison kuvan hahmottaja ja mielestäni olen nyt opinnäytetyön aikana hahmottanut aika hyvin, mitkä tekijät vaikuttavat opiskelijoiden hyvinvointiin sote-alalla ja millaisilla keinoilla sitä yritetään niin Suomessa kuin kansainvälisesti parantaa. Riittäisi jo aiheen kanssa säätäminen.  Muutamia aiheita nousi tammikuussa, joita kiinnostaisi opiskella, mutta koska en jaksa mitään kurssiaikataul

Loppuvuoden pannut

Kuva
 Luulin jo itsekin, että viime vuosi on loppuunkäsitelty mutta eipäs se ollutkaan. Pannuthan oli vielä kurkistamatta. Nyt on kyllä niin mikropannutettuja, että suurennuslasilla saa etsiä pannun metallinkiiltoa. Kyllä se silti kaikista löytyy.   essencen Come to Town -nelikosta sain kultaisen sävyn pannutettua, punakulta oli pannutettu jo aikaisemmin. Tässä on tosi syvät pannut, sai ihan urakalla käyttää. Toinen essence eli all about nudeoli vähän ohuempi ja siitä sain puhli keskitumman kimaltavan sävyn. Nämä on tosi vanhoja essencen luomiväripaletteja mutta arjessa kun käytän vaan yhtä sävyä niin nämä ovat siihen kyllä toimineet ja koostumukset pysyneet kunnossa.   Revolution Flawless -paletista sain pannun näkyviin Soft Glo nimisestä kimaltavasta vaaleasta sävystä (keskellä ylhäällä ylläolevassa kuvassa)    Lumenen Blur-meikkipuutereita tuli taas yksi pannutettua. Samoin Catricen all matt plus shine control puuteri, josta on kansikin jo irti. Tämä on tosi tiivistä puuteria ja kuluu pa

ARVOSTELU: HeiaHeia-sovellus fyysisen aktiivisuuden edistäjänä

Kuva
  Vieraskynä Heli Mikkonen       HeiaHeia on ilmainen sekä iPhonelle että Android-puhelimiin saatavilla oleva sovellus, jolla voi seurata omaa fyysistä aktiivisuuttaan kirjaamalla siihen erilaisia fyysisen aktiivisuuden suorituksia. Sovellus myös mittaa askelia, siihen voi kirjata paino- ja unitietoja sekä siinä voi verkostoitua muiden käyttäjien kanssa ja kannustaa heitä. Sovellukseen voi liittää yleisimpiä älylaitteita (esim. Polar, Suunto, Garmin tai Fitbit) tai puhelimen oman terveyssovelluksen, jolloin tiedot esimerkiksi liikuntasuorituksista siirtyvät niistä HeiaHeiaan automaattisesti. HeiaHeiaan kirjautumiseen tarvittavan tilin luomiseen tarvitset sähköpostipostiosoitteen. HeiaHeian aloitussivun ylälaidassa näkyy meneillään olevan viikon fyysisen aktiivisuuden määrä jaettuna kestävyysliikuntaan sekä voimaan ja liikkuvuuteen. Lisäksi näkyy meneillään olevan päivän askeleiden määrä sekä kirjausjärjestyksessä omat ja kavereiden fyysisen aktiivisuuden kirjaukset. Alhaalla olevasta