Pandan laku-uutuuksia

 On taas sellainen syksy, että ei ehdi uusia karkkeja eikä kosmetiikkaakaan testata sitä mukaa kun sitä julkaistaan. Mutta hiljalleen ja onhan tässä vielä aikaa ennen joulua.

Kaupassa tosissaan tuntuu hassulta kun on halloween- ja joulukoristeet yhtä aikaa myynnissä lokakuun alussa. Kohta siirrytään joulujuttuihin, mutta käydään nyt ensin vähän muita.

Tosin näistäkin Pandan uutuuksista tämä viimeisin on jo melko jouluinen. 


Choco & Lakrits strawberry on salmiakkilakritsia, valkosuklaata ja mansikkakuorta. Makea ja onneksi pieneksi pussiin pakattum koska ovat niin koukuttavia, että yhtäkkiä saattaisi iskeä öklötys liian makean syömisestä.

Taffel Popcorn laku ja choco on ajatuksena aika erikoinen, mutta hitsit, että nämäkin koukuttivat.


Pepe Salmiakki toi maultaan mieleen Halvan lakumaton. Pepe terva taas loogisesti Tervaleijonat. Ihan hyviä molemmat mutta kyllä perinteinen Pandan laku voittaa.


Panda Choco & Lakrits mint kuulosti ajatuksena loistavalta. Ensimmäisellä maistelulla olin vähän, että määh kun tästä puuttui se makeus. Toisella maistelulla vähemmän makea kaakaojauhe alkoi maistua todella hyvältä maitosuklaan ja minttulakritsin kanssa. Ja lopulta näihinkin jäi koukkuun.

Joko olet maistellut?

Kommentit

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie