Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2022.

Miten vuosi 2022 meni?

Kuva
Miltäs se vuosi 2022 tässä vaiheessa näyttää ja tuntuu? Tänään on vuorossa pikatarkastelu menneeseen vuoteen. Vuoden tavoitteet ja niissä onnistuminen katsotaan sitten ensi vuoden alkuun. Vuosi 2022... ... näkyy kropassa. Pohkeessa on ollut puoli vuotta kestomustelma, ranteessa kiristää arpikökkö, vatsassa näkyy vielä palovamman jälki. Niskassa ja hartioissa lihakset erottuvat paremmin ja jaloissa tuntuu lihas. ... maistuu junaeväiltä. Valion granolajogurttia, Frooshin smoothieta ja appelsiinimehua on tullut vuoden mittaan syötyä niin aamuin kuin illoinkin.  ... tuntuu vahvalta ja terveeltä, vaikka sairastinkin koronan ja perussairauksien lääkityksiä on vähän säädetty. Flunssaa oli tosi vähän ja muutenkin tuntui menevän terveyden suhteen aika vahvasti.  ...kuulostaa rakennustyömaalta. Raksat löytyy sekä toimiston, että kodin vierestä ja molemmista on aiheutunut ääntä ja kulkemisvaikeuksia kun tiet on aina mistä milloinkin suljettu tai kuorma-auto on juuri peruuttamassa kun pitäisi pääs

Mitä ostin itselleni joululahjaksi?

Kuva
 Koska vietin joulua omassa rauhassani kotona, enkä lähtenyt reissaamaan, en myöskään jaksanut lahjarumbaa ja ilmoitinkin etten hanki enkä halua lahjoja tänä vuonna. Tätä kyllä sitten osa suvusta kiersi nimeämällä lahjoja joksikin muuksi kuin joululahjaksi. Vaatii siis selvästi vielä opettelua ja tähän Julia Thurén kirjoittikin hyvän kolumnin Ylellä joulun alla. Tilasin kuitenkin joulukalenterien tilauksen yhteydessä pari pakettia itselleni. L´Occitanen Flowered Routine Collectionista löytyy Cherry Blossom tuoksussa iso suihkugeeli 250 ml, kimaltava vartalovoide 75 ml, käsivoide 75 ml ja palasaippua 50g.  Näitä samojahan tuli kummastakin L´Occitanen joulukalenterista, mutta tykkään tästä tuoksusta. Kirsikankukka on sen verran lemppari, että myös toisesta paketista löytyy sitä. Ritualsin pakkauksesta löytyi Ritual of Sakura -käsisaippuaa pumppupullossa ja täyttöpakkauksessa sekä käsivoide.  Toki tässä syksyllä tuli ostettua uudet kuulokkeet hajonneiden tilalle, uusi mikrofoni tietokone

Joulukirjakalenteri: Luukku 26

Kuva
  Tervetuloa joulukirjakalenterin viimeiseen luukkuun. Lupasin koko joulukuun joulukirjoja ja kirjoja toki riittäisi vielä välipäivillekin mutta jätetään jotain ensi vuoteen ja loppiaisena tapahtuvaan loppuvuoden kirjojen läpikäyntiin. Alkuvuoden kirjathan löydät täältä, mikäli kaipaat lisää kirjavinkkejä. Ann-Charlotte Persson Kustantaja Gummerus 2022 306 sivua / 13h 29min Äänikirjan lukija Anna Paavilainen   Kustantajan kuvaus:   Joululeivosten tuoksua ja nostalgista tunnelmaa Emman pieni kahvila Lontoon Notting Hillissä on täpötäynnä ja sahramipullat viedään käsistä. Sitten Emma saa kiireisen soiton kotoa Ruotsista: isotäti Fanny on joutunut sairaalaan. Emma haluaisi hypätä ensimmäiseen koneeseen, mutta ensin hänen on järjestettävä kahvilaan sijainen ja vakuutettava karismaattinen mutta toivoton poikaystävänsä Carter siitä, että matka on aivan välttämätön. Kotona Lintusuolla Emma päättää siivota Fannyn kodin ja valmistella täydellisen joulun. Joulurauhasta ei vain ole tietoa

Joulukirjakalenteri: Luukku 25

Kuva
  Eleonor Sager: Sankt Annan joulu Kustantaja Lind & Co 2022 297 sivua / 15h 35min Äänikirjan lukija Jenni Sainio   Kustantajan kuvaus:   Joulu lähestyy Sankt Annan kylässä ja kukkakauppa, jossa Matilda Stjärne työskentelee, pursuaa hyasintteja ja amarylliksiä. Matildalle joulunalusaika on normaalisti vuoden kohokohta, mutta tämä vuosi on poikkeus. Hän on jäänyt vastikään sinkuksi eikä ole vielä kertonut erosta vanhemmilleen, sillä hän tietää uutisen särkevän Lilian-äidin sydämen. Matildan isoveli Andreas johtaa menestyvää mainostoimistoa, ja hänen elämässään kaiken pitäisi olla hyvin. Mutta jokin kalvaa Andreaksen ja hänen kumppaninsa Valerien suhdetta. Keskimmäinen sisko Daphne taas etsii epätoivoisesti työtä, mutta edes kilometrin pituinen ansioluettelo ei tunnu tuottavan tulosta. Kun Daphnelle tarjotaan työpaikkaa kotikonnuilta hän ei yllättäen hihkukaan onnesta. Lapsuuden maisemat herättävät liikaa muistoja teinivuosilta. Mutta koska Daphnen pankkitili kumisee tyhj

Joulukirjakalenteri: Luukku 24

Kuva
  Hyvää joulua! Joulukirjakalenteri jatkaa vielä joulupäivätkin, joten jos kaipaat lisää joululukemista, niin kurkkaa luukut vielä huomenna ja tapaninpäivänäkin.   Gudrun Skretting Kustantaja Saga Egmont 2022 306 sivua / 12h 38min Äänikirjan lukija Johanna Kokko & Tom Wentzel   Kustantajan kuvaus:   Nauruhermoja kutkuttava chick lit -romaani vähän erilaisesta joulusta! Vilma Veierød on kolmekymppinen pianonsoitonopettaja, joka kärsii omituisesta kuolemanpelosta. Elämää saattavat lyhentää esimerkiksi banaanit – ne ovat radioaktiivisia. Niinpä Vilma viettää aikaa lähinnä kotona, työpaikan lisäksi. Kun eräänä päivänä Vilman oven taakse ilmestyy kaksi miestä, pappi ja patologi, hän on ymmällään. Pian selviää, että Vilman tuntemattomaksi jäänyt isä on kuollut ja jättänyt Vilmalle pinon kirjeitä. Hän päättää avata yhden kirjeen päivässä. Pikkuhiljaa Vilman eteen aukeaa hänen vanhempiensa rakkaustarina – ja samalla vetäytyvä Vilma oppii paljon myös itsestään. Mutta miten pappi ja

Hyvää joulua!

Kuva
Mukavaa ja rauhallista joulua kaikille!

Joulukirjakalenteri: Luukku 23

Kuva
Agatha Christie: Simeon Leen testamentti   Kustantaja WSOY 2022 181 sivua / 7h 58min Äänikirjan lukija Jukka Pitkänen   Kustantajan kuvaus:  Murha jouluna? Kutsukaa Poirot! Christien klassisessa joulumysteerissä on täydellisyydessään nerokas rikos, jonka loppuratkaisu on yllättänyt lukijoita jo lähes vuosisadan ajan. Simeon Lee on upporikas vanhus, mutta lämminsydämisyydellä häntä ei ole pilattu. Hän on kuitenkin kutsunut koko perheen luokseen joulunviettoon, lähinnä siitä syystä, että pääsee haukkumaan elävät ja kuolleet sukulaisensa. Onko yllätys, että juhlan päätteeksi Simeon löytyy raa’asti murhattuna? Kun motiivi olisi jokaisella, juttua selvittämään tarvitaan Hercule Poirot ja hänen pienet harmaat aivosolunsa. Oma fiilis: Joulumysteerien klassikko. Muistin valitettavasti ratkaisun mutta kyllähän tämän parissa silti viihtyi kun ensimmäistä kertaa äänikirjana kuunteli. Mahdottomalta tuntuva murha lukitun oven takana ratkeaa tietenkin kun Poirot saapuu paikalle asiaa selvitt

Joulukirjakalenteri: Luukku 22

Kuva
Jenny Bayliss: Talvi kaukana kaikesta Kustantaja Otava 2022 448 sivua/ 12h 19 min Äänikirjan lukijana Mili Kaikkonen Kustantajan kuvaus: Lämpöinen ja riemukas romaani jouluun valmistautuvasta pikkukylästä ja sinne tupsahtavasta tulokkaasta. Annien elämä oli mukavaa: hänellä oli menestyvä ravintola miehensä kanssa ja ihanat, juuri pesästä lentäneet kaksospojat. Sitten mies jää kiinni rysän päältä ja Annielle riittää. Maisemanvaihdosta kaipaava Annie lähtee puoleksi vuodeksi talonvahdiksi idylliseen merenrantakylään Kentissä. Sen omalaatuiset asukkaat ovat yhteisöllistä porukkaa, ja Annie tempautuu mukaan heidän juhlaperinteisiinsä. Hän alkaa löytää taas intohimonsa ruoanlaittoa, kirjoja ja hauskanpitoa kohtaan, ja syksyn kääntyessä kohti talvea kylä tuntuu jo kodilta. Olisiko siellä myös uuden onnen mahdollisuus? Oma fiilis: Tykkään aina kun ihmiset saavat itsensä kasaan ja pystyvät p

Joulukirjakalenteri: Luukku 21

Kuva
    Marie Bengts: Murha sydänyöllä Kustantaja Bazar 2022 379 sivua/ 17h 20min Äänikirjan lukijana Mervi Takatalo Hannah Löhn -sarjan 3. osa Kustantajan kuvaus: Hurmaava dekkarisarja jatkuu Marie Bengtsin dekkarissa Murha sydänyöllä muotisuunnittelija Hannah Lönn ratkoo murhamysteeriä 1950-luvun Öölannissa Muutama päivä ennen joulua vuonna 1957 Hannah Lönn on tätinsä Lillyn kanssa matkalla Öölantiin viettääkseen joulunpyhät Paratiisi-nimisessä majatalossa. Matka kuitenkin katkeaa yllättävän lumimyrskyn vuoksi, ja kaksikko joutuu hakeutumaan suojaan yhdessä matkalta kyytiin ottamansa Einar-liftarin kanssa. Kolmikko päätyy goottilaishenkiseen Inferno-nimiseen majataloon, jonka pitäjien ja vieraiden välillä vaikuttaa olevan outoa jännitettä. Hannah ja Lilly haluaisivat jatkaa matkaa niin nopeasti kuin mahdollista, mutta lumimyrsky tekee sen mahdottomaksi. Pian käy myös ilmi, että Einaria epäillään hiljattain kylässä tapahtuneesta tuhopolttojen sarj

Joulukuun opinnot

Kuva
 Joulukuulle ei jäänyt tosissaan muuta kuin opinnäytetyö ja kasvatustieteen opintopiirin arvostelun odottelu. Opparille olen omistanut lauantaiaamut silloin kun ei ole vujuja tai jouluaatto, eli ei nyt niin hirveästi ajankäyöllisesti mutta tekstiä on syntynyt aika kivasti. Nyt aletaan olla siinä vaiheessa, että yhdeltä näytöltä on hankala hahmottaa tekstiä ja kohta on varmaan pakko printata se ulos, että pääsee konkreettisesti tekemään marginaaleihin merkintöjä mitä pitää korjata. Koko työ on käytävä vielä sivu sivulta läpi ja koneella tehdyt kommentit eivät yksinään riitä.  Teen opparia kolmen hengen ryhmässä ja meidän aiheena opiskelijoiden hyvinvointi ja itsensä johtaminen. Aiheessa on niin paljon näkökulmia, että helposti lähtee rönsyilemään joka puolelle. Toisaalta taas pitäisi saada tuotua monipuolisesti näkökulmia esille. Monissa materiaaleissa on jo valmiiksi vähän ristiriitainen ajatusmalli; ollaan yleisesti huolissaan opiskelijoiden jaksamisesta, mutta halutaan opettaa yksitt

Joulukirjakalenteri: Luukku 20

Kuva
Heidi Swain: Joulupuun taikaa Kustantaja Gummerus 2022 247 sivua /12h 1min Äänikirjan lukija Rosanna Kemppi   Kustantajan kuvaus:  Lämmin kuin jouluinen halaus. Ekologinen kuustenkasvatus ja kokonaisvaltaiset jouluelämykset ovat saaneet Wynterin kuusifarmin kukoistamaan. Liza Wynterille isältä peritty yritys on silti riippakivi. Kun yhtiökumppani ilmoittaa eläköityvänsä, Liza päättää, että on aika keskittyä omaan koulutusalan firmaan ja myydä kuusifarmi. Liza matkustaa paikan päälle juuri kun joulusesonki on alkamassa, mutta vanhojen siteiden katkominen osoittautuu yllättävän vaikeaksi. Farmilla tarvitaan apua, ja Liza solahtaa melkein huomaamattaan tiiviiseen kyläyhteisöön.Sitä paitsi yhtiökumppanin pojalla Nedillä on suuria suunnitelmia farmin varalle - sekä vastustamattomasti tuikkivat silmät... Löytääkö Liza sittenkin joulun taian? Löytääkö Liza sittenkin joulun taian - ja sen oikean? Oma fiilis: Tasainen kuin Pohjanmaa. En tiedä miksi, mutta se fiilis tästä kirjasta jäi.

Joulukirjakalenteri: Luukku 19

Kuva
Päivi Alasalmi: Ei jälkeäkään Kustantaja StorySide 2020 2h 24 min Äänikirjan lukija Sanna Majuri   Kustantajan kuvaus:     Jos pidät Lapista, lumesta ja Agatha Christien romaaneista, rakastat tämän tarinan tunnelmaa. Lappilaisen rinnehotellin johtaja on murhattu lumimyrskyn aikaan. Yön aikana seudulla on satanut puoli metriä lunta, eikä ketään ulkopuolista ole tullut hotelliin. Murhaajan on siis oltava yhä paikalla. Ensimmäinen murha ei jää ainoaksi verityöksi, ja kiristyvä tunnelma saa eräoppaana toimivan Kaisa Marttisen pelkäämään henkensä edestä. Tavoittaako Kaisa ensiksi murhaajan vai murhaaja Kaisan? Ei jälkeäkään on lappilaiseen rinnehotelliin sijoittuva tiivistunnelmainen murhamysteeri. Henkeäsalpaavan jännittävässä dekkarissa on kahmalokaupalla Lapin eksotiikkaa. Kirjailija Päivi Alasalmi luo piinaavaa jännitystä lumimyrskyn eristämien ihmisten keskuuteen Oma fiilis:  Alunperin jatkokertomuksena julkaistu tarina oli nopea kuunneltava. Tykkäsin mutta unohdin melkein he

Joulukirjakalenteri: Luukku 18

Kuva
James Bowen: Bobin joulu Kustantaja WSOY 2016 160s/3h 52min Äänikirjan lukija Aku Laitinen   Kustantajan kuvaus:     "Sydäntälämmittävä tarina tuo sanoman toivosta." – Daily Mail Katukatti Bobin isäntä James Bowen kertoo jouluistaan Lontoon kylmillä kaduilla, ja miten ne muuttuivat, kun Bob astui hänen elämäänsä. Joulu oli aina ollut vaikeaa aikaa Jamesille, niin myös vuonna 2010: entisen huumeveikon terveys reistaili, rahaa ei ollut sähköön, ei lämpöön ja hädin tuskin ruokaan. Siksi jäisille kaduille oli pakko lähteä kitara ja lehdet kainalossa. Pikkuhiljaa uskomattoman lämmin joulutunnelma tavoittaa ystävykset. Vasta kun unohtaa itsensä ja saa huolehtia toisista, viriää todellinen joulumieli. Tämän ymmärsi vaikeudet voittanut James kissansa Bobin avulla. Oma fiilis:  Kiva, elämänkerrallinen tarina, jossa Bowen palaa hänen ja Bobin jouluun ajalle, jolloin he vielä työskentelivät kadulla ja rahasta oli tiukkaa. Kyseinen joulu oli kuitenkin ihmeellinen.

Kaapit tyhjiksi 13/22

Kuva
Ihan ei vielä olla viimeisissä 2022 loppuneissa, jotain vielä kuitenkin ehtii loppua. Katsotaan ne sitten kuitenkin vuoden yhteenvedossa. Tänään korin pohjalta löytyneitä nyt ensin. Bliw mansikkapaikka käsisaippuassa oli jotain ongelmaa pumpussa, annosteli nimittäin tosi vaihtelevia määriä. Aika paksu käsisaippua, jonka tiedän kyllä tuoksuvan hyvältä mutta hajuaistini tuntuu olevan taas talviunilla ilmojen ja limakalvojen kuivuttua. Dermosilin sensitive roll-on -deo ja karbamidipuikko ovat vakkareita, joita on kumpaakin jo uusi käytössä. Ritualsin vartalovoiteet on hotelliöiden perua. Keltaisessa Ritual of Mehrissa on tuoksuna makea appelsiini ja seetri, vihreässä Ritual of Jingissa lotus ja jujube. Näistä kahdesta tykkään erityisesti Mehrista, joka etenkin hotellin käsisaippuassa oli ihana tuoksu.  Holika Holika cotton bebe käsivoide on ihanaa tavaraa. Tuoksu oli taas haistamattomassa nenässäni mieto mutta tuntuma käsissä ihana. Nopeasti imeytyvä ja kuitenkin hyvin kosteuttava. The Bo

Joulukirjakalenteri: Luukku 17

Kuva
24 yötä jouluun - Huippudekkaristien jännitystarinoita Kustantaja Otava 2022 308 sivua/ 9h 4 min Äänikirjan lukijana Jukka Pitkänen Kustantajan kuvaus: Joulun kovin paketti dekkareiden ystäville. Kotimaisen rikoskirjallisuuden kärkikaartin 24 kylmäävää jännitystarinaa. 24 yötä jouluun  on kokoelma suomalaisen rikoskirjallisuuden parhaimmiston joulukertomuksia. Kutkuttavan jännittäviä tarinoita on yhtä paljon kuin joulukalenterissa luukkuja. Niitä voi nauttia yhden illassa jouluaattoon asti. Mukana kokoelmassa ovat Marja Aarnipuro, Markus Ahonen, Elina Backman, Tapani Bagge, Patricia G. Bertényi, Jari Järvelä, Lauri Kemppainen, Joona Keskitalo, JP Koskinen, Saija Kuusela, Matti Laine, Leena Lehtolainen, Tuire Malmstedt, Max Manner, Kale Puonti, Liina Putkonen, Matti Remes, Markku Ropponen, Christian Rönnbacka, Miina Supinen, Pauliina Susi, Arttu Tuominen, Vera Vala ja Heikki Valkama. Oma fiilis:  Tuntui enemmän kauhulta kuin dekkareilta kun novellien loppuratkaisut jäävät avoimiksi. Sen

Joulukirjakalenteri: Luukku 16

Kuva
Alexandria Bellefleur: Tähtikuvioita Kustantaja Otava 2022 335 sivua/ 10h 44 min Äänikirjan lukijana Kauri Sorvari Kustantajan kuvaus: Voivatko aurinko ja kuu koskaan kohdata? Romanttinen, seksikäs ja hykerryttävän hauska kirja lumoaa lukijan kuin yötaivaalla tuikkivat valot. Seattlessa asuva Elle päätyy sokkotreffeille ystävänsä siskon Darcyn kanssa ja pilaa kaiken sähläilyllään. Työkseen kylmiä numeroita laskevaa Darcya ihmetyttää veljensä kuvitelma, että holtiton someastrologi voisi olla hänen makuunsa – vaikka Elle onkin kivannäköinen. Naiset sopivat kuitenkin näyttelevänsä rakastavaisia joulunpyhien yli, jotta säästyisivät perheenjäsenten iänikuisilta uteluilta, eikö kumppania ole vieläkään löytynyt. Mutta mitä jos taivaankappaleet suistuvat radoiltaan ja tähtiin on kirjoitettu heille ihan toisenlainen tarina? Oma fiilis:  Kiva ja mielelläni luen jatko-osankin mutta ei mitenkään ihmeellinen. Valesuhde ja naispari olisi voinut olla ainekset muistettavampaankin kirjaan. Toisaalta ka

Joulukirjakalenteri: Luukku 15

Kuva
Debbi Macomber: Joulukuusikuja 1225 Kustantaja HarperCollins Nordic 2022 119 sivua Cedar Cove 12.osa   Kustantajan kuvaus:  Cedar Coven asukkaat osaavat viettää joulua. Beth Morehouse odottaa tämän joulun olevan kaikkien aikojen paras. Hänen pieni joulukuusifarminsa kukoistaa, tyttäret ja koirat ovat onnellisia ja terveitä, ja romanssi kaupungin eläinlääkärin kanssa vaikuttaa lupaavalta. Tosin… hiljattain joku jätti korillisen koiranpentuja hänen ovelleen. Se on ongelma numero yksi. Ongelma numero kaksi on se, että hänen tyttärensä ovat kertoneet isänsä, Bethin entisen aviomiehen, Kentin tulevan viettämään joulua Cedar Coveen. Elämässä – ja Cedar Covessa – riittää yllätyksiä, suurempiakin kuin se, että yhden jos toisenkin perheen joulukuusen alta löytyy koiranpentu. Moni suunnitelma saa uuden käänteen ja moni romanssi saa onnellisen lopun. Oma fiilis: Ansa vanhemmille -asetelma ja kymmenen koiranpentua. Eli täydellisen hömppä joulukirja. Juuri sitä, mitä hömppägenren joulu

Marraskuun neuleet

Kuva
Marraskuussa tuli neulottua valmista vähän vaikka paljon neuloinkin. Ja kuvatkin on pimeitä ja kiireessä otettuja.  Yllä on lasten sukat Hjertegarnin Armonia Superfine merinosta. Lanka on niin ohutta, että kun lähdin tekemään naisten sukkaa, tuli 2,5mm puikoilla lastensukat. 2,75 puikoilla on tulossa toiset sukat tätä lankaa ja nyt näyttäisi tulevan 64 silmukalla naisten sukka.  Ylemmät miesten sukat on Nallea ja Oonaa, alemmat seiska veikkaa raidallisena ja yksivärisenä. Ihan perusohjeella miesten sukkaa vain. Virkkasinkin pienesti eli tein kestovanulapuille säilytyspussin kylppäriin. Tähän meni hetki ja pätkä Novitan vanhaa Puro Batikia. Keriä loppui marraskuussa eikä uusia tullut taloon. Tavoiteeseen on kuitenkin vielä matkaa, nimittäin tilanne on marraskuun lopussa 65/96 kerää.

Joulukirjakalenteri: Luukku 14

Kuva
Sarah Morgan: Kenties tänä jouluna Kustantaja HarperCollins Nordic 2022 260 sivua /12h 4 min Äänikirjan lukija Sanna Majuri O’Neilin perhe 3. osa   Kustantajan kuvaus:  Suudelmia, vastasatanutta lunta ja joulun taikaa! Entinen pujottelun mestari, sydäntenmurskaaja ja sinkku-isä Tyler O'Neililllä on tänä talvena vain yksi tehtävä – varmistaa, että hänen tyttärellään Jessillä on kaikkien aikojen paras joulu. Mutta hänen lapsuutensa ystävä Brenna on juuri muuttanut Snow Crystal -lomakeskukseen eikä Tyler tunnu saavan katsettaan tai ajatuksiaan irti Brennasta. Hiihdon opettaja Brenna Daniels tietää kaiken onnettoman rakkauden kiemuroista – hän on ollut vuosia rakastunut Tyleriin. Mutta asuminen Tylerin naapurissa on jo silkkaa kidutusta… kuinka hän voisi keskittyä olemaan Tylerin ystävä, kun tämä nukkuu viereisessä huoneessa? Sitten kun Tyler suutelee Brennaa, yhtäkkiä suhde, josta hän on aina haaveillut, tuntuu niin oikealta, että hän voisi melkein koskettaa sitä. Voisiko

Joulukirjakalenteri: Luukku 13

Kuva
  Jill Mansell: Ja sitten tulit takaisin Kustantaja Bazar 2022 265 sivua /12h 42min Äänikirjan lukija Rosanna Kemppi   Kustantajan kuvaus:  Sydäntalven lämmittävin lukuherkku Hyvän mielen kirjallisuuden kuningattareksi nimetyn Jill Mansellin Ja sitten tulit takaisin on romaani ystävyydestä, uusista mahdollisuuksista ja siitä, miten löytää vihdoinkin perille. Kuvittele taianomainen, talvinen Venetsia. Kuvittele takinkaulukselle laskeutuvat lumihiutaleet, orastava lumisota ja pullo proseccoa. Kuvittele täydelliset puitteet nuorelle rakkaudelle. Juuri tällaisissa puitteissa Didi Laing ja Shay Mason rakastuivat. Rakkaus kesti puoli vuotta, mutta sitten tapahtui jotain, mikä järkytti kokonaista Elliscomben kylää Cotswoldsissa. Shay lähti hyvästejä jättämättä, katosi kuin tuhka tuuleen. Ja nyt, kolmetoista vuotta myöhemmin, Shay on palannut Elliscombeen. Didi ei usko silmiään eikä ainakaan halua huomata sisällään heräävää vanhaa kipinää. Kaikkihan on

Joulukirjakalenteri: Luukku 12

Kuva
    Ihana kotimainen luvassa tänäänkin. Maija Kajanto: Taatelitalvi Kustantaja WSOY 2022 150 sivua /6h 40 min Äänikirjan lukija Kati Tammensola Kahvila Koivu -sarjan 2. osa.   Kustantajan kuvaus:  Joulun taikaa kahvila Koivussa. Joulu saapuu Pyhävirran kylän lumisiin maisemiin ja tuo mukanaan uusia käänteitä. Kristiina Kivimaan arki on asettunut Kahvila Koivuun. Kun kylä alkaa vetää lisää turisteja puoleensa, Krisse tarttuu tilaisuuteen. Järven rannalle aukeaa maalaishotelli Koivu, jonka vieraita hemmotellaan vastaleivotulla taatelikakulla. Hotellin ja kahvilan pyörittäminen rinnakkain on kuitenkin täyttä työtä. Kun hollantilaiset lumilautailijat jäävät kiinni lumimyrskyyn, katot vuotavat ja sähköt katkeilevat, Krissestä alkaa tuntua, että hän on haukannut liian ison palan. Kunnanjohtaja Tommi tuntuu kumman etäiseltä, sadan vuoden takaiset tapahtumat alkavat kummitella nykypäivässä, ja Krisse tajuaa, että myös hänen läheisin ihmisensä salaa häneltä jotakin. Kun ovi uuteen ihm

Marraskuun opinnot

Kuva
Marraskuu olikin opiskelujen suhteen aika erikoinen kuukausi.  Nimittäin marraskuussa tuli tehtyä kaikki opinnot opinnäytetyötä lukuunottamatta pois. Sen lisäksi oli todella paljon työssä oppimista, kun osallistuin kolmeen eri koulutus- ja seminaaripäivään töiden merkeissä. Anti oli kyllä vallan erinomainen. Sain oppariin uutta ideaa ja motivaatiota ja muutenkin paljon mietittävää. DIAK:n kursseista Ammatillisen osaamisen kehittymien ja asiantuntijuus II (3op) ja Tieteellinen kirjoittaminen ja viestintä II (2 op) -kurssin opintopisteetkin ehtivät tulla jo marraskuun puolella.   Monitoimijaisen yhteistyön johtaminen ja kehittäminen (5 op) arvosana jäi odottamaan joulukuuta, mutta tehtävät on kaikki hyväksytysti läpi. Samoin Itä-Suomen avoimen yliopiston Kasvatuksen historiallis-filosofiset perusteet -kurssin tentistä on jo opintopisteet mutta opintopiirin raportista odotellaan vielä arvostelua ja opintopisteitä. Toivottavasti ne tulevat pian, sillä haluaisin saada todistuksen kasvatust

Joulukirjakalenteri: Luukku 11

Kuva
Niin ihana ja jouluun sopiva koko sarja, vaikka vain joulutarina on varsinaisesti joulua. Kyseessä siis Puuvillatehdas-sarja.   Ann-Christin Antell: Joulu Örndahlin ruukissa Kustantaja Gummerus 2022 48 sivua /12h 12 min Äänikirjan lukija Sanna Majuri Puuvillatehdas-sarjan jouluosa.   Kustantajan kuvaus:  Äänikirjaksi kirjoitettu joulutarina Puuvillatehtaan perijästä tutun Martan nuoruusvuosista. Örndahlin ruukinkartanossa, joen rannalla tammimetsien keskellä, valmistaudutaan jouluun. Ruukinpatruunan ottotyttärellä Martta Barkerilla riittää työtä: on leivottava, harjoiteltava joulunäytelmää, täytettävä ruukin vähävaraisille asukkaille vietävät joulupussit ja hankittava vielä perheen viimeiset joululahjatkin. Kaikkia jännittää, ehtiikö Fredrik-setä liikematkaltaan jouluksi kotiin. Koko ruukin väen yhteisessä joulujuhlassa Martta etsii katsellaan Antonia, sepän poikaa. Nuoret ovat tutustuneet toisiinsa ruukin lainakirjastossa ja nyt Martta toivoo, että Anton hakisi hänet tanssiin

Joulukirjakalenteri: Luukku 10

Kuva
Romantiikkaa viikonloppuun. Jenny Gladwell: Sydämeni lahja Kustantaja Otava 2020 303 sivua /10h 45 min Äänikirjan lukija Maija Paunio   Kustantajan kuvaus:  Palaa luokseni vielä joskus. Palaa luokseni. Edes vielä kerran. Lumoava, lämmin ja ihanan romanttinen lukukokemus on täydellistä luettavaa Jojo Moyesin faneille. Sydänsuruinen toimittaja Jane lähetetään Norjaan raportoimaan Lontoon asukkaille lahjoitettavasta joulukuusesta. Ylellinen retki odottaa, ja matkaseuraa pitää hurmaava seikkailija Philip Donnelly. Ehkä tämä on juuri sitä, mitä Jane tarvitsee. Mutta syvällä talvisen metsän sydämessä Jane löytää jotain pysäyttävää: piilotetun nipun sodanaikaisia rakkauskirjeitä. Viimeinen kirje päättyy kiihkeään pyyntöön, joka ei koskaan saanut vastausta. Vain Jane voi viedä tarinan päätökseen – ja löytää samalla myös oman onnellisen loppunsa. Oma fiilis: Joulu marraskuussa. Tämä oli jollain arkisella tavalla ihana. Ei siis mikään maailman ihmeellisin kirj

Joulukirjakalenteri: Luukku 9

Kuva
Anthony Horowitz Kustantaja StorySide 23 sivua / 1h 6 min Äänikirjan lukija Jukka Pitkänen   Kustantajan kuvaus:      Kun vuosi lähenee loppuaan, Sherlock Holmes ja tohtori Watson joutuvat taivaltamaan ympäri Lontoon lumisia katuja ratkaistakseen hyytävän arvoituksen. Siihen liittyy mittaamattoman arvokkaan kellon varkaus sekä tuntemattoman lähettämät seitsemän joulukorttia, joiden aiheet ovat kauhistuttavia. Onnistuvatko Holmes ja Watson ratkaisemaan tapauksen ennen kuin he itse saavat kohtalokkaan joulutervehdyksen?   Oma fiilis:    Aikaisemmin Daily Mailissa julkaistu joulunovelli toimi paremmin yksinään kuin parin päivän takainen Ruth Galloway-novelli. Viihdyttävä pieni etsivätarina.