Naisiin kohdistuvan väkivallan pitää loppua

 Lauantaina vietetään naisten päivää, jota on vietetty vuodesta 1975 Yhdistyneiden kansakuntien naisten oikeuksien ja kansainvälisen rauhan päivänä. Ja vuonna 2025 Suomi on edelleen naisiin kohdistuvan väkivallan kärkipäässä ja rauhasta ei maailmassa ole tietoakaan.

 

Katri Leino-Nzau, Marjo Rantala, Silla Kakkola, Outi Rantamäki, paneelin juontaja Marianne Sipilä, Pihla Keto-Huovinen ja Sina Nordman.

 Tietenkin kaikki väkivalta pitäisi saada kitkettyä pois. Kenenkään, ei naisen, miehen, muunsukupuolisen, lapsen tai aikuisen pitäisi joutua väkivallan kohteeksi. Ei fyysisen, ei seksuaalisen, ei taloudellisen, henkisen, digitaalisen väkivallan eikä maalittamisen tai pakottavan kontrollin kohteeksi. 

 

Meillä Suomessa väkivalta on kuitenkin vahvasti sukupuolittunutta eikä sitä voida käsitellä yhtenä tilastolukuna, jos sitä halutaan vähentää. Miehet joutuvat väkivallan kohteeksi tyypillisimmin julkisilla paikoilla ja tekijänä on toinen mies. Naiset sen sijaan kohtaavat väkivaltaa useimmiten kotona tai töissä ja tekijänä on yleisimmin joko entinen tai nykyinen kumppani. Pääsääntöisesti mies. Kun koti on se kaikkein turvattomin paikka, muuttuu elämä helvetiksi, josta on vaikea päästä pois.

 

 

Olin tiistaina seuraamassa paneelikeskustelua naisiin kohdistuvasta väkivallasta Pikkuparlamentin Kansalaisinfossa. Tilaisuuden avasi Sina Nordman järjestävän tahon eli Uudenmaan Kokoomusnaisten puolesta. Sina nosti esille karuja tilastofaktoja siitä, kuinka moni nainen joutuu kokemaan väkivaltaa Suomessa. Syyttäjän ja lainsäätäjän näkökulmaa kuultiin kansanedustaja Pihla Keto-Huovisen terveisissä.

 

Paneelissa keskustelivat toiminnanjohtaja Katri Leino-Nzau Naisjärjestöjen keskusliitosta, erityisasiantuntija Marjo Rantala Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistosta, pääsihteeri Silla Kakkola
Naisjärjestöt Yhteistyössä NYTKIS ry:stä ja Perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyön asiantuntija Outi Rantamäki Ensi- ja turvakotien liitosta. 

 

Kuva: Solidaarisuus.fi

Illan aikana keskusteltiin paljon siitä, miten väkivalta lähtee jo sanojen tasolta ja meillä pitää olla rohkeutta puuttua keskusteluihin kahvipöydissä kun keskustelu on naisia alentavaa ja epäkunnioittavaa. 

 

Itsekin rohkaistuin tällä viikolla kun pinna paloi lähipiirin kommenttiin ikäisestäni kollegasta. Tuli aika ällö olo kun omalta lähipiiriltä joutuu kuuntelemaan kommentteja ei pelkästään naisten kehoista vaan ihan vaan siitä, että on nainen. Tulee itsekin heti fiilis, että et kunnioita minua ja kun kollegaa kommentoitiin niin et myöskään miun osaamista. Noita Solidaarisuuden naisvihan-pyramidin alaportaita kun on ainakin meille ysärin tytöille hoettu kyllä pienestä pitäen. Eikä omassa elämässä ole kuin kaksi ylintä kerrosta kokematta. Ja sehän oli pienessä maalaiskylässä ihan normaalia, että kaikki se piti sietää olipa kyse sitten samanikäisistä pojista tai isän ikäisistä ukoista.

 

Me tarvitaan muutoksia lainsäädäntöön ja resursseja syyttäjänlaitokselle. Onneksi seksuaalirikoslaki liikkui jo oikeaan suuntaan ja muitakin hyviä muutoksia on tehty. Mutta kun katsoo tuota maailman menoa, ei naisten oikeudet ole turvassa millään mantereella. 

 

Suomen väkivaltaprofiilia kun katsoo, niin meillä on isot ongelmat asenteissa (myös alkoholin suhteen, joka on takana isossa osassa väkivaltaa). Me naiset yksin ei voida niitä asenteita muuttaa vaan me tarvitaan myös miesten apua siinä.

 

Jos haluat jotain tehdä huomisen naistenpäivän kunniaksi, niin lähde mukaan Naistenpäivän marssille Helsinkiin. Ohjelma ja kokoontuminen alkaa Senaatintorilla klo 13.

 

Nähdään marssilla!