Marraskuun opinnot

Marraskuu olikin opiskelujen suhteen aika erikoinen kuukausi. 

Nimittäin marraskuussa tuli tehtyä kaikki opinnot opinnäytetyötä lukuunottamatta pois. Sen lisäksi oli todella paljon työssä oppimista, kun osallistuin kolmeen eri koulutus- ja seminaaripäivään töiden merkeissä. Anti oli kyllä vallan erinomainen. Sain oppariin uutta ideaa ja motivaatiota ja muutenkin paljon mietittävää.

DIAK:n kursseista Ammatillisen osaamisen kehittymien ja asiantuntijuus II (3op) ja Tieteellinen kirjoittaminen ja viestintä II (2 op) -kurssin opintopisteetkin ehtivät tulla jo marraskuun puolella.   Monitoimijaisen yhteistyön johtaminen ja kehittäminen (5 op) arvosana jäi odottamaan joulukuuta, mutta tehtävät on kaikki hyväksytysti läpi.

Samoin Itä-Suomen avoimen yliopiston Kasvatuksen historiallis-filosofiset perusteet -kurssin tentistä on jo opintopisteet mutta opintopiirin raportista odotellaan vielä arvostelua ja opintopisteitä. Toivottavasti ne tulevat pian, sillä haluaisin saada todistuksen kasvatustieteen perusopintojen suorittamisesta. 

Opparin parissa toki jatketaan mutta kummasti tässä on kalenterissa enemmän tilaa kun muita opintoja ei ole. 

Joko teillä muilla opiskelijoilla alkaa olla syksyn hommat paketissa?

Kommentit

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie