Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2022.

Kesälomailua Helsingissä

Kuva
 Aloittelin kesäloman aktiivipätkällä Helsingissä. Tai oikeastaan aloittelin loman bilettämällä koko yön ensimmäistä kertaa koronan alun jälkeen. Ai että teki tanssiminen hyvää. Ja kun selvinpäin oli, pystyi sunnuntaina lähtemään jo hyvissä ajoin Korkeasaareen. Lämmin päivä, eli isoja kissaeläimiä ei paljoa näkynyt. Mangustit ja preerikot ovat muutenkin lemppareitani, etenkin pikkuiset. Saukko ja vesikko ovat myös "pakollisia" nähtävyyksiä. Riikinkukoilla oli kunnon pyrstöesittelyt käynnissä. Seuraavana päivänä en ollut näköjään kuvannut kuin kakkua Fazer Cafessa. Joskus on hyvä keskittyä kokemiseen kuvaamisen sijaan 😉 Käyntikohteina olivat Tuomiokirkko ja Helsingin kaupungin museo. Molemmat olivat kohteita, jotka on kiva kertaalleen käydä katsomassa, mutta eivät mitään toistuvia vakiopaikkoja, ellei ole liikkeellä lasten kanssa. Kaupunginmuseossa on oma osionsa lapsille, mutta en sitä käynyt katsomassa kun olin liikkeellä vanhemman kanssa. Testattiin sightseeing-risteilyä H

Ristiriitaisten fiilisten juhannus

Kuva
  Juhannus oli hyvin rauhallinen, vietin sitä vanhempieni ja ukkini kanssa kotosalla grillaillen ja uiden. Viikonlopun uutiset olivat kuitenkin monin tavoin surullista kuultavaa. Yhdysvalloissa päätettiin kieltää turvalliset abortit, Venäjä pommitti taas Kiovan siviilejä, Oslossa terroristi ampui homobaarissa ja Pride-kulkue ja muut tapahtumat jouduttiin perumaan, juhannuksena hukkui ihmisiä ja luontokato näkyy jo asiaan perehtymättömillekin.  Siksikin pienet iloiset asiat tuntuvat suuremmilta. Kavereiden onnelliset juhannuskuvat somessa, koskelopoikue rannassa, pelastusliivit veneilijöillä, reviiristä taistelevat tikat, uudelleen pesintää yrittävät silkkiuikut ja uinnin jälkeiset lukuhetket auringossa. Muistetaan nauttia niistä pienistä hetkistä mutta pitää myös ääntä epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Taas-arvo ei ole valmis ja voi kulkea taaksepäin Suomessakin jos emme pysy hereillä. Ihmisoikeudet on asia, jossa meillä ei ole varaa pakittaa yhtään, olipa kyse sitten aborttioikeudesta t

Hyvää juhannusta!

Kuva
  Elä polta nahkoos, elä tipu venneestä! Turvallista ja ihanaa juhannusta! 

Kaapit tyhjiksi: Loppuneet 7/22

Kuva
Nyt tulee kyllä loppuneita melkein peräkkäin, mutta minkäs sille tekee kun purkit tyhjenee 😉 Vielä tulee varmaan kesäloman aikana toinen loppuneiden satsi. Dove Nourishing secrets awakening ritual on kiva, matcha green tean ja kirsikankukan tuoksuinen vartalovoide. Viime hetkillä sain loppuun, koska nyt on jo pitänyt vaihtaa kevyempiin voiteisiin kesän lämmössä. Palmolive Feel. Connect suihkugeeli ei mielestäni tuoksunut millekään mutta koronan jälkeen hajuaistini on edelleen vähän hassu. Mutta näin tuoksuttomana tylsä mutta asiansa ajava. Jemmassa on vielä pari pulloa. Palmolive My Fresh Splash käsisaippua ei myöskään mielestäni tuoksunut oikein millekään mutta toimi ihan ok. The Body Shop Himalayan Charcoal purifying clay wash toimi näin kuivalla ja herkällä ihona harvakseltaan käytettynä tehoputsarina. Eli noin kerran viikossa pesin kasvot tällä ja nenän huokoset pysyivät aisoissa. Rasvaisemmalla iholla soveltuu pakkaustekstien mukaan jopa päivittäiseen käyttöön.  TBS Satsuma palas

Sitä samaa, sitä samaa

Kuva
      Kuun alussa juhlittiin ylioppilaita ja ammattiin valmistuneita. Kävin pikkuserkkuni lakkiaisissa ja siellä tietenkin tapasin sukulaisia, joihin en ole kovin tiiviisti yhteydessä. Siinä kun nopeasti kuulumisia vaihtaa niin ainahan sitä tulee vastattua, että kuuluu sitä samaa kuin aina, töitä ja opiskelua. Sitä samaa kuin 11 vuotta.  Kun elämän pelkistää töihin ja opintoihin niin kuulostaahan tuo saamperin tylsältä. Muutostakin on jo pari vuotta ja kun en ole ostanut asuntoa, eronnut tai löytänyt uutta eikä lapsiakaan ole, niin vähän on sellainen, mitäs pirskattia tässä kuulumisiksi kertoo. Lasten kasvu ja koulunkäynti vaikuttaa olevan hirveän helppo kuulumisten aihe, omat opinnot eivät sitä tässä vaiheessa enää ole. En myöskään jaksa keskustella työehtosopimusneuvotteluista, kun tuntuu, että töiden osalta koko kevät ja alkukesä on ollut vain neuvotteluja ja työtaisteluita vaikka oikeasti on tullut tehtyä paljon muutakin. Ja onhan sen nyt onnellista, että elämän mullistavimmat kuul

Kaapit tyhjiksi: Loppuneet 6/2022

Kuva
 Jaahas, taas on loppunut sen verran, että käydäänpä läpi mitä olin tuotteista mieltä.  The Body Shop Happy Go Lash ripsiväristä tykkäsin paljon, mutta olisin tarvinnut tämän vedenkestävänä. Helppo arkiripsari eli nopea levittää, näkyi mutta ei mikään mullistava voluumiltaan. L´Oreal Lash Paradise taas on vedenkestävä mutta itselleni enemmän juhlaripsari, koska jos en ole todella varovainen, sotken koko yläluomen. Näyttävät ripset tällä saa kyllä. L.O.V Perfectitude huulienkuorinta oli kuorintateholtaan hyvä, mutta ei lähtenyt huulilta ja ympärysiholta pelkällä vedellä vaan tahmaisuus vaati vielä kasvojenpesuaineen. Lancome gloss in love oli oikein miellyttävä huulikiilto. Ei tahmainen ja tosi kivan tuntuinen huulilla. Ehkä vähän vähemmänkin glitteriä olisi riittänyt itselleni mutta voisin käyttää toisenkin jos näitä olisi vielä saatavilla. Sence Struck by gold fever oli kultainen peel-off naamio. Niistä kohdin kun kuivui, ehkä puhdistikin mutta niissä kohdin missä oli liian paksu kerr

Toukokuun neuleet

Kuva
Huhtikuussa loppui yksi ja neuleitakaan ei valmistunut loppuun saakka, joten taisin sitten unohtaa kirjoittaa huhtikuusta. Toukokuu on kuitenkin ollut huomattavasti parempi neulekuukausi vaikka edelleen on paljon keskeneräisiäkin. Nyt on siis kuitenkin jotain valmista mitä esitellä. Hyvin eripariset varpaankynsien lakkaussukat ensi talveksi. Laminaattilattiat on tosi kylmät kun odottelee kynsilakan kuivumista, joten siksi kärjestä avoimet sukat. Miesten sukat Novita Venlaa, sävy taisi olla joutsen. Ylimpänä on naisten sukat Bergenistä ja Nordlysista 2,5 mm puikoilla. Keskellä Hjerte Sockista naisten sukat, joissa jalkapöydällä joustinneuletta. Hjerte Sock on tosi liukasta mutta onnistui 2,5mm puikoilla. Alimpana on pienemmät miehen sukat Nordlysia, nekin 2,5mm puikoilla. Koko talvi olikin oikeastaan ohuiden sukkien aikaa.  Tammikuussa loppui 20 kerää, helmikuussa 7, maaliskuussa loppui 1 ja ostin 2, jotka summasin tavoitteeseen huhtikuussa 1 kerä ja nyt toukokuussa 12 kerää. Eli kokona

Toukokuun opinnot

Kuva
Kevään opinnot alkaisivat olla paketissa. Kevätlukukaudelta tosin sukelletaan sujuvasti suoraan kesälukukaudelle, eli taukoa en pidä tässä vaiheessa. Huhtikuulta jatkuvat kurssit: -Henkilöstövoimavarojen johtaminen ja johtajuus (UEF) -Esimiestyö ja johtaminen (HUMAK, Campus Onlinen kautta). Arvostelu kesäkuussa. -Opinnäytetyö 2 (DIAK) Tälle keväälle viimeinen oppariseminaari oli nyt toukokuussa ja kesä jatkellaan sitten itsenäisesti. Opintopisteet sain jo tästä osuudesta. -Leading Co-creation (DIAK) Valmis mutta arvostellaan kesäkuussa -Tutkimusmenetelmien soveltaminen käytännössä (DIAK) Ykköstehtävä tuli hylättynä takaisin, se pitää tehdä uusiksi.  -Johtamisen ja organisaatioiden perusteet (UEF, Digicampus) Tehty mutta arvostelu jäi toukokuulle. -Liiketoimintaympäristön taloustiede (UEF, Digicampus) Tentti tehty mutta arvostelu jäi toukokuulle. -Markkinoinnin ja myynnin perusteet (UEF, Digicampus) Tehty mutta arvostelu jäi toukokuulle Toukokuussa alkaneet kurssit ja muuta mitä olen to

Karvanpoisto seuraavalle levelille

Kuva
 Olen jo aikaisemmin poistanut kasvokarvoja mm. jousella mutta ruusufinnin takia se oli käyttämättä melkein vuoden. Vaaleat haituvani alkoivat näkyä jo selfieissäkin, mutta silti niin ison karvamäärän käsittely jousella nyppimällä tuntui liian rajulta iholle. Niinpä päädyin ostamaan Normalissa käydessäni Braunin mini kasvokarvanpoistajan. Karvanpoistajassa on yksi pyöreä terä ja se toimii AA-paristolla (mukana). Hintaa oli noin 30€. Toiminnaltaan hyvin simppeli, perää kääntämällä päälle ja pois. Apuna on valo, jotta näkee mistä karvoja ajelee ja liike voi olla pyörivää tai suoraviivaisempaa kasvojen muodon mukaan. Erityisen hyvää jälkeä kone teki ylähuulella mutta toki jälki on siistiä muuallakin. Ihan ohuinpaan ja lyhimpään nukkaan terä ei napannut eli kyllä ihon pinnassa edelleen on aavistus nukkaa, mutta nyt se on ns. normaalimittainen eikä mitään pidempiä tai näkyvämpi karvoja näy. Ja samoin kuin usein jousellakin, ihan alusta kunnon kasvatuskauden jälkeen, tuntuu olevan tarpeen k

Kaapit tyhjiksi: Ostoksia toukokuulta

Kuva
  Aikaisemmin esiteltyjen Catricen Kaviar Gauche -kokoelman lisäksi tässä kuussa on tullut ostettua aika perustuotteita eli paljon käsirasvaa. Tokmannilta testiin HolikaHolikan Cotton Bebe, jonkin mysteerimerkin 2 in 1 käsivoide ja huulivoide, jossa siis korkissa on huulirasva ja Dr. Pawpaw age renewal hand cream. Kaikki käsilaukkukokoisia eli 30 ml. Normalista hain Batisten kuivashampoota, jota ei etäaikana kulunut ollenkaan mutta nyt alkaa olla taas hetkiä kun ei vaan ehdi kuivatella tukkaa pesun jälkeen. Kokeiluun uusi Overnight light cleanser ja tuttu vanha Floral. Nivean after sun on myös aika perusjuttu kesään. Käsivoiteita 2 Kamillin käsilaukkukokoa ja sitten Creightonsin Mango & papaya, Fiona & Friends Black rose Champagne ja Dove Awakening Care isommissa tuubeissa työ- ja yöpöydille. Ja yksi miniColgate reissuun.  Jostain syystä käsivoidettakaan ei osaa ostaa sitä yhtä tuubia silloin kun on tarvis vaan pitää aina kerralla ostaa läjäkaupalla. Toisaalta sitä pitääkin oll