Pelasta pimppi!

World Visionilla on käynnissä tämän vuotinen Pelasta pimppi -kampanja ja tänään on kansainvälinen silpomisen vastainen päivä. Krista kirjoitti asiasta niin hyvin, että linkkaan sen vain tähän.

Lahjoittaa voi täällä.
Lisää voi lukea täältä ja Facebookista.



Maailmanmenoon voi suuttua tästä.  

Törmäsin eilen illalla tähän Iltalehden otsikkoon Barbie-vaginoista ja tälläinen uutisointi yhtä aikaa Pelasta pimppi -kampanjan kanssa herätti hyvin moninaisia tunteita. Suurin kysymys mielessäni oli, onko kirjoittaja koskaan nähnyt vaginaa, ainakaan Barbiella. Aika harva nimittäin on nähnyt, vagina eli emätin kun on se lihaksikas putki, joka yhdistää naisen ulkoiset sukupuolielimet eli vulvan kohdunkaulaan. Barbien vulva on huomattavasti lähempänä silvottua, kuin normaalia, tervettä vulvaa. Ainakin omilla Barbie-nukeillani alapäät olivat yksi yhtenäinen kovamuovinen vaippa-alushousu, josta puuttuu niin oleelliset reiät kuin häpyhuulet ja klitoris.

Kuva Mayes´ Midwiferystä
 
Vulva ja naisen alapää ylipäänsä näyttää pääasiallisesti tältä. Paitsi, että kuten ihon- ja hiustenvärejä ja kehon muotoja ja malleja, alapäitäkin on eri värisiä, eri kokoisilla häpyhuulilla, erilaisella karvoituksella ja eri määrällä suonikohjuja ja peräpukamia.

Kuva Mayes´ Midwiferystä

Kolmannen asteen silpomisen jälkeen alapää näyttää jotakuinkin tältä. Kuukautisveri ja virtsa eivät pääse tulemaan ulos luonnollista reittiä vaan aiheuttavat tulehduksia. Yhdyntä tekee järkyttävän kipeää ja synnytys uhkaa sekä äidin, että lapsen henkeä.

Kuva Aliexpressistä


Barbien alapää näyttää tältä. Pakaroissa ja häpykukkulalla on jotain hämmentävää kuviota, joka voisi viitata sukupuolitautiin tai liian hautoviin alushousuihin ja huonoon henkilökohtaiseen hygieniaan. Tissitkin ovat jonkin sortin irroitettavaa mallia saumoista päätellen. En kuitenkaan löydä kuvasta vulvaa tai vaginaa. Ja kerrotaan nyt ihan varmuuden vuoksi, että rinnatkaan harvoin ovat yksiväriset ja nännittömät, saatika keskenään samankokoiset ja seiso tukevasti ilmassa ilman tukea.


Käykää osallistumassa World Visionin Pelasta pimppi -kampanjaan!


Kommentit

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie