Huhtikuun loppuneet, osa 2

 Huhtikuussa loppui niin paljon tuotteita, että jaoin loppuneet kahteen postaukseen. Osa 1 löytyy täältä.
 

Dermosil classic Kasvovesi oli sen verran alkoholipitoinen, että en osta lisää. Tuli jossain boxissa tai bonustuotteena. Sisältää kyllä myös allantoiinia ja glyseriiniä eikä ollut hirmuisen kuivattava mutta en kuitenkaan näe itselleni hyödyllisenä tuotteena.
 
Dermosil Arganöljyhiusnaamio oli ihan hyvä naamio. Käytin sunnuntaisin osana saunarituaaliani
 
Dove Awakening ritual body lotion on kiva ruokakaupasta saatava vartalovoide. Tuoksuu hyvälle ja imeytyy nopeasti. Aina silloin tällöin ostan.
 
Dermosil Misellivesi Hyal X4 käytin lähinnä aamuputsarina, satunnaisesti kevyen meikin poistoon. Voisin ostaa lisää jos tilaan muuta Dermosililta, mutta pelkästään tämän takia ei tarvitse lähteä tilausta tekemään. Micellivesien peruskauraa. 
 
XZ Muumi selvityssuihketta ostin jo lisää. Vakkarituote hennolle luonnon kiharalle tukalleni, joka menee takkuun heti kun on yhtään pidempi. Tällä saa takut helposti auki. 


Yves Rocher kiiltoa antava huuhteluetikka hiuksille tuntui ensin tekevän hiuksista liiankin sileät mutta lopulta tykkäsin kyllä siitä, miten helppo hiuksia oli harjata tämän käytön jälkeen. Ostin nyt kokeiluun ZX:n etikkahuuhteen kun en halunnut tehdä Yves Rocherille tilausta. Olisivat saaneet jättää kivijalkakaupan edes Helsinkiin. 

Catrice HD Active Performance primer spf 30 oli kestävä ja hyvä primer. Enää tätä ei vissiin saa, joten ei sen enempää jorinoita tästä.

Lumene Lähde Kosteuttava perbiootti-tehohoito eli se uusi sininen kaksifaasinen öljycoctail. Tykkäsin tuotteesta mutta lyhytnokkaisen pullon kanssa oli ongelmia, se ruikki minne sattuu ja vaikka sekoitin faasit ravistelemalla, olisi pulloa pitänyt pitää pystyssä jotta molempia värejä tuli mukaan. Näin lyhytnokkaisella ja ruikkivalla pumpulla tuotetta oli sitten missä sattuu. Ihoni on herkkä ja kuiva mutta toisaalta tykkää melkein mistä vaan kosteuttavasta tuotteesta ja en osaa sanoa olisiko ollut eroa käytinpä tätä tai esimerkiksi Lähde-sarjan seerumia. 

Dermosil Nature vartalopesu,Kaura Suihkuvoide ja Libresse Intimate Wash Gel olivat kaikki mitäänsanomattomia. Käyttihän nuo (Libressellä pesin kyllä koko kropan kun en näe intiimipesuaineen pointtia) mutta ei kiinnosta ostaa lisää. 


YR Lotus flower sage käsivide ei ole tuoksuna lempparini mutta muutoin hyvä, ohut käsivoide. Taisi olla nyt viimeinen käsivoide joulun setistä. 

YR Raspberry peppermint palasaippuassa en paljoa erota tuoksua. Melko kova palasaippua, kestää hyvin käytössä.
 
 Parodontax on  harvakseltaan käytettynä todella hyvä hammastahna mutta liian usein jos käytän, tuntuu hankaavan ikenetkin rikki. Suolaisen makuinen, hankaava tahna. Ostin uuden tuubin. 

Dermosil suihkugeelistä ei yhden käyttökerran perusteella jäänyt ihmeitä mieleen. Arganöljyhiusnaamio, kts yllä. 


Catrice brow colorist ei ole maailman pitävin kulmageeli mutta tykkään siitä, että kulmat jäävät pehmeiksi ja saan ne muotoiltua helposti tällä. Pieni harja, joka nyt kahden kuukauden jälkeen on näköjään täynnä irronneita kulmakarvoja. Kulmageeli, kuten moni muukin nyt loppunut tuote oli mukana Start the Year Fresh -projektissani. Päivittäisessä käytössä geeli kesti kaksi kuukautta.

L´Oreal Color Riche 303 oli blondeille suunnatt vaaleanpunainen helmiäissävy. Alkuun tuntui liian pinkiltä mutta sitten jossain vaiheessa varmaan totuin kun ei se niin pinkiltä näyttänytkään. Näitä perinteisiä L´Orealin punia on vielä varastoissa ja käytän näitä kyllä ihan mielelläni.

Lumene Nordic Berry Curl ripsiväri on hyvä no-makeup-meikkeihin ja käytinkin tämän edeltäjää, sitä mustikkaripsaria lukioaikoinani paljon. Nykyään haluan näyttävämmät ripset ja jotenkin onnistuin hirveän usein sotkemaan tätä liikkuvalle luomelle. 

L´Oreal bambi eye false lash wp ei toiminut minulla ollenkaan. Harja oli silmilleni liian iso ja silikoniharjakset liian harvassa. En saanut kertaakaan mielestäni hyviä ripsiä tällä.

Essence superlast eyebrow pomade pencil wp on ties moneskohan näitä. Tykkään näistä ja kesto on hyvä. Välillä kaipaisin kapeampaa kynää, tällä saa lähinnä väritettyä yksittäisten karvojen piirtämisen sijaan. Voisin ostaa uuden mutta nyt on niin paljon kulmatuotteita, että hetkeen ei tarvitse ostaa. 


Ei loppuneita mutta muuten poistoon muutama tuote.

Essence cosmic cuties highlightereita ei tule käytettyä ja joutavat pois. Olisihan näillä vappumeikin voinut tehdä. Olisi näkynyt kuuhun asti.

Lumene Luomiväriprimer ja Nordic Chic color correcting pen olivat yksinkertaisesti vanhoja. 

Catrice kaviar gauche oli mielestäni epämiellyttävä kokonaisuutena, huono tuubi, huono näkyvyys, kihelmöi mutta huono pullistamaankaan huulia. 

Samoin Jane Iredalen Lip Plumper sävyssä Paris ei houkutellut käyttämään. Kihelmöi mutta enemmän häiritsi tuoksu, josta en sanoa kuuluuko tuotteeseen vai onko mennyt vanhaksi. 

Oliko tuttuja tuotteita?


Kommentit

  1. Dermosil classic kasvovesi tuli siinä black friday boksissa.
    Mullakin se on tuolla jemmoissa kun en taida uskaltaa kuivalle iholleni sitä käyttää.
    Pitää varmaan skipata jonnekin eteenpäin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie