Joulukirjakalenteri: Luukku 2


Mukavaa joulukuun toista päivää. Tänään hypätään odotuksen pariin, niin joulun kuin jouluvauvojen.


Milly Johnson: Kaikkien joulujen äiti
Kustantaja Bazar 2022
496 sivua /14h 31 min
Äänikirjan lukija Henna Mäki-Filppula
Yorkshiren helmet 3. osa
 
Kustantajan kuvaus: 

Eve, Annie ja Palma tutustuvat toisiinsa jouluvauvaa odottavien äitien kerhossa. Eve ja hänen miehensä Jacques odottavat esikoistaan, jonka laskettu aika on joulupäivänä. Ilouutisen kunniaksi Eve suunnittelee pariskunnan vihkivalojen uusimista, mutta Even osittain omistaman Talvimaailma-teemapuiston ongelmat ovat viedä kaiken energian.

Annie omistaa puolisonsa Joen kanssa pienen jouluisen paukkukaramellitehtaan. Kun Annien vaihdevuosioireiksi luulemansa tuntemukset osoittautuvat raskaudeksi, on ilo ylimmillään. Palma puolestaan on lupautunut sijaissynnyttäjäksi, jotta selviäisi taloudellisesta ahdingostaan. Pariskunta, jolle Palma odottaa lasta, kuitenkin eroaa. Nyt hänen on päätettävä, mitä tehdä raskauden suhteen.

Hyvän mielen kirjallisuuden taiturin Milly Johnsonin romaani Kaikkien joulujen äiti on romaani täynnä ystävyyden kaiken kantavaa voimaa. Se saa lukijansa nauramaan, kyynelehtimään ja uskomaan joulun ihmeisiin.

Oma fiilis: 

Johnsonin kirjat ova ilahduttaneet viime joulusta saakka, jolloin saatiin Kirsikoita ja jouluntaikaa luettavaksi. Kirjat osaavat yllättää, eikä kaikki ole kermakakkua ja shampanjaa mutta kuitenkin voi luottaa, että lopulta kaikki on hyvin. Niin myös tällä kertaa.

Ollaan siis odottavien äitien matkassa poikkeuksellisissa raskauksissa. Tarina kulkee kivasti ja oli kivaa kuunneltavaa. Kuitenkin ihan ensimmäisen tunnin aikana omat lapsettomuusajatukset hiukan ahdistivat ja piti pitää hetken tauko joululaulujen parissa. Kun pääsin eteenpäin, ei ongelmaa enää ollut vaan nautin kirjasta. Lopulta ihana, mutta Kirsikoita ja jouluntaikaa on itselleni vielä ihanampi. Kannattaa siis aloittaa siitä. 

Kommentit

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie