Korona harmitukset
Lämpimästi tervetuloa Terhon 40-vuotisjuhliin
eikun rikkinäiseen työtuoliin tietokoneen eteen. Meidän piti tänään juhlia ainejärjestön nelikymppisiä kahdeksankymmenen ihmisen voimin mutta koronan vuoksi istunkin illan yksin kotona. Ilman skumppaa, ilman kolmen ruokalajin illallista ja ilman tanssijatkoja. Vujujen peruuntuminen on pieni juttu verrattuna esimerkiksi tapahtuma-alan pienyrittäjien ahdinkoon verrattuna mutta kyllähän se harmittaa.
Harmittaa koska vuosijuhlavastaavana olin valmistellut tapahtumaa noin vuoden verran. Kysellyt tarjouksia, varannut tiloja, kuljetuksia, työvoimaa ja koordinoinut mahtavan vujutiimin toimintaa, järjestänyt aika monta palaveria ja miettinyt budjettia tuhanteen kertaan.
Eniten ehkä harmittaa siksi, että tämä on viimeinen opiskelukevääni ja koska syksyllä en harjoittelun vuoksi ehtinyt juhlia, olin ajatellut panostaa kevään tapahtumiin. Nyt on omien vujujen lisäksi peruttu ISYYn vujut, kevään opiskelijabileet ja vappu. Omia Kuopiosta läksiäisiäkään en viitsi järjestää ja valmistujaisista ei ole tietoa kun gradun valmistuminenkin on vähän jännäri.
Vujut on nyt siirretty syksyyn. Osallistun kyllä sitten syksyllä vujuille mutta ei se ihan sama ole tulla vieraana kuin mitä olisi ollut olla järjestäjänä. Toki ehkä pääsen nyt sitten pienemmällä stressillä ja pääsen ehkä yllättymään mutta mielellään olisin pitänyt opintojeni huipentuman tänään.
Tällä hetkellä on edelleen mielessä hirveästi kysymyksiä ja tunteita. En ole päässyt tekemään gradua eteenpäin itsestäni johtumattomista syistä, toivon mukaan pääsisin ensi viikolla etenemään. Epäselvää on se, saanko gradun tänä keväänä tehtyä, miten suoritan miniväitöksen, miten käy muuton (ainakaan mihinkään asuntonäyttöihin en ole menossa) ja töidenaloituksen. Toisaalta tuntuu pahalta, etten ole sairaalassa töissä auttamassa kavereita, toisaalta tuntuu tyhmältä lähteä riskiryhmäläisenä töihin vapaaehtoisesti. Työsuhteessa olevat kollegat ovat kyllä töissä huolimatta siitä, että kuuluvat riskiryhmiin. Toisaalta odotan kauhulla sitä, että komennetaanko töihin toiselle puolelle Suomea tuntemattomaan organisaatioon.
eikun rikkinäiseen työtuoliin tietokoneen eteen. Meidän piti tänään juhlia ainejärjestön nelikymppisiä kahdeksankymmenen ihmisen voimin mutta koronan vuoksi istunkin illan yksin kotona. Ilman skumppaa, ilman kolmen ruokalajin illallista ja ilman tanssijatkoja. Vujujen peruuntuminen on pieni juttu verrattuna esimerkiksi tapahtuma-alan pienyrittäjien ahdinkoon verrattuna mutta kyllähän se harmittaa.
 |
| Ainejärjestönauhaakin tilattiin. |
Eniten ehkä harmittaa siksi, että tämä on viimeinen opiskelukevääni ja koska syksyllä en harjoittelun vuoksi ehtinyt juhlia, olin ajatellut panostaa kevään tapahtumiin. Nyt on omien vujujen lisäksi peruttu ISYYn vujut, kevään opiskelijabileet ja vappu. Omia Kuopiosta läksiäisiäkään en viitsi järjestää ja valmistujaisista ei ole tietoa kun gradun valmistuminenkin on vähän jännäri.
Vujut on nyt siirretty syksyyn. Osallistun kyllä sitten syksyllä vujuille mutta ei se ihan sama ole tulla vieraana kuin mitä olisi ollut olla järjestäjänä. Toki ehkä pääsen nyt sitten pienemmällä stressillä ja pääsen ehkä yllättymään mutta mielellään olisin pitänyt opintojeni huipentuman tänään.
Tällä hetkellä on edelleen mielessä hirveästi kysymyksiä ja tunteita. En ole päässyt tekemään gradua eteenpäin itsestäni johtumattomista syistä, toivon mukaan pääsisin ensi viikolla etenemään. Epäselvää on se, saanko gradun tänä keväänä tehtyä, miten suoritan miniväitöksen, miten käy muuton (ainakaan mihinkään asuntonäyttöihin en ole menossa) ja töidenaloituksen. Toisaalta tuntuu pahalta, etten ole sairaalassa töissä auttamassa kavereita, toisaalta tuntuu tyhmältä lähteä riskiryhmäläisenä töihin vapaaehtoisesti. Työsuhteessa olevat kollegat ovat kyllä töissä huolimatta siitä, että kuuluvat riskiryhmiin. Toisaalta odotan kauhulla sitä, että komennetaanko töihin toiselle puolelle Suomea tuntemattomaan organisaatioon.
Kommentit
Lähetä kommentti