Tuparit vol 2 - kalenterit täynnä

 Ensimmäiset tuparit vietettiin työkavereiden kanssa maaliskuussa. Huhtikuussa oli sitten kaverien vuoro.

 

Alkumaljana Raparperikuohua.

 Kun itse on vähän kaikessa mukana oleva keski-ikäistyvä nainen, niin yllättäen myös ystävät ovat samaa sorttia. Siinähän kävi lopulta niin, että tupareita vietettiin sitten kaksin. Ja kivaa meillä oli näinkin.

Yksi asia mitä arvostan ystävissäni ja kavereissani on se, että jos ei olla tulossa, niin kutsuun vastataan reilusti ja hyvissä ajoin että kiitos kutsusta mutta en pääse paikalle. Ei mitään ehkäilyjä ja hyväksymisiä ja niiden perumisia.

 

Ruuaksi lohimedaljonkeja, uunijuureksia ja skagenia mallasleivän kera.

 Olen varmaan joskus kertonutkin, että en enää järjestä juhlia kun kukaan ei koskaan tule paikalle. Kesäkuun lopun synttärit ovat antaneet tästä elinikäiset traumat ja viimeistään sairaanhoitajaksi valmistumisen jälkeen 2015 totesin että ei enää ikinä. Silloin taisin kutsua n. 40 ihmistä ja paikalle tuli neljä. Arvatkaa miten kauan sitä kakkua sai sitten syödä. 

 

Etenkin nyt kun keittiö mahdollistaa kokkaamisen ja laittamisen isommallekin porukalle, niin on kuitenkin kiva järjestää välillä jotain. Koronan jälkeen vaan tuntuu yleisesti olevan vaikea saada ihmisiä sitoutumaan osallistumiseen. On hienoa, että ihmiset tunnistavat omien voimavarojensa rajat mutta meille ei tee myöskään hyvää sanoa kaikkeen ei vain koska ei jaksa tai ei tunnu siltä tai tuli jotain parempaa menoa. Sitten ihmiset varaavat tiloja ja ruokaa sen mukaan mitä on ajateltu tulevan ja todellisuus on alle puolet siitä.  

 

Jälkiruoka alkoi juustokakkuna lasissa mutta päätyi olemaan lemon curd triffle marengilla. Erittäin makeaa ja hyvää.

Kirjoitin viime kuussa vireystilan säätelystä. Itsekin monesti tuntuu siltä, että ääh, en jaksaisi lähteä johonkin tapahtumaan mihin olen ilmoittanut tulevani. Ja sitten tapahtumassa onkin ollut kivaa. Joskus on tietenkin niin kipeä tai väsynyt, että ei vaan tule lähtemisestä mitään. Onni on myös ystävät, joiden seurassa voi sanoa, että miusta ei ole tänään nyt hirveästi iloa, olen väsynyt tai pahalla päällä. Monesti paikalle meneminen huononkin päivän jälkeen on kuitenkin kääntynyt iloksi vähän ajan päästä. Tai sitten lähtee kotiin jos ei näin tapahdu. 

 

Yritän kuitenkin potkia itseäni osallistumaan muutaman kerran kuussa tapahtumiin vaikka se sotkeekin iltarutiinini. Olen nimittäin huomannut, että jos yritän liikaa kontrolloida niin suuresti tarvitsemiani rutiineja, niin sekin menee sitten yli ja alan ajautua alivireyteen ilman muiden ihmisten antamaa virikettä. Ja työ ihmisten kanssa ei yksin riitä tässä vaan pitää olla myös niitä muiden ihmisten kohtaamisia jotta palautuminen ja vireystason säätely pysyy hyvänä.  

 

 Mitä olet mieltä juhliin ilmoittautumisesta ja osallistumisesta?