Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2019.

Syksyn karkkiuutuuksia

Kuva
Syksyn tullen joulukarkit hiipivät aina vaan aiemmin kauppoihin. Ennen kuin aloitellaan joulukarkkien maistelua, maistellaan vielä pari muuta syksyuutuutta. Tällä kertaa mukana Pandan Suklaasydän kulta ja polka ja Karkki vai kepponen -suklaalevy. En tiedä miksi karkkikuorrutteisia suklaita piti tehdä kahteen pussiin kahta eri väriä kun sekä kulta, että polka maistuvat kevyesti piparmintulta. Pandan mukaan karkkikuori on ohut ja rapea, omaan suuhuni kuori on aavistuksen liian paksu, mutta olenkin aina tykännyt enemmän ranskanpastillin tyyppisestä kuoresta. En tiedä oliko tämä nyt tarpeellista tuoda markkinoille, sokeri/karkkikuorrutettuja piparminttusuklaita on jo kuitenkin aika paljon saatavilla. Pandalla itselläänkin on Suklaasydän-pussi. Oranssi halloweenlevy on värjättyä valkosuklaata karkkirakeilla. En tiedä onko minun makunystyröissäni vika, mutta en maistanut rakeita ollenkaan ja koko suklaa oli jotenkin tunkkaisen oloinen. Harvoin valkosuklaa muutoinkaan on ns. kevy

Ilta Kuopion Saanassa

Kuva
Kävimme ainejärjestön porukalla tutustumassa Kuopion Saanan Sauna & Spa puoleen. Ilta oli jo syksyisen pimeä ja sää melko viileä mutta hauskaa oli. Pukkaritilat olivat aika pienet, mistä olikin varoitettu jo nettisivuilla. Osalla oli treenikamat mukana ja kamojen tunkeminen kaappiin oli aika työn ja tuskan takana. Kaapit lukitaan rannekkeella, jolle voi myös ladata rahaa baaritiskiä varten. Osa meistä lähti Saanasta kotiin nukkumaan, osa jaksoi baariin. Pukkarin valoissa meikkaaminen koettiin todella vaikeaksi. Pukkarissa myös hoksattiin, että harva oli muistanut ottaa märälle uikkarille muovikassia. Vaikka muovikassien käyttöä pyritäänkin välttämään, olisi pikkupussien tarjonta ollut aika luksusta. Hinta Saanaan on 15-18€ ja se sisältää 2 tunnin uinnin ja saunomisen ja pefletin. Meillä oli ryhmäsopimuksena pyyhkeet hintaan kuuluen. Pyyhkeet oli ihanan isoja mutta sekä suihkujen, että spa-alueen pyyhkeiden säilytys oli hiukan hankala. Sisällä on pukkareiden jälke

Osavuosikatsaus 5

Hirveä lista taas kirjoja, jotka tullut luettua tai kuunneltua. 48 kirjaa kahteen kuukauteen. Tavoite olisi saada vuoden loppuun mennessä 250 kirjaa täyteen ja jos vaan lukisin kaikki keskeneräiset kirjat pois, olisi tavoite aika lähellä. Luetut: 1. David Eddings:  The Diamond Throne Rakastan Eddingsin Belgarion-sarjoja aavistuksen enemmän mutta eivät nämä muutkaan huonoja ole. 2. David Eddings: The Ruby Knight 3. David Eddings: The Sapphire rose 4. David Eddings: Domes of Fire 5. Vesa Juutilainen & Helvi Hietanen: Haavanhoidon perusteet Taas jotain uutta oppi 6. Kyngäs, Kääriäinen, Poskiparta, Johansson, Hirvonen & Renfors: Ohjaaminen hoitotyössä Kuunnellut: 1. J. R. Ward: Blood Truth 2. Milla Halme, Jenna Karas, Katri Manninen, Armi Murto, Maria Teikari, Kirsi Marttinen: Työelämän kapinalliset Katria pääsinkin kuulemaan keväällä kirjankin aiheista. Oli hyvä kirja. 3. Henri Tuomilehto & Jouni Vornanen: Nukkumalla menestykseen Henrinkin luennolla olen joskus o

Kuinka usein?

Kuva
Todella monessa blogissa on jo näkynyt Kuinka usein? -haaste ja kun olen useamman näitä lukenut niin ajattelin itsekin vastata. Vaihdat lakanat: Kun kosteusvoidetahrat alkaa häiritä. Kun rasvaa kropan joka ilta ennen nukkumaanmenoa, lakanat on aika äkkiä rasvaiset. Vaihdat pyyhkeet: Fiiliksen mukaan.  Peset hiukset: Kahdesti viikossa.   Soitat isälle / äidille:  Viestitellään päivittäin, isälle soitan ehkä neljästi vuoteen, äidille kahdesti viikossa.    Näet vanhempiasi: Kuukauden-kahden välein.  Käyt leffassa: Harvoin, tänä vuonna muistaakseni kahdesti ja nekin serkkujen kanssa. Föönaat hiukset: Kerran vuoteen. Inhoan hommaa.  Putsaat lattiakaivot: Liian harvoin. On kyllä ollut jo pari kk to-do-listalla. Ritilän päältä nappaan hiukset kyllä useammin. Käyt metsässä: Melkein päivittäin kävelen metsän poikki, poluilla käyn harvakseltaan. Käyt suihkussa: Päivittäin.  Sanot läheisille rakastavasi tätä: En tiedä olenko sa

Joulukalenteriarvonta

Kuva
Nyt on kaikki kolme joulukalenteria käyty läpi. Arvon kahdelle teistä pääasin kalentereista kootuista tuotteista koostuvaa joulukalenteria. Mukana on siis sekaisin kaikkien kolmen kalenterin ( Catricen DIY , Essencen DIY ja Essencen joulukalenteri ) tuotteita ja lisäksi vielä muitakin lähinnä meikkituotteita. Kalenterit on siis koottu Catricen ja Essencen DIY-kalentereiden pusseihin/laatikoihin ja arvon aina yhdelle voittajalle 24 luukun joulukalenterin ja pakettiin on laitettu myös yksi extra luomiväripaletti.  Tuotteet ovat käyttämättömiä, osa paleteista on avattu kuvausta varten mutta niihin ei ole koskettu. Huulituotteet ja kynsilakat ovat avaamattomia. Eivät mahtuneet kalenterilaatikoihin niin tulevat ihan tavallisessa pahvilaatikossa. Arvonnan säännöt: -Osallistut arvontaan kertomalla mistä terveys/kauneusaiheesta haluasit lukea postauksen tulevaisuudessa. Jätä myös sähköpostiosoitteesi tai lähetä se nimimerkkitietojesi kanssa blogin ota yhteyttä-kanavan kautta. J

Essence-joulukalenteri 2019

Kuva
Viimein ihan "oikean" joulukalenterin pariin. AAh että kävin jo kuolaamassa Sokoksella missä oli vaikka minkä merkin joulukalentereita jo myynnissä. Nyt on vaan pakko heittää ostohousut jalasta ja muistuttaa itseään, että a) muutan ensi vuonna ja muutossa vähemmän on vähemmän ja b)satanen kalenteriin on satanen pois asuntosäästöstä ja haluan antaa itselleni kolmekymppislahjaksi mahdollisuuden ostaa kämppä jos haluan. Ei nyt välitetä siitä, että kolme edullista kalenteria maksoi saman kun yksi kalliimpi, koska näistä kolmesta kalenterista riittää teillekin jakoon. VAROITUS! SPOILER ALERT! Alla näkyy kalenterin sisältö! Essencen kalenteri on tänä vuonna kuusikulmio johon luukut on upotettu. Osa luukuista oli muuten hiukka vaikeita kaivella, etenkin jos halusi säästää laatikoita. Pohjasta löytyvät tarvittavat selosteet. Jokaisen laatikon kylkeen on painettu päivää piristävä teksti. Ensimmäisestä luukusta löytyi I heart extreme-rip

Törkeää törsäystä

Kuva
Viime aikoina on mennyt aivan liikaa rahaa. Seuraavat kuvat selventänevät mihin se raha katosi. Ensin menin Carlsonille ja kerroin myyjälle tarvitsevani talvikengät ja käyttäväni käytännössä vain Riekerin kenkiä. Hintalappu Riekerin vettähylkiville tekonahkanilkkureille oli 95€. Sitten ostin illalliskortin kaksille eri vuosijuhlille Terhon edustajana. Seuraavaksi marssin takaisin Carlsonin kenkäosastolle ja ilmoitin myyjälle tarvitsevani matalakorkoiset juhlakengät jotka menisivät iltapuvun kanssa. Hintaa Gaborin H-lestisille mokkanahka-avokkaille 115€ Ja sitten se viimeisin ja kallein ostos. En ostanut sorsia, vaan uuden kännykän jolla sorsat on kuvattu. Vanha puhelimeni oli reilu pari vuotta sitten ostettu Honor 8, jonka kuvanlaatu ei enää miellyttänyt ja suurimpana ongelmana oli akku. Puhelin piti ladata vähintään kahdesti päivässä ja vaikka lähdin täydellä akulla liikkeelle, saattoi puhelin ilmoittaa viiden minuutin päästä, että akku on tyhjä ja sammuttaa

Body Shopin talvi 2019

Kuva
The Body Shopin talvi/joulukausituotteet ovat taas täällä. Tänä vuonna tuoksuina ovat Juicy Pear, Warm Vanilla ja Rich Plum. Ostin kaikista sarjoista käsivoiteet ja Juicy Pearista suihkugeelin ja Warm Vanillasta vartalojogurtin. Warm Vanilla on aikalailla samanlainen kuin edellisten joulujen vaniljatuoksut Vanilla Marshmallow ja Vanilla Chai. Rich Plum toi myös mieleen aikaisemman luumutuoksun, Frosted Plum. Päärynä oli mukavan päärynäinen ja uusi. Kansainvälisten joulusarjojen kanssa on aina mielenkiintoista huomata, miten erilaiset asiat yhdistetään jouluun. Erot perheiden ja yksilöidenkin välillä ovat jo niin suuret. Luumun yhdistän vain luumukiisseliin, joka ei omaan jouluuni kuulu. Myöskään päärynä ja vanilja eivät varsinaisesti ole juuri joulun tuoksuja mutta ainahan nämä kausisarjat ja joululahjapakkaukset joulukalentereista puhumattakaan ovat hauskoja ja odotettuja. Lushin joulua piti myös vilkaista, siellä on ainakin uusia meikkejä ja ihania lahjapakkauksia, kimallus

Rebecca Solnit: Miehet selittävät minulle asioita

Kuva
Kuuntelin Rebecca Solnitin kirjan Miehet selittävät minulle asioita (S & S 2019) viikonloppuna. Solnit mainitaan usein mansplaining-termin keksijänä. Itse hän ei ota siitä kunniaa, mutta hänen esseensä toimi laukaisevana tekijänä. Kaikkihan lähti siitä, kun mies mansplainasi Solnitille tämän omasta kirjasta vaikka ei ollut edes lukenut sitä. Solnit nostaa esille useita tärkeitä teemoja kirjassaan. Hän itse ei edes pidä mansplaining-termistä mutta puhuu paljon siitä, kuinka naisten sanominen vaiennetaan joko kieltämällä hänen todistuksensa arvo. Esimerkkejä tästä ovat arabialainen oikeusjärjestelmä jossa naisen sana ei oikeudessa riitä todistukseksi, mutta myös meillä länsimaissa tapahtuva naisten vaientaminen esimerkiksi raiskaustapauksissa leimaamalla nainen syylliseksi tai jopa halukkaaksi tapahtuneeseen raiskaukseen. Vähintään leimataan nainen hermoheikoksi, tunteelliseksi ja hysteeriseksi kun hän pitää puoliaan faktoihin perustuen. Solnit nimittää tätä Kassanda-syndroomak

Catrice DIY-joulukalenteri 2019

Kuva
VAROITUS! SISÄLTÖ NÄKYY! SPOILER ALERT! Syksyn toinen joulukalenteri esittelyssä. Jatketaan näiden DIY-joulukalenterien kanssa vielä hetki. Catricen joulukalenter on pakettu violetinsävyiseen laatikkoon. Yhdestä kyljestä löytyy suoraan sisältö, toisesta esittely ja pohjasta INCit. Paperipussit on vaihdettu tänä vuonna pahvisiin pakkaushäkkyröihin, joiten käyttöä en vielä ensimmäisellä pyörittelyllä hoksannut. Paketoin myöhemmin pahveihin tavaraa arvontaa varten ja silloin selvisi, että kasassa on kolmea erilaista pahvikuorta. Kaksi pienempää ovat karamellin muotoisia ja vaativat ohjeesta huolimatta aikamoista askartelua ennen kuin viimeisimmät näyttivät siisteiltä. Isoin oli sitten ihan vain pakettimallia. Pahvien alta löytyy sitten itse tuotteet iloisessa sekamelskassa. Hintaa kalenterilla oli Kosmetik4lessillä 34,95 ja laskin tuotteiden hinnat jos Kosmetik4lessin mukaan jos vain tuotteen löysin vielä valikoimasta. IconNails kynsilakat 2,95€/kpl, #peeloff g