Vuodet kutistavat mäet

Kävin kotona vanhempien luona ensimmäistä kertaa elokuun jälkeen. Fyysisesti matkaa kotipuoleen ei ole kuin 150km mutta muutoin etäisyys tuntui etenkin tällä reissulla huimalta. Osasyynä ehkä oli se, etten nököttänytkään kotona koko lomaa vaan kävin yliopiston toisella kampuksella hakemassa tenttikirjoja ja moikkailemassa kavereita.

Olin myös edelleen reilusti flunssainen, joten ulkoaktiviteetit jäivät vähiin. Koti on siitäkin jännä juttu, että kun olen Kuopiossa sanon vanhempieni taloa kodiksi, ja kun olen siellä, sanon Kuopiota kodiksi. Vanhempien luokse kun mene, tietää automaattisesti väistää portaissa ettei lyö päätään ja miten vessan avainta pitää vääntää, mutta kyllähän melkein kymmenessä vuodessa moni asia on muuttunutkin. Välillä on vaikea muistaa muutoksia ja meinaan etsiä pakastimesta imuria, koska siivouskaappi oli ennen pakastimen paikalla.

Hämmentävää on myös se, että kylällä saa kävellä ilman, että kukaan tunnistaa. Toisaalta kylällä näkyy suunnilleen omaa ikäpolvea olevia ihmisiä, joista ei ole mitään hajua, keitä ovat. Toisaalta taas omat kouluaikaiset kaverit ovat melkein kaikki vaihtaneet maisemaa.Ja moni vanha tuttu naama kylältä löytyy nykyään joko vanhainkodilta tai hautausmaalta.Välimatkatkin tuntuvat pienentyneet ja jestas sentään, että joku oli kutistanut kotimatkan isoa mäkeä. Mäki näkyy ensimmäisessä kuvassa ja jos joskus tuntui, että sitä ei jaksa kävellä niin, nyt kolmen Kuopion vuoden jälkeen mäkeä ei edes huomannut.

Äiti heitti Kuopioon lähtiessä sivukylän bussiasemalle ja naurettiin siellä, kun kello oli pysähtynyt. Kuin yhdestä suusta kumpikin totesi ajan pysähtyneen tällä kylällä jo ajat sitten.

Maalla on mukavaa mutta kyllä sitä vain on niin tottunut kaupunkielämään nykyään.