Tekstit

Lisää unta kiitos!

Kuva
Halusin kirjoittaa unesta jo eilen, mutta en jaksanut. Kuusi työvuoroa viiteen päivään väsytti liikaa, etenkin kun putki alkoi iltavuoroilla, joita seurasi aamuvuoro. Aikuisen unentarvehan on keskimäärin 7-8 tuntia vuorokaudessa ja osa, kuten minä tarvitsee sen noin yhdeksän tuntia toimiakseen täysillä. Muutamat harvat pärjäävät viiden tunnin unilla, mutta melkoisen moni niistä, jotka väittävät pärjäävänsä viidellä, eivät oikeasti sillä pärjää. Osa nukkuu hyvin, osa nukkuu huonosti ja hetkittäiset huonon unen jaksot kuuluvat normaaliin elämään. Dosentti Henri Tuomilehdon mukaan kuitenkin suurin osa niistä, jotka kokevat olevansa lahjakkaita nukkujia ja nukahtavat viimeistään kun pää osuu tyynyyn, itse asiassa nukkuu joko liian vähän tai liian huonosti. Miksi sitten tarvitsemme riittävästi unta? Unen on usein ajateltu olevan passiivista lepoa, jolloin elimistö palautuu sillä, että se saa pitää tauon. Todellisuudessa uni on hyvin monimuotoinen elimistön korjausprosessi, jonka aikana ...

ÄLÄ SUORITA, HYÖTYLIIKU!

Tammikuun terveysteemaan liittyen Pinkkiä piiperrystä on saanut vierailevan kirjoittajan. Tällä kertaa äänessä on Heli, personal trainer ja liikuntalääketieteen opiskelija. Askelmittari, lukuisat puhelinsovellukset, sykemittarit, aktiivisuusmittarit… omaa fyysistä aktiivisuuttaan ja liikkumistaan voi seurata nykyisin monin tavoin. Edellä mainittujen laitteiden tuloksia ja yleensäkin liikkumisestaan voi kertoa muille sosiaalisen median kanavissa. Kannatan sinänsä kaikkia keinoja, joilla ihmiset motivoituvat liikkumaan enemmän, mutta samalla olen huolestunut siitä, onko liikkumisesta tullut nykyisin suorittamista. Elämä on liikettä, liike on lääkettä ja se kuuluu meille jokaiselle. Nimenomaan liike, ei varsinainen liikunta. Omasta terveydestään huolehtiminen ei edellytä tietyn juoksupuvun päälle pukemista ja tietyn reitin kiertämistä kolme kertaa viikossa tai trendikkään kuntosaliketjun jäsenyyttä kera tavoitteellisen kuntosaliohjelman ja proteiinijuomien. Henkilölle, jol...

Sairaalan porukkaa

Kerroin aikaisemmin sairaanhoitajan työstä mutta ajattelin valaista vähän paremmin ketä kaikkia meitä siellä osastolla pyörii. Sairaanhoitajia on opistotason koulutuksella ja nykyisellä AMK koulutuksella. Osastonhoitajilla ja ylihoitajilla/hoitotyön johtajilla alkaa nykyään olla pitkälti terveystieteiden maisterin tai tohtorin tutkinto. Maistereita ja ylemmän AMK-tutkinnon tehneitä on kyllä ihan myös ns. kenttätöissä. Sairaanhoitajia on käytännössä kaikilla osastoilla, poleilla ja kliinisissä tukipalveluissa. Teemme perushoitoa, lääkitsemme, tutkimme ja kontrolloimme, ohjaamme ja suunnittelemme hoitoa. AMK tutkinto 3,5 vuotta, terveydenhoitaja ja ensihoitaja 4 vuotta, kätilö 4,5 ja kaikki voivat tehdä sh töitä, terkka, ensihoitaja ja kätilö toki sitten vielä laajemmin omaa alaansa. Ylempi AMK vaatii alle 3 vuotta työkokemusta ja on 90 opintopistettä. Terveystieteiden maisteri on yleensä n. 3 vuotta, koska AMK tutkinnosta saa hyväksiluettua osan. Perus- ja lähihoitajat ovat nimensä ...

Nätit joululahjat

Kuva
Sain vasta viikonloppuna viimeiset joululahjani kun ne koukkasivat vanhempien luona. Senpä takia esittelen niitä hiukan myöhässä. Suurin ylläri oli tämä Sephoran easy on the eyes-luomiväripaletti. Kuvasta ei ihan kunnolla nää, etenkin kun unohdin kalvon päälle, mutta isommat napit vasemmalla ovat kaikki mattoja ja pienemmissä on sekaisin mattoja, shimmerisiä ja glitterisiä. Lisäksi sain koruja.  Näissä koruissa on kotipaikkani vaakunatunnus. Kokeilin Easy on the eyesia ja vaikka YouTubessa palettia ei kovin kehuttu, niin ainakin ne sävyt mitä itse kokeilin tuntuivat ihan käytettäviltä. Eivät ihan huippulaatua, mutta kunnon pohjustuksella sai arkimeikin tehtyä nätisti ja helposti. Samalla tuli kokeiltua joulukalentereista tulleita tuotteita. MuRin baked highlighter Rejuvenate on kohtalaisen glitterinen ja kultainen, aika varovainen saa olla levityksessä. MuRin bronzer on pigmentiltä kevyt, mutta silti sain jonkun ruskean täplän naamaani vai...

Tavoitteet 2018

Kuva
Olin näköjään kirjoittanut viime vuoden tavotteita täällä. Kymmenestä tavoitteesta ei yksikään täysin toteutunut, joten kirjoitellas ylös uudet tavoitteet. 1. Kandinpaperit pitäisi saada valmiiksi tänä vuonna, puuttuu kolme kurssia ja itse kandi. 2. Kosmetiikkavaraston pienennys on kestotavoite 3. Haluan lukea kirjahyllyni läpi 4. Keskeneräiset neuleet neulon pois 5. Mahdun toppahousuihini myös ensi syksynä ja alle menee muutakin ilman, että tulehdun. (Tai saan painehaavat niin kuin melkein kävi tänä syksynä) 6. Käyttää enemmän mekkoja 7. Saada rahaa säästöön niin, että pärjään seuraavan talven. 8. Vähentää maallista omaisuuttani ja ostaa uutta järkevästi. 9. Käydä liikkumassa enemmän ja saada kropan koostumusta paremmaksi. 10. Pitää hauskaa. Tipaton muuten jatkuu näin tammikuussa ja todennäköisesti pitkälle vielä sen jälkeenkin. Nyt kun tavoitteet on kirjattu niin varmaan unohdan ne taas vuodeksi ja totean 2019 onnistumisprosentin olleen ky...