Kun katsoo ulkoa, näkee enemmän

 Olen varmaan maininnut jo aikaisemmin, että kun lopetin alkoholin käytön, aloin nähdä miten (tragi)koomista suomalainen alkoholikulttuuri on. Myös monen ulkomaalaisen lempparikirjailijani kirjoista aloin huomata häiritseviä määriä rankan päivän jälkeen "ansaittuja" viinilasillisia ja kulttuurista riippuen, aika usein myös parin lasillisen jälkeen auton rattiin lähtöjä.

Meidän yhteiskunnassa on onneksi herätty jo pohtimaan useammankin kulttuurisen asian ja perinteen kestävyyttä ja normin järkevyyttä. Puutalobabyn Krista kirjoitti viime viikolla heidän perheen telkkarittomuudesta. Oli aika jolloin telkkaria katsottiin tiettyyn aikaan, perheen kanssa yhdessä kun ei niitä ohjelmia paljoa tullut. Ja vaikka ruutua tuijotan itsekin liikaa niin töiden, opiskelun kuin vapaa-ajan merkeissä, niin en osaa ymmärtää tv:n palvontaa. Jos haluan katsoa ohjelman, katson sen, mutta telkkarin edessä sohvalla makaaminen ja kanavalta toiselle pomppiminen aina mainoskatkon tullen, yök. Omistin viimeksi telkkarin vuonna 2015 enkä aio hankkia sellaista enää. 

Television eteenhän kuuluu äiti, isä, 1,8 lasta ja kultainen noutaja. Parisuhde/perhenormi on näin kolmikymppisenä sinkkuna iskenyt päin pläsiä jo aika monta kertaa. Laskekaapa huviksenne montako kertaa vuoden aikana tulee vastaan hotellitarjouksia yhden hengen majoituksista. Tai montako kertaa ravintola-annoksesta saat edes -30 % mutta yhden hinnalla saa kaksi tai toisesta vähintään -50%. Yhden hengen asunnoissa ei ole ilmeisesti tarkoituskaan laittaa ruokaa tai leipoa tai herranjestas, ainakaan saada ruoka-aineita mahtumaan kuivakaappiin. (okei tästä on kyllä Kuopiossa ollut poikkeus kun oli jätti-iso keittiö). Yksinasuva maksaa asumisesta ja elämisestä suhteessa (heh tai suhteetta) enemmän. Yksinasuvien tai yksin lasten kanssa asuvien määrä kasvaa koko ajan eikä kaksi aikuista, kaksi lasta tarjoukset heitä paljoa palvele.

Olen viime aikoina lukenut paljon johtamiskirjallisuutta opintoihini liittyen. Etenkin itsensäjohtamisen kirjat ovat olleet vanhanaikaisuudessaan yököttäviä. Toki kirjat ovat olleet vuosituhannen alusta muttan kun 2017 painoksessa puhutaan vielä Kuopion yliopiston Energynetistä niin ollaan kaukana historiassa. Aloitin itse liikuntalääketieteen tutkinto-opiskelijana 2016 ja jo silloin Energynet oli kauan sitten kuopattu ja Kuopion yliopistoakaan enää ollut. 

Mutta johdannosta asiaan. Itsensä johtamisesen kirjallisuudessa on häiritsevän korostunut painon kontrollointi, joka on yleisemminkin koko yhteiskuntaamme vaivaava ongelma. Kirjoissa virheitä on niin ravitsemukseen kuin liikuntaan liittyen ja etenkin nykytietämyksen mukaiseen painonhallintaan niin paljon, että tekisi mieli palauttaa ne punaisin lapuin varustettuina kirjastoon. Toisessa kirjassa sanavalinnat antoivat ymmärtää, että kirjoittaja itsekään ei välttämättä ole sinut oman syömisensä ja kehonsa suhteen ja toisesta huokui vahvasti yritysmaailman mentaliteetti, että kaikkien pitää pystyä elämään kuin Alexander Stubb. (Ja kyllä, tiedän meneväni nyt vahvasti kärjistämisen puolelle.) 

Kirjat saivat pohtimaan sukupolvieroja. Vaikka nykyisin nuoret uupuvat jo lukiossa paineiden vuoksi, en osaa olla harmittelematta myös vanhempieni ja isovanhempieni sukupolvea, jolle tuo vyötärön ja painon vahtaaminen tuntuu olleen niin hirmuisen vakavaa. Onhan se monelle vakavaa nykyisinkin, syömishäiriöön asti mutta omassa ravitsemusterapeuttien ja muiden ruoka- ja kehopositiivisten muodostamassa somekuplassa, tuntuu yhtä vaikealta ymmärtää saavuttamattoman vaakalukeman perässä juoksijaa kuin sitä telkkarinpalvojaakaan.

Terveys on kuitenkin niin paljon muutakin kuin vaan lukema tai mittanauhan numero. Kumma kyllä itsensäjohtamisen kirjallisuudessa tulee paljon harvemmin esiin mm. hampaiden pesu kahdesti päivässä, näön ja kuulon hoitaminen, ihosyövän tai seksitautien torjuminen, lääkkeiden ottaminen ja moni muu terveysteko. Hampaiden lankaus säännöllisesti, se se vasta onkin itsensäjohtamista.