Tammikuun loppuneet

Tammikuussa loppuikin onneksi taas aikamoinen kasa tuotteita.


Garnier Respons Marvellous oils Argan & Camelia oils moisturizing lotion tuoksui ihanalle. Tykkäsin myös voiteen kosteutustehoista ja pumppupullosta. Ainoastaan pullon muoto oli vähän hankala ja vaikka valuttelin pulloa kunnolla, tuntui sinne jäävän silti voidetta. En kuitenkaan alkanut leikkaamaan pulloa koska pelkäsin sormieni puolesta.

Yves Rocher First Snowflakes ja At the heart of pine trees- käsisaippuat olivat ihan peruskäsisaippuoita. Mantelintuoksuinen lumihiutale oli mielestäni parempi tuoksultaan vaikken yleensä mantelista välitä.

The Body Shop Strawberry Hand Lotion on paksumpaa kuin pikkutuubeissa oleva voide mikä on sekä hyvä, että huono asia. Itselleni pullon loppuun käyttäminen oli vaikeaa, koska se oli liian paksua voidella koneella istuessa tai neuloessa ja vähän turhan ohutta yöksi. Tuoksu on kyllä ihana.


Klippoteket Argan Oil Smooth Shower Gel ja Deep Inpackning tehohoito saavat molemmat arvosanaksi ihana-. Kumpikin on tosi hyviä mutta se jokin viimeinen silaus puuttuu, ehkä se on nämä pakkaukset. Suihkugeeli on ihanan tuoksuista ja sopivan paksua. Huomaatte kohta, että olen ihastunut arganöljyyn nyt tuoksuna kaikessa.  Tehohoito kosteuttaa sekä hiuksia, että päänahkaa, varmaan jo kolmas purkki ainakin tätä ja varmaan jossain vaiheessa ostan lisää. Nyt ei tehohoidolle ole tarvetta, nimittäin pätkäisin tukkani. Yritän muistaa esitellä uuden lookin jossain vaiheessa.

Herbina Väriä hellivä muotovaahto on pullosta tullessaan todella kovaa vaahtoa. Toimi kyllä hyvin hiuksissani vaikka näissä ei väriä olekaan. Voisin ostaa lisää jossain vaiheessa. Käytin siis kosteisiin hiuksiin ja annoin tukan kuivua itsekseen.

Schwarzkopf Crystal Shine Finishing Oil ei ollut kosteutukseen paras mutta käyttihän tämän näköjään pois. En kuitenkaan ostaisi enää lisää. Parikin parempaa öljyä on kaapissa, tosin lyhyeen tukkaan ei hirveästi öljyä saa laitettua.


Kosteutta on tarvittu nyt kaikissa mahdollisissa muodoissa. Punoittavat silmät ja niistämisestä hilseilevät nenänpielet eivät ainakaan kaunista.

Artelac kosteuttavat silmätipat ovat vesimäisiä ja seuraavaksi on ostettava paksumpia tippoja. Silmähän erittää erilaisia kyyneliä ja omissa silmissäni on kyllä vettä niin paljon, että se vuotaa yli mutta silmä on silti kuiva.

Nezantol on paras nenänkostutussumute, kestää pidempään kuin keittosuola muttei valu niin kuin öljy. Tämän kohdalla on mainittava, että olen saanut ensimmäisen pullon aikoinaan ilmaiseksi firman edustajalta työn kautta ja tämä on kohta jo 10.s pullo, jonka olen omilla rahoillani ostanut. 

tBS Body Yogurt Pink Grapefruit on ihana. Ohut, nopeasti imeytyvä, kosteuttava ja tuoksu on taivaallinen. Lisää heti kun muita ei enää ole varastossa.

Niiskuneiti myös jatkoon. Vanhempieni luona on avattu pullo mutta nyt en viitsi ostaa kun lyhyellä tukalla pärjään pelkällä hoitosuihkeella.


Dermosil Nature kasvoseerumi on entinen kanervaseerumi ja mielestäni huonompaa nykyään. Ohutta lirua ja en huomannut tämän kosteuttavan enää niin hyvin. Ei jatkoon enää.

Herbina kuorintavoide on vanhaa kuten pakkauksesta näkee. Jotenkin rakeinen kuorinta tuntuu jo vanhanaikaiselta kun nykyään kuorii kasvoja lähinnä entsymaattisesti. Mutta käyttelihän tuon suihkussa pois.

Lumene Valo Hyaluronitiivistettä on vielä toinen pullo. Kyllä tämä kosteuttaa mutta enää ei ihan voita ikääntymistä vaan ryppy jää tästä huolimatta näkyviin vaikka nuorempana katosi tällä. Mielellään kuitenkin avaan toisenkin pullon.

YR Riche Creme on paksu kasvovoide, ihan ok tämä oli mutta ei ihmeitä sanottavaksi.

Lumene Sisu hoitava kosteusvoide toimi sekä yövoiteena, että päivävoiteena etenkin jos ei ollut meikkiä tai oli kunnolla aikaa antaa tämän imeytyä ennen meikkaamista. En kuitenkaan oikein välitä tälläisistä sekamuotoisista vaan haluan erilliset päivä- ja yövoiteet, koska vaadin niiltä niin eri asioita.

YR Argan & Rose käsivoide on aivan ihanan tuoksuinen. Ohut ja nopeasti imeytyvä voide. Tilaan lisää jos tarvitsee jotain muuta tilata Yves Rocherilta.

tBS käsivoiteet Pink grapefruit ja Juicy Pear. Greippi oli pirteämpi mutta päärynä miedompana oli helpompi mukana kannettava kun se ei tuoksu koko ajan ympärillä. Muita tuoksuja jemmassa ja ostan varmasti lisää.


Essence XXXL shine huulikiilto Nude kiss oli joulunajan työhuulikiilto. Pari näitä on edelleen jemmassa, vanhoja mutta edelleen ok kunnossa. Niitä vanhanaikaisia tahmeita huulikiiltoja.

Lumene kulmavaha on ollut auki suositeltavan 6kk. Tuotetta olisi vielä ollut vähän jäljellä mutta tuubi on täynnä irtokulmakarvoja eli aika ällö. Omat kulmani pysyvät aika hyvin paikoillaan luonnostaan mutta ovat värittömät joten tämä toimi itselleni ihan hyvin.

Essence winter? wonderful huuliöljy loppui vihdoin viimein. Ihan kiva öljy mutta en tykkää läpinäkymättömästä ja kapeasta tuubista.

Nina Riccin hajuvedet, Nina L'eau,  Les Délices de Nina ja Nina Rouge. Mielestäni paras on se alkuperäinen Nina omena mutta käyttihän nämäkin pois. Kaipaamaan tosin en enää jää. Liian vahvoja nykyiseen tuoksumakuuni. 

Ihanan iso määrä purkkeja pois varastosta. Helmikuullekin on pari isoa pulloa loppumaisillaan, että ainakin tilavuudelta samanlainen satsi loppuneita odottaa kuukauden päästä. Onpahan taas vähemmän kannettavaa muuttoa ajatellen.

Kommentit

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie