Tekstit

Elokuun kosmetiikkaostokset

Kuva
 Piti ihan tililtä tarkastaa mutta en oikeasti ole elokuussa (tai pari päivää vielä kirjoittaessa elokuuta jäljellä mutta niitähän ei lasketa, eihän) ostanut kosmetiikkaa kuin pari perusdödöä Normalista ja nämä Body Shopin aleostokset. Body Shopillakin Kamomilla-kasvojenpuhdistuöljy näyttää vaihtuvan pumputtomaan pulloon. Itse haluan öljyni pumpulla, joten kun tätä pumppumallia oli vielä myymälässä alessa, ostin yhden pullon jemmaan. En ostanut kesän kausituoksuista keväällä mitään. Nyt otin talveksi vartalovoin tuoksussa Fresh Raspberry. Kamomilla-puhdistusvoi on ensimmäinen kiinteä, balmimainen meikinpoistoaine, jota kokeilen. Ajattelin, että tämä 20 ml koko voisi olla aika kätsy lyhyisiin reissuihin. Saippuat olivat samassa ota 3 maksa 2 -tarjouksessa puhdistusvoin kanssa, joten nappasin koriin lempparituoksuni satsuman ja mansikan. Syyskuussa on ainakin kulmaväriä pakko käydä ostamassa ja kunnollinen paksu käsivoide talveksi. Teitkö kosmetiikkalöytöjä elokuussa?

Testissä MayBeauty Peel Off Face Mask

Kuva
  Kaupallisessa yhteistyössä: MayBeauty.fi     Vedellä pois pestävät naamiot jäävät minulta käyttämättä ellen ole menossa suihkuun sen jälkeen. Sen vuoksi tykkään käyttää puhdistavina naamioina poiskuorittavia Peel Off -naamioita kuten tämä MayBeatyn Peel Off Face Mask. Puhdistava naamio poistaa iholta kuollutta ihosolukkoa, mustapäitä ja talia ja jättää ihon pehmeäksi ja puhtaaksi. Peel Off Face Mask on yksittäispakattu puhdistava naamio, jota saa siveltimen kanssa viiden tai 12 naamion aloituspakkauksissa tai 8 naamion pakkauksessa ilman sivellintä. Itse tykkäsin siveltimestä, koska muuten tahmea naamio olisi ollut hankala saada kasvoille.  Yksi naamioannos riittää koko kasvoille tasaisena kerroksena. Itselläni jäi ensimmäisellä kerralla poskien kohdalle turhan paksu kerros, joka ei sitten kuivanut muun naamion kanssa samaan aikaan eli noin 40 minuutissa. Naamio toimii paremmin kun se saa kunnolla kuivua ja napata kiinni mustapäihin ja muihin epäpuhtauksiin, eli t...

Vinkkejä uudelle opiskelijalle

Kuva
Julkaistu alunperin 30.8.20198, päivitetty 24.8.2021 Peruskoulujen alkaessa blogeissa näkyi ihania vanhempien kirjoittamia vinkkilistoja pienille koulunkävijöille. Nyt yhdettätoista vuotta korkeakouluopintojen parissa aloittavana ajattelin jakaa omat vinkkini pienille ja isommille opiskelijoille. - Jännitä rauhassa, kaikkia muitakin jännittää. Se että sanotaan ettei tarvitse jännittää, on totta, kaikki hoituu ja kaikkeen opastetaan mutta ei se poista jännittämistä. Joten ota jännitys ennemmin voimavaraksi ensimmäisiin päiviin. - Heittäydy, uuden aloitus on aina mahdollisuus löytää uusia puolia itsestään ja korkeakouluopintojen aloitus on mahtava mahdollisuus oppia uutta myös itsestä. - Tutustu muihin, niin oman pääaineen kuin muidenkin opiskelijoihin. Kolmesta kuuteen vuotta on veemäistä tarpoa yksin. Vaikka omasta pääaineesta tai tuutorryhmästä ei tunnu löytyvän parhaita kavereita, tarvitset heitä vielä opintojen edetessä joten oman hyötysi vuoksi, yritä kestää sitä pissa...

Loppuneet 9/2021

Kuva
 Tyhjentymistahti ei vieläkään ole kesän helteiden jälkeen normaali mutta huomattavasti enemmän sinne päin. Essence 24/7 hand cream & maskia käytin vain päiväkäsivoiteena. Käytän joskus öisin puuvillahanskoja ja olisin voinut kokeilla tätäkin hanskojen kanssa naamiona, mutta ei vain tullut tehtyä. Hyvin ja nopeasti imeytyvä edullinen käsivoide. Tätä voisikin käydä Tokmannilta lisää.  Dermosil Hand & Nail serum jätti kalvon iholle ja en tykännyt käyttää tätä päivisin käsivoiteena vaan satunnaisesti öisin ja sitten kesällä tuli käytettyä jonkin kerran säärille ja loput jalkavoiteena. Ei jatkoon. Dermosil Kaura Hand Cream on toinen tuubi tätä. Tämä oli tosin pienempi, 50 ml, kuin edellinen. Juuri siitä hankala, että ei riittävän paksu yöksi mutta vähän turhan paksu päiväksi. Käytin kuitenkin tiskauksen yhteydessä. Dermosil Sensitive Face Extran käytin jalkavoiteena. Oudosti hohtava voide ei imeytynyt kasvoilla ollenkaan ja jaloissakin aika iso osa tuntui imeytyvän sukkaan...

Lomahemmottelua

Kuva
 Olen ollut kuluneen viikon toisella kesälomajaksolla. Alunperin oli tarkoitus, että äitini tulisi tänne ja olisimme käyneet teatterissa ja muuta kivaa mutta tiistain ja keskiviikon koulupäivät sekä koronarajoitukset muuttivat suunnitelmia. Tein lomalle aika pitkän to do -listan ihan arkisia hommia koulun lisäksi mutta halusin myös rentoutumista ja hemmottelua. Niinpä käytin kaksi syntymäpäivälahjaksi saamaani kauneushoitola-lahjakorttia nyt lomalla. Kuvia en hoitoloissa ottanut, kun halusin keskittyä omaan olemiseeni, mutta kerron kokemuksistani muuten. Kuvina on muita lomaviikon kuvia. Ensimmäinen käynti oli 80 minuutin kuumakivihieronta Hyvinvointi- ja Kauneushoitola Luminellassa Myyrmäessä. Olen aikaisemminkin käynyt kuumakivihieronnassa mutta eri paikassa. En oikeastaan käy hieronnassa muutoin kuin kuumakivihieronnassa satunnaisesti, koska ne harvat kerrat kun olen käynyt, ovat kroonisesti jumissa olevat lihakseni ja etenkin faskiakalvoni niin kipeät, että huudan ääneen. ...

Opiskelun apuvälineet: Kalenteri

Kuva
 Bujoilu ja nätit kalenterit ovat olleet jo jokusen vuoden huudossa ja toisaalta sähköiset kalenterit ovat kasvattaneet käyttömääriä hurjasti. Itse en jaksa koristella ja kaunistaa kalenteriani ja niin kauan kun neljän eri sähköisen kalenterini yhdistäminen ei suju automaattisesti, en käytä sähköistäkään. Olen jo useamman vuoden käyttänyt Ajaston järjestelmäkalentereita, ensin Timex Handya, jossa oli lompakko mukana ja sitten Pöytäkronoa. Viime kevään käytin työnantajan tarjoamaa pientä peruskalenteria mutta nyt halusin alkavalle lukuvuodelle jotain muuta ja valitsin kalenteriksi Ajaston A5-kokoisen To do: Feel Good -lukuvuosikalenterin. Kalenterissa on vuosisuunnitelmat kesäkuulle 2023 asti, pohdittavaa lukuvuodelle ja jokaiselle kuukaudelle edellisen kk yhteenveto, uuden pohdinta ja kuukausi pikasilmäyksellä.  Haluan nähdä kalenterissa koko viikon, jotta tiedän mitä ennakoida. Aikaisemmin olen halunnut myös kellonajat ja riittävän isot päivät mutta nyt kun olen töissä keskim...

Fazerin syksyn 2021 uutuusmakeiset ja -keksit

Kuva
 Kohta kaupoissa! Nyt maistelussa! Fazerin syksyn uutuuskarkkeja ja -keksejä. Jos et malta odottaa uutuuksien tuloa kauppoihin, voi boksia tilata Fazerin nettikaupasta kuten minä tein.     Näitä "laku"patukoita arvostelin jo Instan puolella. Turkinpippuri on ainoa, jossa on lakritsia, Dumle ja Turri Frutti ovat makeispatukoita.  Tutti Frutti oli tunkkaisen makuinen, kuorta ja täytettä ei erottanut aj värikään ei houkuttanut. Aavistus hedelmää mutta todella mauton ja makea, selkeästi enemmän lasten patukka. Dumle-patukka tuoksui kevyesti toffeelta ja löysin sen toffeen maustakin mutta vaisu oli tämäkin. Turkinpippuri hot & sour laku ei maistunut lakulta, ei turkinpippurilta eikä ollut oikein hot eikä sourkaan. Se perinteinen turkinpippurilaku on ihan turkinpippuriksi tunnistettava mutta tämä ei kyllä heti mielessä yhdistynyt hot & sour turkkareihin, joista tykkään kyllä paljon. Remix Lakumix sisältää Tutti Frutti lakuja, joita nähtiin jo keväällä . Silloin ne ...