Marraskuun loppuneet

Hyvää alkanutta joulukuuta kaikille. Tässä kuussa tullaan seurailemaan joulukalentereita ja jouluun valmistautumista mutta käydään vielä läpi marraskuun loppuneet. Olisin halunnut saada tämän postauksen ulos jo eilen, mutta viimeinen marraskuun loppunut loppui kirjaimellisesti puoli öiltä eilen.


Joka kuukausi yritän lajitella tuotteet nätisti lajin mukaan ja sitten viimeiseen kuvaan tunkee mukaan joku ekoihin kuviin suunniteltu pikku purkki.
Palmolive Gourmet Vanilla Pleasure body butter wash oli todella paksua ja inhottavaa klähmää. Toimi kuitenkin hyvin pesusienen kanssa ja vaahtosi niin hyvin, että sheivasin kainalot tämän kanssa.
Yves Rocher candied orange & cinnamon on viime vuotisia kausituoksuja. Shimmerinen voide oli juuri sopivan shimmerinen ja imeytyi hyvin.
YR Vanille Bourbon tuoksuu ihanasti vaniljalle ja on perushyvä kosteusvoide.
The Body Shop Frosted Cranberry shimmer lotion on YR:n verrattuna äärimmäisen shimmerinen ja hohtaa iholla valkeana sotkien joka paikan shimmeriin.


Essence intense moisture oli koostumukseltaan kummallisen paakkuista mutta imeytyi kohtuu nopeasti ja toimi ihan ok työpöydällä.
TBS strawberry hand cream on ihanan tuoksuista ja imeytyy todella nopeasti.
Essence honey care kynsinauha kuorinta ja naamio menivät huonoiksi kun en osannut niitä käyttää, en vaan ymmärtänyt näitä. Mieluummin rasvaan ja öljyän kun levitän mömmöä.
Essence studio nails repairing nail oil oli pannuprojektin viimeisimpiä loppuneita. Tässä oli 3,5ml ja aikaa meni vaikka kuinka. Nyt essencen uudet kynsiöljyt ovat sitten kevyesti 8ml pulloissa.
Blistexin Lip relief cream on talviklassikko, jolla flunssa-aikaan rasvaan myös nenän.


Näytteet käytin reissussa. L´Orealin Hydra Genius oli pussista paljon ohuempaa kuin pullosta eli näissä vissiin on eroja koostumuksessa ihotyypin mukaan. Normaalisti käytän kuivan ja herkän ihon kun tämä oli normaalin ja kuivan.
Dermosil Nature Facial Cream Calluna oli ihan ok parin päivän reissulla. Ei ihmeempiä kommentteja.


Taas yksi Pierrot minituubi loppui, jemmassa on neljä tai viisi koska riittää alle viikon reissuille, eikä tarvitse isompaa hammastahnaa roudata.
Essence Happy girls are pretty 01 pretty you oli pannuprojektissa ja olisi varmaan loppunut mutta katkesi.
Blistex Protect+ on toinen luottotuote Blistexiltä.
Essence Mogst a bussal? 01 Heey Beige! Uh ah! huulikiilto loppui eilen juuri ajoissa pikkujouluissa ennen puolta yötä. Vanha kausituote, joka tuntui huulilla minttuiselta mutta ei enää tuoksunut siltä.
Too Faced HangoveRX primer -näyte oli miellyttävä ja enemmän kosteusvoiteen kaltainen. Voisin ostaa jos Sephorassa tulee käytyä.
Lumene Kuutamon kutsu kynsilakka toimi syksyn ajan varvaslakkana. Teksti jotenkin suli, tämä oli vanhempaa, ei Gel effectiä vaan jotain muuta.


Lopuksi on hirveä läjä tuotteita joihin tympäännyin ja jotka olivat jo vanhoja. Pikkujouluihin ja Halloweeniin tarvitsin vielä vähän harvinaisempia tuotteita, mutta nyt saavat lentää. Mukana kaksi essencen liquid lineria, joita vaan ei tule käytettyä, viisi efektimascaraa, joita ei vaan tule käytettyä ja kaksi pannuprojektin tuotetta, joita ei vaan tule käytettyä.
Lancomen juicy shakerin huonous kyllä harmittaa. Öljy kuivattaa huulia pahasti ja tuoksu oli nyt loppuajasta muuttunut jo pahaksi. Olisin halunnut tykätä kun tämä oli yksi ensimmäisiä kalliimman kosmetiikan tuotteita mitä olen ostanut mutta ei vaan toiminut mulla. Essencen huuliöljyt ovat tähän mennessä olleet parhaita eikä Lumenekaan huono ole.

Luulen, että joulukuun lopuksi tuotteita riittää sekä loppuneet -, että declutterpostaukseen. Kiinnostaisiko?

Kommentit

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie