Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2021.

Maaliskuun ostokset

Kuva
 Essencen ostoksien lisäksi maaliskuussa tuli ostettua pari muutakin juttua. Lue lisää: Essencen uutuudet kevät 2021 Lidlistä ostin pari pikkutuubia käsivoidetta, tuoksuina laventeli ja mantelimaito. Tokmannin omaa Pisara-merkkiä karpalovartalovoide ja tyrni & ruusunöljy & arnikki vartalokuorinta. Näiden ja seuraavan kuvan tuotteidenkin kohdalla mietin, haluanko tukea Puolan teollisuutta ihmisoikeuskysymysten vuoksi. Pyrin välttelemään kiinalaisten tuotteiden ostoa silloin kuin se on mahdollista samasta syystä. Nämä eivät ole yksioikoisia asioita, toisaalta voitot yleensä menevät ihmisoikeuksia polkevissa maissa valtaapitäviä tukeville tehtaiden omistajille, toisaalta kosmetiikkateollisuus Puolassakin työllistää naisia ja mahdollistaa heille taloudellisen selviämisen ja esimerkiksi mahdollisuuden päästä aborttiin naapurimaihin. Ei sillä, että näiden tuotteiden hinnoista paljoa Puolaan riittäisi.    Oletko itse löytänyt jonkin ratkaisun ongelmaan missä tuotettuja tuotteita uskal

Suuri pääsiäisen suklaapupuarvostelu osa 2

Kuva
 Palataan pupujen pariin! Ensimmäisen osan pupunmaisteluja löydät täältä.   Maistelussa arvosteltiin pakkaus, korvien irroitus/ syömisen helppous, maku ja koostumus. Näistä jokainen pisteytettiin 1-5 ja laskettiin keskiarvo.  Riegelein, S-Market 2/5 Mitäänsanomaton lasten suklaapupu Favorina pupu suklaarakeilla, Lidl 2/5 Halvan makuinen suklaapupu halvan oloisilla suklaarakeilla. Suklaarakeita siis löytyi tuolta pupun sisältä. Määrä oli ihan kiva mutta rakeiden laatu oli ulkonäön ja maun perusteella heikko.   Kinderpupu, pieni  2,75/5 Kinder on suklaamunissa ja -pupuissa omaa luokkaansa. Mutta onhan se suhteettoman kallistakin  Lindt Gold bunny, Citymarket Oli näköjään joko unohtunut kuvata tai kuva kadonnut.  3,5/5 Lindt oli ennakkoarviossa korkeimmalla hinnan ja pakkauksen perusteella. Omaan makuuni Lindt maku on kuitenkin liian maitoinen. Pakkaus on kyllä kaikkein kaunein ja tyylikkäin.   Arvostelin näköjään aika rankalla kädellä nämä puput. Pupuhan on joulupukin ohella hankalin m

Essencen uutuuksia, kevät 2021

Kuva
 Essencen ns. pysyvän valikoiman uutuudet ovat ehtineet jo kauppoihin ja sisarmerkki Catricen uutuudet ovat tulossa pian. La la lipstickiltä kiireisimmät saavat jo tilattua molempia.     Valikoimaan on tullut lisää ihonhoitoa. Kun tutustuin essenceen vuonna 2013, oli valikoimissa kasvovoidetta mutta sen jälkeen olikin monta vuotta että ihonhoitoa ei ollut ja sitä taisi tulla vasta viime vuonna valikoimaan enemmän. Nyt uutena tuli 24/7 hand cream & mask, ohut, nopeasti imeytyvä käsivoide sekä Hello, good stuff -sarjaan sy-seerumi, kasvovoide ja -öljy. Sy-seerumi on kirkas geeli, jonka luvataan kosteuttavan ja tekevän freesimmäksi. Ohut, amitomainen kasvovoide on ihan mukavan tuntuinen voide meikin alle. Kasvoöljy on kohtalaisen paksu, hyvän tuoksuinen ja ihotuntumaltaan miellyttävä öljy. Skin Lovin´sensitive mineral powder on sävyssä translucent. Lauantaina testatessa oli some serious meikkivoideongelmia, mutta tällä sain aika hyvin korjailtua meikkivoiteen ongelmat. Eli tykkäsin tä

Suuri pääsiäisen suklaapupuarvostelu osa 1

Kuva
 Pääsiäskarkkisesonki käy kuumana. On siis aika maistella suklaapupuja.   Testasin peräti yhdeksän suklaapupua eli kaikki S-marketista, Citymarketista, Tokmannilta ja Lidlistä löytyneet yksittäin myytävät suklaapuput. Pois jäivät siis pussit joissa on pupun lisäksi suklaamunia tai muuta, tiput ja muut eläimet. Ihan kaikkia kokoja en samannäköisistä pupuista ostanut ja hasselpähkinäisen suklaapupun jätin pois, koska en pidä pähkinäsuklaasta.   Maistelussa arvosteltiin pakkaus, korvien irroitus/ syömisen helppous, maku ja koostumus. Näistä jokainen pisteytettiin 1-5 ja laskettiin keskiarvo. Favorina sininen pupu, Lidl 2,5/5 Lasten pupu, halvan makuinen eikä suklaa sulanut suussa.    Klett pupurouva, Tokmanni 2,5/5 Ei maistunut millekään. Klett suklaapupu valko- ja tummasuklaa yksityiskohdin, Tokmanni 3,5/5 Hiukan mautonta tämäkin, mutta parempi kuin Klettin toinen pupu. Favorina valkosuklaa- ja maitosuklaapuput, Lidl Molemmat saivat 4/5 Aikuisempaan makuun. Tykkään itse paljon ker

Avaimet nyrkissä juosten kotiin

Kuva
 Avaimet sormien väliin pujotettuna, kännykkä korvalla, pimeitä kulmia vältellen.  Mitä siellä itsepuolustuskurssilla sanottiinkaan?                Laita farkut jalkaan, ne on raiskaajalle vaikeammat saada pois päältä. Laita viestiä kun pääset turvallisesti kotiin. Some on viime päivinä kuhissut ihan ansaitusti Text me when you get home -viestejä Sarah Everardin ja muiden naisten kohtalon vuoksi.  Luulenpa, että melkein jokainen nainen on saanut lähipiiriltään edes kerran ohjeita kuinka turvata itseään kotimatkallaan ja pyyntöjä ilmoittaa kotiinpääsystään. Äidit opettavat tyttäriään suojaamaan itseään. Samalla he opettavat pelon. Valitettavasti pelko ei ole turha.  Valitettavan moni nainen joutuu myös turvautumaan näihin konsteihin turvatakseen kotiinpääsynsä. Aina ei tarvitse edes kulkea yksin vaan täydellä bussipysäkilläkin saattaa kohdata häiritsijän, jota peläten juoksee sitten bussipysäkiltä äkkiä kotiovelle. Muistan eräänkin miehen, joka bussipysäkillä alkoi väkisin keskustelun v

Mistä kiire syntyy?

Kuva
 Viime keväänä kun odotin muuttokuormaa tulevaksi ja asunnossa oli viikon vaatteet, yhdet astiat, yksi kattila, patja ja säkkituoli, tuntui töiden jälkeen olevan hirveän paljon aikaa. Toki siihen vaikutti kevään valo ja verhottomuus, joka sai heräämään aikaisin aamulla hommiin. Syksyn ja talven myötä huomasin taas sitten useamman kerran, että koronasta ja etätöistä huolimatta olin saanut jotenkin luotua itselleni kiireen. Ja kiirehän johtaa jatkuessaan stressiin, mikä puolestaan johtaa heikentyneeseen terveyteen. Kiire syntyy joko siitä, että kalenterissa ei ole aikaa, siitä ettei ole energiaa tehdä asioita oikeaan aikaan tai siitä, että keskittyy vääriin asioihin.    Kalenterissa voi olla oikeasti liikaa asioita, vaikka toiset sanovat että kyse on vain suunnittelusta ja priorisoinnista. Toki näinkin on ja monesti meillä on tapana täyttää kalenteri liian monilla asioilla, mutta miten pitäisi priosoida lapset, omat vanhemmat, työ, liikunta ja uni, kun kaikki ovat itselle tärkeitä?   Yks

Vuosi koronaa - joko nyt pelottaa?

Kuva
 Kirjoitin tasan vuosi sitten koronatunnelmiani täällä.   Vieläkään korona ei pelota, mutta ärsyttää toki ja ihmisten käytös pistää välillä ihan vihaksikin. Viime vuoteen verrattuna nyt tiedetään viruksesta paljon enemmän, vaikka edelleenkin on kysymysmerkkejä ilmassa. Kun viime vuonna huolestutti, määrätäänkö opintojen ja muuton keskellä töihin, huolestuttaa nyt enemmän kollegojen jaksaminen, hoitajien riittävyys tulevaisuudessa ja hoitovaje, jota tullaan paikkaamaan yhteiskunnassa vielä pitkään. Harmaita ja synkkiä päiviä on riittänyt, mutta onneksi myös aurinkoa ja pieniä arjen iloja. Kuten vuosi sitten pohdin, jäi moni uutinen koronan alle. Jäi myös paljon terveyden edistämisen projekteja toteutumatta. Ja isoja lakimuutoksia, jotka olisivat ansainneet enemmän aikaa ja keskustelua, on edennyt koronan aikana ilman riittävää huomiota. Esimerkiksi sote-uudistus ja oppivelvollisuuden pidennys olisivat ansainneet enemmän huomiota. Koronaan keskittyminen on vienyt mediassa tilaa myös maai

Meikkipöytäni

Kuva
 Meikkipöytäni on nyt hiljalleen melkein vuosi muutosta löytänyt järjestyksensä. Joten esittelenpä sen teille. Kaikki meikit ei ole pöydällä tai laatikoissa vaan käytössä on myös lipastonlaatikoita ja vähän muitakin jemmoja. Meikkipöytänäni toimii mummoni vanha kampauspöytä. Ihan en ole varma miltä vuosikymmeneltä pöytä ja jakkara ovat mutta sen muistan, että pienenä tämä pöytä oli niin ihmeellinen kun se oli täynnä mummon koruja ja muita hienoja juttuja. Sekä pöytä, että jakkara kaipaisivat hiukan päivittämistä. Pöydässä on naarmuja ja toinen peilin kiinnikkeistä heiluu ja jakkaran muttereita saan kiristää jatkuvasti ja hiukan on tuo pehmuste vuosikymmenten aikana kadonnut. Vaikka pöydässä on peili, en pärjää etenkään talviaamuna pelkästään sillä vaan kaverina on ledvaloilla varustettu säädettävä peili. Oli muuten hankala kuvata pöytää tällä peilimäärällä kun vaihtoehdot on kuvata vastavaloon tai verhot kiinni yhden keltaisen hehkulampun valossa. Pöytä siis sijaitsee makuuhuoneessa, m

Hyvät, pahat ja einekset

Kuva
Einekset herättävät keskustelupalstoilla usein negatiivista palautetta. Etenkin eineksiä lapsilleen syöttävä äiti tuntuu olevan kauhistus mutta toisaalta monelle on epäselvää mikä loppujen lopuksi on eines. Se on itseasiassa niin epäselvää, että eineksille ei ole olemassa virallista määritelmää. Yleensä einekset määritellään teolliseksi valmiiksi elintarvikkeeksi joka ei ole säilyke tai pakaste (Wikipedia) tai valmisruuaksi ja puolivalmisteiksi (jotka taas sisältävät pakasteetkin) (sanakirja).  Mikroranskalaiset, mikrohampurilainen ja limppari Monilla on myös se ajatus, että einekset eivät missään tapauksessa sovi laihduttajalle tai että ne eivät ole oikeaa ruokaa. Yllä oleva hampurilaisateria esimerkiksi ei olekaan kovin terveellinen mutta kyllä se ihan oikeaa ruokaa on. Leikkiruokaa on ne lasten lelukeittiöissä olevat muoviset tai langasta virkatut porkkanat ja ranskalaiset. Kotiruokaa eli mikrouuniperuna katkaraputäytteellä ja porkkana Moni myös perustelee, ettei halua käyttää einek

Start the Year Fresh -päivitys nro 1

Kuva
 Valitsin vuoden vaihtuessa uusia ja vähän käytettyjä tuotteita "meikkiboxiini" Start the Year Fresh- projektissani. Viime vuosina on tullut keskityttyä enemmän pannutteluun ja iso osa tuotteista on seissyt käyttämättöminä jemmoissani. Nyt helmikuun lopulla alkoivat tammikuussa käyttöön otetut tuotteet osa loppua ja osa tympiä niin on aika päivittää meikkikori. Edellisestä korista loppumaan ehtivät essencen what the fake ripsiväri, L´Oreal color riche shine huulipuna, Catrice Powerfull 5 huulikiilto/-voide ja essencen microprecise kulmakynä.  Näistä jatkan essencen SOS power repair -kynsilakan käyttöä aktiivisesti. En kyllä suurta muutosta ole huomannut, mutta tuleepahan lakattua kynsiä.  Essence high beauty -primer on kosteuttava mutta ei oikein toimi mielestäni meikin alla.  L´Oreal shake & glow setting spray on todella hienojakoista ja kahden kuukauden melkein päivittäisessä käytössä siitä kului ehkä kolmannes. En ihmeempää glow-efektiä huomannut, tosin meikkini tuppaa