Kaapit tyhjiksi 13/22

Ihan ei vielä olla viimeisissä 2022 loppuneissa, jotain vielä kuitenkin ehtii loppua. Katsotaan ne sitten kuitenkin vuoden yhteenvedossa. Tänään korin pohjalta löytyneitä nyt ensin.

Bliw mansikkapaikka käsisaippuassa oli jotain ongelmaa pumpussa, annosteli nimittäin tosi vaihtelevia määriä. Aika paksu käsisaippua, jonka tiedän kyllä tuoksuvan hyvältä mutta hajuaistini tuntuu olevan taas talviunilla ilmojen ja limakalvojen kuivuttua.

Dermosilin sensitive roll-on -deo ja karbamidipuikko ovat vakkareita, joita on kumpaakin jo uusi käytössä.

Ritualsin vartalovoiteet on hotelliöiden perua. Keltaisessa Ritual of Mehrissa on tuoksuna makea appelsiini ja seetri, vihreässä Ritual of Jingissa lotus ja jujube. Näistä kahdesta tykkään erityisesti Mehrista, joka etenkin hotellin käsisaippuassa oli ihana tuoksu. 


Holika Holika cotton bebe käsivoide on ihanaa tavaraa. Tuoksu oli taas haistamattomassa nenässäni mieto mutta tuntuma käsissä ihana. Nopeasti imeytyvä ja kuitenkin hyvin kosteuttava.

The Body Shop warm vanilla oli ohuempaa eikä niin kosteuttavaa mutta kivaa tämäkin. Viime vuotisia joulutuoksuja.

essence caring lip balm on muistaakseni jonkun vuoden joulukalenterista. Väritön perushuulirasva.

essence brow wax pen näkyi välillä valkoisena kulmissa vaikka onkin väritön. Toisaalta oli niin näppärä aamulla kestovärjättyihin kulmiin, etten antanut valkoisuuden haitata. Uusi tuli essencen joulukalenterista, mutta käyttelen ensin pois avatut kulmageelit.

Lumene Nordic Noir Longwear Eye Shadow Stick 1 oli ihan toimiva osa reissumeikkipussia, kunnes yhdellä reissulla kynää avatessa koko "liitu" irtosi ja lensi kylppärin lattialle. Eli joko kuivui tai otti osumaa sen verran että oli katkennu irti. 


Huulituotteita on loppunut viimeksi syyskuussa näköjään, mikä aika pitkälti selittää sen, että nyt on sitten kuusi huulituotetta samalla kertaa. Nyt on taas ollut kevyen huulimeikin kausi eli öljyjä on mennyt. Ne ovat olleet näppäriä reissussakin kun yhdellä tuotteella pärjää yön ja päivän, ei tarvitse peiliä ja kulkevat taskussakin.

essence shine, shine, shine huulikiilto 17 let it go on perinteinen vaalea, kimaltava, tahmea huulikiilto jota pääosin käytin kotona etäpäivinä.

Gosh Lip oil 005 cherry blossom antoi hiukan väriä.

Gosh Light´n shine lip glaze on peilin ja valon takia reissussa näppärä. Saa lisättyä missä vaan. Vaikka tuntuuhan valo ja peili noin nopeasti kuluvan tuotteen pakkauksessa aika tuhlaukselta.

Catrice clean id lip oil oli niin paksua, että päätyi lopulta yökäyttöön.

Barry M Berry Good lip oil oli jo vanha mutta 2,5 ml öljyn käytti äkkiä pois kun siihen vaan ryhtyi.

Ainakaan kuutta huulituotetta tuskin loppuu enää ennen vuodenvaihdetta mutta katsellaan sitten tammikuun puolella, sainko mitä vielä loppumaan.

Oliko tuttuja tuotteita?


Kommentit

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie