Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2016.

Iiiiih

Pääsin yliopistoon. Ei pysty kirjottamaan enempää.

Touko-kesäkuun loppuneet

Kuva
En jaksanut kirjoitella toukokuun loppuneista niin nyt on tiedossa tosi iso satsi. En saanut kaikkia yhteiskuvaa tällä kertaa valojen ja työtilan puutteessa, mutta käydään nämä yksittäin läpi. Kuvissa on turhan paljon varjoja, mutta ehkäpä niistä saa jotain selvää. Sain joitakin ikuisuusprojekteja loppuun ja pari huulipunaa lähti roskiin huonon laadun ja iän vuoksi. L´Oreal Lovely Lilacs - luomivärikynä oli ihana mutta vanha. Violetti kynä oli hyvin vahamainen ja pysyi hyvin luomilla. Essence Highlight it ...pearly - korostuskynä oli ihan toimiva etenkin kulmilla. Loppui vihdoin viimein, toinen ja pari vielä eri värissä on varastossa. Rival de Loop -huulipunat sävyissä glittery ja flamingo olivat koostumukseltaa kuivia ja pigmentiltään vähäisiä ja lähtivät roskiin. Lumene Wild Rose Lip Gloss kaksi kappaletta ilman nimiä sain tehokulutuksella loppuun, toinen ruskea ja toinen kimaltava vaaleanpunainen. Hyviä mutta vanhoja. Aika tahmaisia mutta itse tykkään siitä huulikiilloissa

Synttärilahjoja itselle

Kuva
Sain Yves Rocherin paketin juuri sopivasti synttäripäivänäni. Paketissa tuli muutama rajauskynä, huulikiilto ja minituotteita sisältävä paketti. Tilaajalahjana tullut huivi on kyllä melkoinen turhake, kangas on kovaa ja löysään kudottua. Meikkipussukka ja minituotteet olivat setti. Velvety Ultra-Rich Cleanser puhdistusgeeli on ollut käytössä jo parin täysikokoisen tuubin verran. Kynsilakka tuli täysikokoisena ja shampanjan värisenä. Nutri-Repair Treatment shampoo on näppärän kokoinen matkashampoo ja Sexy Pulp ripsaria on joskus aikoinaan tullut tälläisessä minikoossa pidettyä haalarin taskussa opiskelijabileissä. Ultra-Smoothing seerumi on ensimmäinen askel ryppyjä vastaan, nyt kun sitä on niin vanha :D Huulikiilto sävyssä Rose Leger Rajauskynät ylhäältä alas; Violet Iris, Baie Nude, Citron ja Rose Fuchsia. Samaa Botanical Color Eye Pencil mitä monet muutkin kynäni ovat, kirkkaat värit ja hyvä kestävyys. Tässä vielä kynät iholla.

Synttärihulinoita

Kuva
Kuten isäni totesi, nyt oon sitten hirveen vanha. Synttäripäivääkin juhlistettiin sen mukaisesti. Työpäivän jälkeen pääsin hakemaan Yves Rocherin paketin, jonka olin ajatellut esitellä teille tänään mutta hauskempaa jorista tästä illasta. Illan pääteema (kuva Googlen kuvahaulla) Ennen X-men Apocalypsea kävin hieman kaupoilla; ostoslistalla invisibobble nanoja, hiusväri ja Biozellin rakennesuihketta. Nanot ja hiusvärin sain mutta miten voi olla, että Kuopion kokoisessa kaupungissa ei löydy suihketta mistään. Joutuu lähtemään Matkukseen ja siitä tulee taas kallis reissu :D Leffasta tykkäsin hetkellisenä ajanvietteenä, mutta en oikein tykännyt tarinan sovittelusta verrattuna muihin X-men leffoihin, kun kaikki hahmot oli tungettu samaan leffaan ja alkuperäisissä aikuiset versiot eivät kuitenkaan tunne toisiaan. Professorilla on ollut kiire tyhjennellä kaikkien muisteja. Synttärijuoma Leffan jälkeen hyppäsin bussiin ja huomasin olevani parin kilsan päässä kotoa uusissa

Vuosi korviksissa 27.6.2016

Kuva
Viimeinen pari Korviksia ei riittänyt ihan kalenterivuoden ympäri, mikä on toisaalta ihan ilahduttavaa. Kuitenkin ikävuosia lisää kertyi ja tänään on viimeisen parin ja 25-v synttäreitteni aika. Nämä korvikset (Glitteristä) taitavat olla vuoden ainoa uusi hankinta jos en väärin muista ja parin viikon kirppispöydän pidossa siirtyivät useammat aiemmin esitellyt korvikset uusille omistajille. Synttäreitäni juhlitaan vasta viikonloppuna kunhan yliopistohaun tulokset ovat selvinneet ja tiedetään onko syytä tuplajuhlaan. Tänään synttäripäivänä olen töissä ja ajattelin käydä katsomassa uusimman X-men leffan. Kunhan juhlat on juhlittu, blogi yrittää suuntailla takaisin enemmän kosmetiikan pariin. LivBoxinkin laitoin taas tilaukseen, kun luvassa on suomalaiseen kosmetiikkaan keskittyvä boxi.

Vuosi korviksissa 26.7.2016

Kuva
Pari 179

Vuosi korviksissa 25.6.2016

Kuva
Pari 178

Vuosi korviksissa 24.6.2016

Kuva
Pari 177 Hyvää Juhannusta kaikille!

Vuosi korviksissa 23.6.2016

Kuva
Pari 176

Vuosi korviksissa 22.6.2016

Kuva
Pari 175

Vuosi korviksissa 21.6.2016

Kuva
Pari 174

Vuosi korviksissa 20.6.2016

Kuva
Pari 173

Vuosi korviksissa 19.6.2016

Kuva
Pari 172

Vuosi korviksissa 18.6.2016

Kuva
Pari 171

Vuosi korviksissa 17.6.2016

Kuva
Pari 170

Vuosi korviksissa 16.6.2016

Kuva
Pari 169

Vuosi korviksissa 15.6.2016

Kuva
Pari 168

Vuosi korviksissa 14.6.2016

Kuva
Pari 167

Vuosi korviksissa 13.6.2016

Kuva
Pari 166

Vuosi korviksissa 12.6.2016

Kuva
Pari 165

Vuosi korviksissa 11.6.2016

Kuva
Pari 164

Vuosi korviksissa 10.6.2016

Kuva
Pari 163

Nuorena jaksaa ja haudassa ehtii levätä

Kuva
Blogitekstiä on syntynyt viime aikoina hyvin vähän, koska väsyttää. Väsyttää niin, että bussissa unohtaa painaa nappia ja päätyy väärälle pysäkille, puolet puheesta on änkytystä ja omaan päähän ei voi luottaa, eikä siten tekstejäkään julkaista ennen kuin ne on virkeämpänä (lue syyskuussa kun työt loppuu tai sitten ei lopu) tarkastanut. Pääsykoerumban ja avoimen yliopiston tehtävien kanssa kiire hellitti, mutta kun tein kahteen viikkoon pelkkiä yövuoroja ja päivät nukuin kuunnellen naapurin työmaan räjäytyksiä ja nyt alkuviikosta siirryin päivävuoroihin, on pää ja kroppa aivan sekaisin. Pari yötä sitten haaveilin jo unissani sairastuvani tuberkuloosiin, että pääsisin eristyshuoneeseen pariksi viikoksi nukkumaan. Tätä ennen olin unissani koko yön juossut eristyksestä karanneen tubipotilaan perässä. Hoidan siis mm. tubipotilaita osastollamme. Yövuorojen välissä nukkuu muutaman tunnin ja pari hereilläolotuntia tulee täysin koomattua telkkarin ja pyykinpesukoneen kanssa. Parhaita koomau

Vuosi korviksissa 9.6.2016

Kuva
Pari 162

Vuosi korviksissa 8.6.2016

Kuva
Pari 161

Vuosi korviksissa 7.6.2016

Kuva
Pari 160

Vuosi korviksissa 6.6.2016

Kuva
Pari 159

Vuosi korviksissa 5.6.2016

Kuva
Pari 158 Joulukorviksia juhannuksen lähestyessä

Vuosi korviksissa 4.6.2016

Kuva
Pari 157

Vuosi korviksissa 3.6.2016

Kuva
Pari 156

Vuosi korviksissa 2.6.2016

Kuva
Pari 155