Bluebiit- Ei osata vai maailman surkein aktiivisuusmittari


Äiti oli saanut lehtitilauksen yhteydessä Bluebiit aktiivisuusrannekkeen. Sitä sitten illan ratoksi alettiin laitella toimintakuntoon. Mittarissa on irrotettava tekniikkaosa, josta löytyy latausportti, joka toimii joko tietokoneella tai sopivalla muuntajalla verkkovirrassa.


Laite lupaa raportoida unta, askeleita, matkaa, kaloreita, aikaa, nopeutta ja treeniaikaa.


Kiinnitys ranteeseen tapahtuu nastasysteemillä, joka ei oikein yhdellä kädellä toiminut.


Tekniikkaosuus paikoillaan, ranneke näyttää tältä. Toisessa reunassa olevaa käyttönäppäintä on HIUKAN vaikea huomata. Yhdellä näppäimellä toimiva laite toimii tietenkin vain yhteen suuntaan edeten ja hetki menikin asetusten laittamiseen.


Näyttö on hyvin pieni. Suurin ongelma on kuitenkin se, että tätä ei saa esimerkiksi kännykkään liitettyä eikä tietoja saa tallennettua. Laite seuraa 24h mutta seuraavana aamuna tietoja ei löydä enää. Uniseurannasta äiti ei saanut mitään tulosta.



Laite latautuu nopeasti ja lupaa 6 päivää valmiusaikaa ja 3 päivää aktiiviaikaa. Hyötyä tästä ei toki ole kun käytössä askeleet olivat ihan mitä sattuu ja laite lensi kyllä kaapin syvimpään nurkkaan.

Oma Jawbone Upini ei ole täydellinen mutta paljon helpompi kylläkin.

Kommentit

  1. No olisinpa lukenut tämän ja tilannut jotain muuta tilaajalahjana. Ihan yhtä surkea laite on edelleen, vaikka malli näyttää vaihtuneen. Istun toimistossa päivän ja lähinnä työpisteen ja jääkaapin väliä. Ihastuttavasti askeleita kuitenkin kertyy lähes 30000 päivässä. Täytynee antaa palautetta lehdelle, josta tilasin, että katsoisivat vähän millaisia laaduttomia tuotteita antavat lahjana :(

    VastaaPoista
  2. Moi mistä tuo kylkiäinen on saatu onko tuo yves rocherista vai jostai muusta minä olen saannut yhden aktiivisuusrannekeen yves rocherssista ja siinä on paljon vähemmän toimintoja kun tossa sinun ja se on vuoden pariston kestolla sen merkki on LBVYR mä haluaisin saada ton tollasen mikä sulla on kiitos😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, en muista yhtään minkä lehden mukana tuo on tullut. Ilmeisesti jossain vaiheessa tätä tarjottiin useamman lehtitilauksen yhteydessä.

      Poista
  3. Voisitsä sanoa että mistä tollasen saa kiitos😀

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie