Terveyskylä - kaikki tieto yhdestä paikasta


Oletko jo kuullut Terveyskylästä ja sen taloista? Terveyskylä on yliopistosairaaloiden yhteinen hanke, jonka tavoitteena on koota sairauksiin ja omahoitoon liittyviä asiota mahdollisimman paljon saman katon, tai tässä tapauksessa taivaan alle.


Terveyskylästä löytyy iso määrä eri taloja, jotka keskittyvät kukin omaan terveyden osa-alueeseen. Talojen määrää on pikkuhiljaa kasvatettu ja vuoden loppuun mennessä on tarkoituksena olla auki 30 taloa.


Esimerkiksi Painonhallintatalosta löytyy testejä.


Ja reilusti tutkittua tietoa.


Löytyy myös paljon oppaita, esimerkiksi aivoverenkiertohäiriöpotilaan omaisille


ja omahoito-ohjelmia painonhallintaan, parisuhteen omahoitoon ja unettomuuteen.


Terveyskylä on osa virtuaalisairaala 2.0 hanketta ja sen kautta on tarjolla hoitoa verkon kautta, yleensä lähetteellä, mutta myös vapaasti käytössä olevat sovellukset HuimaHiilari ja Motivisti.

Terveyskylässä on myös oma osionsa ammattilaisille, mutta suurin tarjonta on esillä nimenomaan kaikille netin käyttäjille. Kannattaa käydä kurkkaamassa jos et ole jo käynyt.

Kommentit

  1. Just tänään lastentautien luennolla kehoitettiin käymään lukemassa Terveyskylästä lasten kohtausoireisiin liittyvää materiaalia.. Ihotautikurssilla myös kehotettiin käymään ks paikan ihotalossa, jossa on paljon ihottumien ja haavojenhoitomateriaalia jne. Nyt vielä sun blogissa tuli esille tämä :D 3. kerta toden sanoo, täytyy käydä kyllä tutustumassa. Ammattilaisosioon kirjautuminen muistaakseni monimutkaista (kerran katsoin ohjeet) ellei ole HUSin alueelta. Saattaa kuitenkin olla, että yleinen osio on informatiivisin. Kiitos muistutuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mulla on kans se käsitys, että melkein pitää työkoneelta mennä kun vissiin pitää sirukortilla tunnistautua. Mutta joku kävi kattomassa niitä ammattilaissivuja ja suurin anti on noilla yleisillä.

      Poista

Lähetä kommentti

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie