Olen ehdolla kuntavaaleissa Vantaalla!

Miksi olen ehdolla kuntavaaleissa?

 Olen sitä mieltä, että meillä suomalaisina on keskimäärin niin paljon oikeuksia, että meillä on myös velvollisuus osallistua tämän yhteiskunnan pyörittämiseen. Jokaisella omien voimavarojensa ja taitojensa mukaan. Itselleni se on jo pitkään tarkoittanut vaikuttamistyötä järjestöissä ja paikallispolitiikassa.

Olen valmentanut junioreita, tehnyt opiskelijaedunvalvontaa ainejärjestöissä ja edustajistossa, toiminut hallituksen jäsenenä sotilaskotiyhdistyksessä ja martoissa, huolehtinut abihuppareiden, kurssiverkkareiden ja -kirjojen tilauksesta, toiminut tutorina ja organisoinut yhteisiä tapahtumia. Nykyisin työskentelen edunvalvontajärjestössä.

Meistä jokainen voi vaikuttaa siihen, että kotikaupunki ja koti-Suomi on mukavampi ja parempi paikka elää ja asua. Vaikka kaupunginvaltuustossa tehdään isoja päätöksiä, ovat pienet teot kuten äänestäminen, naapurin mummon auttaminen, lasten jalkapallojoukkueen huoltaminen, myyjäisiin leipominen tai someaktivismi ihan yhtä tärkeitä tekoja yhteiseen hyvään. Joskus voimavarat riittävät vain töissä käymiseen tai opiskeluun ja ruuan laittoon kotona, mutta kun jokainen tekee sen mitä pystyy, tehdään yhdessä parempi Vantaa.



Miksi Katja valtuustoon?

Minulle tärkeitä arvoja ovat tasa-arvo, rehellisyys ja vastuullisuus. Koti, uskonto ja isänmaa ovat mielestäni edelleen paikkansa pitäviä arvoja mutta vapaaseen Suomeen mahtuu hyvin monen näköisiä koteja ja perheitä. Sotiemme veteraanit sotivat, jotta meillä on vapaus tehdä valintoja ja elää oman näköistä elämäämme ja siihen kuuluu myös uskonvapaus ja vapaus olla uskomatta. Suomi on tukevasti osa EU:ta ja vakaa valuutta, matalat korot ja liikkumisen vapaus ovat hienoja asioita. EU-jäsenyys ei kuitenkaan tarkoita, että luopuisimme omasta kansallisesta identiteetistämme tai luovuttaisimme kaikkea päätöksentekoa EU-tasolle.

Haluan olla tekemässä parempaa Vantaata ja varmistaa, että Vantaalta löytyy työtä ja ja mielekästä tekemistä työn ulkopuolella, asuntoja, koulutusta, varhaiskasvatusta ja toimivat sotepalvelut neuvolasta vanhuspalveluihin. Olen sisätautien sairaanhoitaja ja maisteri urheilu- ja liikuntalääketieteestä ja tiedän, miten tärkeitä liikunta-, nuoriso-, ja kulttuuripalvelut ovat terveydellemme.

Vaalikoneissa on kysytty monia asioita kärjistäen mutta tiivistän;

  • en kannata kuntaveron nostoa
  • kannatan maksutonta ehkäisyä nuorille
  • kannatan Bride-liputusta ja sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen huomioimista politiikassa
  • kannatan maistuvan kasvisruuan lisäämistä kouluihin ihan terveysperustein
  • kannatan työperäistä maahanmuuttoa ja Suomessa asuvien ulkomaalaistaustaisten paremmin toimivaa integraatiota
  • kannatan Vantaan ratikkaa ajatuksena, mutta etenkin kun länsivantaalaisena se ei vaikuta kovin paljon elämääni, haluan enemmän tietoa sen kustannuksista ja eduista.
  • ylipäätänsä kannatan tietoon ja tutkimukseen perustuvaa päätöksen tekoa mutta sydämellistä politiikkaa

 

Miksi Kokoomus?

 Olen saanut "kokoomuslaisen kasvatuksen" ja ollut Kokoomuksen jäsen 18-vuotiaasta. Isäni on ollut kokoomuslaisena kunnanvaltuutettuna 36 vuotta ja meillä kotona on aina puhuttu paljon politiikasta. Minulle Kokoomus on aina edustanut koulutuksen ja työn arvostamista, sivistystä ja järkipolitiikkaa. 

Mielestäni ihmisten pitää saada palkkaa koulutustaan ja työn vaativuutta vastaavasti. Kaikki työ on arvokasta ja työtä tekemällä pitää jäädä rahaa enemmän käteen kuin yhteiskunnan tukien varassa. Hyvinvointiyhteiskunnassa huolehditaan niistä, jotka eivät syystä tai toisesta voi elättää itseään ja perhettään työnteolla, mutta työnteon pitää olla ensisijainen tulonlähde. Hyvä työllisyys kunnassa tarkoittaa riittäviä verotuloja ja niillä veroilla pystytään pitämään yllä hyvän kierrettä; pitämään varhaiskasvatuksessa ja kouluissa ryhmät sopivan pieninä, terveydenhuollon jonot lyhyinä, liikunta- ja kulttuuripalveluita yllä ja vanhuspalveluita tasokkaina. 

 Miksi Vantaa?

 Muutin Vantaalle Myyrmäkeen noin vuosi sitten kun sain työpaikan pk-seudulta. Myyrmäki oli osin tuttu sukuvierailuista ja täältä on älyttömän helppo kulkea julkisilla ympäri pk-seutua. Myyrmäestä puhutaan etenkin keskustelupalstoilla levottomana alueena, mutta arjessa en kyllä pidä tätä sen levottomampana kuin muitakaan kaupunkeja joissa olen asunut. Luonto täällä tosin on lähellä hyvässä ja pahassa. Etenkin nyt keväällä täällä on aivan mahtavia reittejä lenkkeilyyn. Luonto tulee myös parvekkeelleni kuten pulu- ja oravapostauksista on käynyt ilmi. 

Yksi Vantaan lemppariasioistani on kirjasto. Vantaan kirjastot ovat osa Helmet-kirjastoja ja valikoima on ihan mahtava. Meillä on Myyrmäessä kiva kirjasto, jota toivon mukaan pian voisi käyttää normaalisti. Uimahallia en ole vielä ehtinyt testata koronan vuoksi ja moni muukin juttu Vantaalla on vielä näkemättä. 

Vinkkejä Vantaan must see -jutuista saa heittää kommentteihin!


Kuvat: Mikko Mäntyniemi, Ateljee Mäntyniemi
Ylimmän kuvan askarelu: Kanssaehdokas Sina Nordman
Neuletunika: Itseneulottu, lankana Novita Nalle, muokattu Novitan ohjeesta

Kommentit

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie