Syksyn neuleet

 Koska iso osa syksyllä neulotuista meni joululahjoiksi, en julkaissut niitä ennen kuin nyt ettei ylläri mene pilalle. Tässä on siis kaikki syyskuun jälkeen valmiiksi saadut neuleet.

Lapaset on tehty vanhasta Novita Joesta.

Villasukat äidille Novita Venlasta. Kuvassa sukka vetää ryppyyn, koska jalkapöydässä on muutamalla silmukalla joustinneuletta. Se varmistaa sukan jalassa pysymistä.


Neule on Novitan ohje Venla-langalle. Minä tein sen jemmoista löytyneestä vanhemmasta Pikkusisko-langasta, joka on koostumukseltaan ja paksuudeltaan samaa kuin nykyisin Venla.

Suvun miehille lähti joululahjaksi pipoja heijastavilla raidoilla. Lankoina jemmoista löytyneet Seiska veikan eri versiot.

Suvun naisille lähti kolmiohuiveja Consept by Katia Mohair Degradesta, kaikkia värejä kaksi kappaletta. Makkarissa kuvatessa lamppu valehtelee väreistä mutta sävyinä olivat siis harmaa-violetti, oranssi-punaruskea ja sinivihreä.

Niiden lisäksi virkkasin laukkukoruja. Heijastavat mutta eivät korvaa heijastimia.


Isä kaipasi kynsikkäitä, joten sai sellaiset pipon sijaan. Lankana Novita Venla ja mallin sovelsin Venlan peruslapasesta. Sormissa on pituutta n. 3 cm eli 12 kerrosta jokaisessa. Silmukoita peukalossa on ohjeenmukaiset 26 silmukkaa ja muissa 20 eli poimin kämmensilmukoiden lisäksi aina 4 silmukkaa sormea kohdin.


Ja sitten seuraaviin töihin!

Kommentit

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie