Inhoan heikkoja ihmisiä kuntosalilla
Nimittäin jos saa laitteeseen raahattua kiekkoja 200 kilon edestä mutta ei sitten jaksa kantaa niitä pois, on yksi vessanpönttö ihmiseksi. Tätä on taas kummasti näkynyt tuolla kaupallisella salilla, jossa nyt kesällä käyn. Jäähän ne painot välillä töissäkin salilla vähän epäsiistiksi mutta ei siellä kukaan kymmentä kiekkoa jätä laitteeseen. Somessakin on välillä näkynyt kyselyä että eikö jalkaprässiin ihan hyvin voisi jättää aina limput kun eihän kukaan tyhjällä kelkalla tee. Paitsi että kuntoutujat saattavat vamman tai sairauden jälkeen hyvinkin tehdä. Ja ylipäänsä painot laitteessa silloin kun sitä ei käytetä, ovat turvallisuusriski.
Jotta ei jää väärää kuvaa tuosta klikkiotsikosta niin salille ovat tervetulleita ihan kaikki kunnosta, ulkonäöstä tai vaatteista riippumatta. Vain kusipäät jääkööt kotiin. Kummasti suurin osa kusipäistä on kohtalaisen hyvässä pumpissa, mutta sitten kun tekniikkaa katsoo, niin siellä riehutaan miten sattuu. Vaikea kunniottaa moisia heilujia. Sitten taas ne oikeasti parhaassa kunnossa olijat ja hyvällä tekniikalla tekijät on yleensä hyviä tyyppejä.
Koska olen kuratoinut oman someni sisältämään vain hyviä tyyppejä, niin somen pölhöt eivät ui suoraan virtaani. Näen kuitenkin kohtalaisen paljon videoita, joissa hyvät tyypit laittavat pölhöille hanttiin ja sitä kautta törmään näihin epämääräisiin ilmiöihin. Tänään törmäsin videoon, jossa tyyppi selitti jossain mäen päällä että parasta tänne kiipeämisessä on se, etteivät läskit pääse tänne.
Lihavathan eivät koskaan harrasta mm. patikoimista tai kiipeilyä. Katsokaas seuraavaa oman kaupungin maraton-kisaa, sielläkään ei varmaan koskaan näy yhtään lihavaa ihmistä. Lihavana kiipeilyä on yleensä estänyt lähinnä astmakohtauksetkin. Näissä somen läskinkyttääjien kohdalla mietityttää kyllä heidän elämänlaatunsa. Miettikää miten tyhjää pitää elämän olla, jotta käyttää aikansa kommentoidakseen jatkuvalla syötöllä asioita, jotka eivät liity omaan elämään millään lailla.
Miettikää miten tyhjää pitää elämän olla, jos kauniille näköalapaikalle kiipeämisestäkin pitää vääntää läskikommentointi. Onko kyse sairaalloisesta lihomisen pelosta vai sairaalloisesta tykkäysten metsästyksestä?
Lue lisää: Astmakohtaus kiipeillessä Hämeenlinnassa
Somessa on puhututtanut jo pidempään lihavien liikkujien kommentointi, kuvaaminen ja toisaalta myös se, ettei heitä haluta omalle salille tai pilatesstudiolle pilaamaan somekuvien estetiikkaa. Että yritä tässä nyt sitten tietää mikä on hyvä kun pitäisi liikkua mutta ei näkyvästi eikä ainakaan sitä ja tätä liikuntamuotoa harrastaen. Kaikki hehkuttavat sitä liikuntaa samalla tavalla kuin puhutaan, että kehitysvammaisista tai kodittomista kissoista pitää huolehtia. Kunhan se ei tapahdu minun naapurustossani. Tai tässä tapauksessa minun salillani. Ja kunhan lihaville ei tehdä ja markkinoida liikuntavaatteita, koska se antaa kuvan, että lihavuus on hieno asia.
Moni sali mainostaa itseään kaikille avoimena paikkana, mutta saleilla tapahtuu mystisiä "heittäydyn nyt personal traineriksi kun henkilökunta ei ole paikalla ja neuvon ainakin kaikkia lihavia, naisia ja muita jotka tekevät asioita eri tavalla kuin minä" -hetkiä. Tai sitten kuvataan salaa someen ja haukutaan ja kommentoidaan. Ainakin hyvillä saleilla hyvästä käytöksestä ollaan todella tarkkoina ja perseilystä saa kyllä ihan mennä sanomaan tai laittaa viestiä henkilökunnalle jos ei uskalla painojen jättäjälle tai kommentoijalle suoraan sanoa. Ainakin omalle kohdalle sattuneen kommentoinnin kohdalla olen jäätynyt kun ne tilanteet on ollet niin absurdeja. En ole vielä törmännyt yhteenkään saliin, jonka säännöissä olisi kielletty lihavia tulemasta salille. Sen sijaan melkein jokaisen salin säännöissä kyllä lukee, että ne painot palautetaan paikoilleen.



Kommentit
Lähetä kommentti