lauantai 30. joulukuuta 2017

Joulukuun luetut


Jouluun kuuluvat myös kirjat, melkein islantilaiseen malliin. Halusin joulunajaksi kevyttä lukemista vastapainoksi työlle ja kouluhommille mutta kun lukee paljon ja ajattelee edes hitusen, herättää ns. naisten kirjallisuuskin kysymyksiä. Milloin naisten raiskaamisesta ja tappamisesta tuli kevyttä viihdettä? Pinoon sattui paljon Nora Robertsia ja yksi Tess Gerritsen, jotka kummatkin ovat naisille suunnatun rikoskirjallisuuden huippunimiä. Jokaikinen näistä kirjoista kietoi romanttiset ja arkipäiväiset tapahtumat raiskauksiin ja murhiin, nimenomaan naisiin kohdistuvaan näkivaltaan. Vaikka kirjassa uhrina olisi mies, syy miehen tappamiseen oli yleensä taustalla oleva naisesta lähtöisin oleva häiriintynyt seksuaalisuus. Rikoskirjallisuuden ja dekkareiden myynti pitkälti perustuu siihen, että haluamme pahan saavan palkkansa, mutta miksi uhri on edelleen aina sama.

Kohtalon tähdet ja huokausten poukama ovat osa samaa fantasiatrilogiaa, jonka kolmas osa ilmestyy ensi vuonna. Tykkään Robersin fantasiakirjoistakin, mutta kolmas trilogia Morriganin ristin ja O`Dwyerin serkusten jälkeen tuntuu itseään toistavalta. Kolme naista ja kolme miestä toteuttamassa mystistä kohtalon antamaa tehtävää ja yllättäen näistä kuudesta tulee kolme heteroparia, joista yksi pari per kirja kaataa rakkauttaan uhkaavat ongelmat.




Roberstin J.D Robbin nimellä kirjoittamat kirjat sijoittuvat vuoteen 2058 ja siitä eteenpäin. Kirjasarja on aloitettu 90-luvulla ja sen aikainen futuristinen ajattelu on paikoin jopa koomista. Kirjasarja kertoo komisario Eve Dallasista, joka on lapsuuden pahoinpitelyn ja systeemissä kasvamisen seurauksena vahva, itsenäinen työlleen omistautunut nainen. Ensimmäisessä osassa mukaan tulee mies, Roarke, joka nopeasti valtaa paikkansa Even elämässä ja auttaa välillä   

laittominkin keinoin Eveä selvittämään New Yorkissa tapahtuvia murhia. Kummasti uhrit ovat etenkin ensimmäisissä osissa aina naisia ja usein murhattu joko seksuaalisuutensa vuoksi tai raiskattu. Sarjan edetessä pysyviä henkilöhahmoja tulee lisää ja etenkin konstaapeli Peabody on mielestäni kirjojen parasta antia.





Käsittääkseni Eve Dallas - sarjasta ei ole suomennettu kuin kahdeksan ensimmäistä osaa, mutta kirjoja on useita kymmeniä englanniksi.






Suomennettujen jälkeen vaihdoin englanniksi, ostin kirjat Google Playsta, koska niitä ei kirjastostamme löytynyt ja e-kirja on edullisempi kuin pokkari. Tykkään kuitenkin noin tuhat kertaa enemmän lukea fyysistä kirjaa kuin tablettia, etenkin ennen nukkumaan menoa kun tabletti vaatii silmälasit vielä sängyssäkin.

Loyalty in death muutti uhrin kuvaa laajempaan suuntaan ja Dallasin tiimin sekoilua tunteidensa kanssa on mukava seurata.






















Myrskyvaroituksen ja Pakkomielteen kirjoittamisen välillä on kolmisenkymmentä vuotta ja kirjoja peräkkäin lukiessa huomaa myös yhteiskunnan muuttumeen. Myrskyvaroituksessa tupakointi on vielä yleistä ja lisää miespäähahmon seksikkyyttä.
Kasari-Myrskyvaroituksessa kuitenkin häiritsee pahasti se kuinka mies kohtelee naista. Jos kukaan kävisi omaan kurkkuuni kiinni ja vaikka kuinka tekisi sen olevinaan rakkauden ja suojelemisen vuoksi, saisi kyllä polvesta munilleen ja turha olisi kuvitella jatkoja sen jälkeen.

Jopa 2010-luvun kirjoissa mies usein vain tunkee naisen elämään ja naisen osa on vain rakastua suit sait. Toki kyse on romanttisesta, kevyestä lukemisesta mutta silti kuva on vääristynyt.
Pakkomielteen juoni perustuu pitkälti siihen, että päähenkilö on lapsuudessaan auttanut laittamaan sarjaraiskaajamurhaajaisänsä vankilaan ja salailee sitä. Sitten vastaavia murhia alkaakin sattua hänen kotinsa lähellä aikuisena. Kirja viihdytti kyllä, mutta oli toisaalta äärimmäisen ennalta-arvattava. Ja tietenkinhän sankaritar rakastuu kirjan aikana ja pelastuu itse murhaajan kynsistä kun rakastettu tulee auttamaan.












Edellisen Rizzoli & Isles-kirjan lukemisesta oli vierähtänyt tovi ja oli mukava palata heidän pariinsa. Kirjasarjahan eroaa monin paikoin huimastikin tv-sarjasta, mutta pidän niistä molemmista erikseen paljon.

Tässä kirjassa häiritsi useamman kertojan ääni, mutta juonessa oli kuitenkin vähän enemmän käänteitä, eikä murhaaja selvinnyt ensimmäisen sadan sivun aikana. Toisaalta asiat etenivät mukavan nopeasti sitten kun sen aika oli.










Näin eurooppalaisena lukijana naurattaa aina kun amerikkalaiskirjailija pistää maantieteen uusiksi ja keksii uuden, yleensä välimerellisen valtion, jotta riittäisi kuninkaallisia kirjojen hahmoiksi. Salaisuuksia on myös kirjoitettu 80-luvulla ja ehkä siihen aikaan prinssi- ja prinsessahaaveilu suurempi ja romanttisempi aihe kuin nykyään kun vapaat prinssit ovat kaikki pikkulapsia.

Peilikuvia on myös yksi näistä vanhosta Robertseista, jotka on joko uudellen painettu tai suomennettu vasta nyt.


Kyllähän kaikkien näiden kirjojen parissa, sen muutaman tunnin mitä lukemiseen meni, viihtyi ja tarkoitus onkin olla kevyttä ja romanttista mutta väliin kaipaa jotain pureskeltavaakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti