Puoli vuotta lihavuusleikkauksesta
Mitä on muuttunut?
Lyhyesti: Maailma on kutistunut ja miun varpaankynnet on paksuuntuneet.
Monia asioita on joko muuttunu tai niihin kiinnittää huomiota enemmän. Mutta mikä sitten on leikkauksesta ja laihtumisesta johtuvaa, mikä nousseista liikuntamääristä, mikä kierukan laitosta ja hormonaalisista muutoksista johtuvaa ja mikä iästä ja sattumasta?
Lue lisää: Kaksi viikkoa lihavuusleikkauksesta
Hauskin muutos on mielestäni se, että koen itseni pidemmäksi nykyään. Ja matkat joka paikkaan ovat lyhentyneet kun kävelee niin paljon. En olisi kaksi vuotta sitten kuvitellutkaan käveleväni keskustasta kotiin yli 10 km matkaa. Mutta kävelystä johtuen on siis mustat ja paksut varpaan kynnet.
Nyt viimeisen kuukauden aikana olen huomannut annoskoon kasvaneen niin, että ruoka on oikeasti ruokailua eikä piiperrystä. Eihän ne annokset siis varsinaisesti isoja ole mutta esimerkiksi proteiinivanukkaan kanssa saattaa mennä pieni pala leipää. Kirjoittelen syömisistä vielä erikseen kunhan nämä helteet helpottavat ja menen töihin ja tekee mieli syödä jotain muutakin kuin vesimelonia ja jäätelöä.
Kuuden minuutin kävelytesti pitäisi käydä myös tekemässä kunhan vähän viilenisi. Olisi ollut hauska tehdä vertailun vuoksi viime vuonnakin mutta nyt ei sitä aikaisempaa dataa ole. Lihaskunto on kokonaisuudessan noussut kivasti mutta nyt on menossa pidempää sarjaa pienemmillä painoilla niin liikekohtaisia erittelyjä ei visuaalisesti kivasti AitoFitistä saa. Kuntosalilla olen käynyt 48 kertaa nyt kuluneen puolen vuoden aikana ja lenkkeillyt pari sataa kilometriä ulkona. Kävelymatolla kävelyjä talvelta en ollut kirjannut kilometreinä.
Lue lisää: Lihavuusleikkaus 3kk kontrolli
Tukka on tippunut päästä mutta muualle on kasvanut yksittäisiä pidempiä karvoja pois nypittäväksi. Ja pylly tuntui kasvattavan viime talvena normaalia pidemmän talviturkin. Lanugo-karvaahan voi kasvaa myös anorektikoilla, niin ei mikään ihme jos leikkauskin muuttaa karvojen kasvua hetkellisen vajaaravitsemuksen vuoksi. Ja hiukset taas ei jaksa kasvaa energian puutteen vuoksi.
Lue lisää: Vitamiinit lihavuusleikkauksen jälkeen
HUS:n lomakkeita täyttäessä sai paitsi nauraa kysymyksen asettelulle, niin huomata, että aika iso osa terveydellisistä ongelmista on hoidettu. Etenkin tuo BES-ahmimiskysely on kysymyksen asettelultaan aivan idiootti lihavuusleikatulle. Samoin naurattaa elämänlaatukysely 15D kun olen sen nyt varmaan viisi kertaa jo täyttänyt tässä polun aikana ja ei ole näkö, kuulo tai kävelykyky mihinkään heikentynyt. Polvikipu sen sijaan on kyllä ilmestynyt leikkauksen jälkeen. Se on aika yleistäkin leikkauksen jälkeen kun aletaan liikkua enemmän ja jalan linjaus saattaa muuttua kehon muuttuessa.
Tyytyväisyyskyselyyn pystyin kyllä sanomaan, että tyytyväinen olen vaikka makeanhimon olisivat saaneet jättää Jorviin. Painoindeksi on edelleen lihavan puolella ja kaikki rasva on keskivartalossa. En kuitenkaan tuijoittele vaakaa kun siinä tuntuu lukemat heittelevän kuukautiskierron mukaan useammalla kilolla. Seurailen mieluummin kehonkoostumusmittauksella muutaman kerran vuodessa. Kun oikeastaan mitään lisäterveyshyötyjä ei enää noiden loppujen kilon tippumisella saavuteta. Kilpirauhanen ei ala tuottamaan tyroksiinia eikä kissa-allergia mihinkään häviä kuiteskaan.
Toki se kiva lisälaihtumisessa olisi, että sitten voitaisiin roikkuvat nahkat operoida. Tällä painolla ei ole järkevää eikä oikeastaan tarpeellistakaan leikata nahkoja. Mutta koska rasvat on hävinneet muualta kropasta, niin rintakehällä ja käsivarsissa olevat nahkat tahtovat etenkin näin kuumalla urheillessa vähän hankautua.
Lue lisää: Vertaistuki lihavuusleikkauksessa - LILE ry
Tavallaan tekisi mieli sanoa, että mikään oleellinen ei ole muuttunut. Vaikka moni asia onkin. Mutta lopulta mie oon kuitenkin sama mie omine vahvuuksineni ja epävarmuuksineni.
Kuukausittaisia katsauksia elämään jatkan ja kaikki vanhathan löytyy lihavuusleikkaus-tunnisteen takaa. Samoin sieltä löytyy koko matka leikkaukseen ja yksittäisiä tekstejä muutoksista ja sopeutumisesta leikkauksen jälkeen.
Onko jotain mistä haluaisit tarkempaa tietoa?
Kommentit
Lähetä kommentti