Mitä opin sairaanhoitajana?

Lopetin nyt neljän ja puolen vuoden jälkeen nykyisessä työpaikassani. Tarkoituksenani on saada kevään aikana gradu valmiiksi, valmistua ja vaihtaa hiukan toisenlaisiin töihin. Valmistuin sairaanhoitajaksi vasta viisi vuotta sitten mutta olen tehnyt alan töitä vuodesta 2013 lähtien. Tykkään kyllä tietyllä tasolla hoitajan työstä mutta nyt kaipaan taas uusia haasteita ja mahdollisuutta käyttää kaikkea osaamistani.

Nämä vuodet ovat kuitenkin opettaneet paljon ja voisin kuvitella että hoitajan työ antaa loistavan pohjan mille tahansa ihmisläheiselle työlle.

Muun muassa seuraavia juttuja olen siis oppinut:

-Jokainen ihminen on arvokas ihmisenä. Ymmärtää ei tarvitse mutta arvostaa täytyy.

-Kaikki kehot ovat kauniita, vaikka ne eivät olisikaan enää nuoria ja mediaan kelpaavia. Arvet, juonteet ja rypyt kertovat eletystä elämästä. Kaikesta huolimatta keuhkot jaksavat hengittää, sydän lyödä ja raajat liikkua.

-Olemme kaikki loppujen lopuksi hyvin samanlaisia vaikkakin niin erilaisia. Perustarpeet ja biologia ajavat meitä vaikka kuinka haluaisimme ajatella olevamme uniikkeja yksilöitä.

-Nauramaan itselleen ja hyväksymään mokat. Mokia tulee kaikille ja niin kauan kuin niistä ei ole vaaraa hengelle, terveydelle tai suurissa määrin omaisuudelle, on niille parasta nauraa. Räjäytitpä sitten tippapussin hissiin tai pissapussin pyörätuolin pinnojen väliin.

-Analysoimaan omia mokia analyyttisesti. Jotta virheistä oppisi, on niitä myös osattava käydä läpi.

-Luottamaan omaan päätöksen tekoon. Aina on työkaveri jolta kysyä kun oikeasti on tarve, mutta jokaista päätöstä ei voi siirtää kaverille vaan on luotettava omaan tekemiseenkin.

-Muuttamaan kaksi kättä kahdeksaksi. Välillä oma näppäryys ihan hämmentääkin ja välillä olisi tarvittu se yhdeksäskin käsi.

-Lukemaan ihmisiä. Nenänpää kertoo yhtä paljon kuin mittaritkin ja kipua ja huonoa oloa oppii lukemaan ihmisestä vaikka tämä ei sanoin pysty sitä kertomaan. Ja jos haluaa välttää naamaan tulevat huitaisut, on ihmistä osattava lukea.

-Pärjäämään olemattomilla unilla. Olen oppinut myös sen, että inhoan työskentelyä lyhyeiden unien jälkeen.

-Pitämään oman puoleni ja potilaani puolta. Hoitajana uupuu herkästi jos antaa kaikessa periksi. Toisaalta monesti olisi vain helpompaa antaa periksi kun potilas ei halua suihkuun, liikkeelle tai syödä, mutta silloin on pidettävä potilaan hyvän puolta ja yritettävä vaan uudestaan.

-Pitkää pinnaa. Kun 38:n kerran annat saman vastauksen muistisairaalle tai laitat happiviikset sekavan ihmisen nenälle, on joskus pinna venyneenä aika pitkälle.

-Sopeutumaan muuttuviin tilanteisiin ja olemattomaan sosiaaliseen elämään. Epäsäännöllinen vuorotyö, vaihtuvat vuorot, venyvät päivät ja minuutissa  muuttuvat tilanteet haastavat välillä.

Joku muuten kysyi lähiaikoina että eikö eritteet ällötä. Ei oikeastaan. Paitsi kun ihmiset sylkevät hammastahnaa suustaan kaarimaljaan. Se jostain syystä on se kaikkein ällöttävin juttu.

Yritin karata viimeisestä yövuorosta ilman suuria hyvästejä, koska inhoan niitä. Täysin ilman kyyneleitä ei hyvästeistä kuitenkaan selvinnyt. Suuret kiitokset kaikille työkavereille näistä vuosista niin Kokkolassa kuin Kuopiossakin!

En myöskään sano ei koskaan vaikka tällä hetkellä tuntuukin etten ainakaan vuodeosastolle halua enää sairaanhoitajan töihin. Joten jos tiedät paikkaa sairaan hyvälle hoitajalle/terveyden edistämisen ja liikuntalääketieteen ekspertille tai järjestöihmiselle niin hihkaise. Tarkemmat tiedot osaamisestani löytyvät LinkedIn-profiilistani.