Viikonloppureissu länsi-Suomeen

Suuntasin perjantaina junalla Seinäjoelle Akavan opiskelijoiden valtuuskunnan seminaarikokoukseen. Vr oli perinteiseen tapaan myöhässä jo ensimmäisessä vaihdossa mutta toinen juna odotti. Kolmas juna lähti 25 minuuttia myöhässä kun ovet eivät toimineet mutta olimme perillä vain 4 minuttia aikataulusta jäljessä. Täpötäysi taajamajuna perjantai-iltana Jyväskylästä Seinäjoelle on kyllä kokemus jota en vältä toistaa. Intercityssa ja Pendolinossa on sentään paikkavaraukset, sähköpistokkeet ja jalkatilaa.

Huoneen ikkunasta näkyi Lakeuden risti




Majoituimme ja kokoustimme Sokos Hotelli Lakeudessa. Olen muistaakseni käynyt siellä aikoinaan aamiaisella mutta nyt yövyin ensimmäisen kerran. Olin koko viikonlopun yksin kahden hengen huoneessa ja hyvin mahduin. Valoja sai tulemaan katosta, seinästä ja lattiasta joten valinnanvaraa riitti. Standard-huone, kylppäri vähän naftin kokoinen mutta kyllä siinä yksinään ihan mahtui pyörimään.


Perjantaina ei ollut muuta ohjelmaa kuin majoittuminen ja iltapala, kävimme vähän kävelemässä kaupungilla ja pysähdyimme lyhyesti parissa baarissa. Lauantaiaamuna ehdin aamupalan ja ohjelman välissä käydä aamukävelyllä pesäpallostadionilla ja sitä vastapäätä olevassa divarissa.


Lauantain seminariohjelmassa oli Panu Laturin pitämää lobbauskoulutusta, keskustelua politiikan nykytilasta Kristiina Kokon kanssa ja Jari Järvenpään tunti muutoksesta ja strategiasta.


Iltaohjelmana oli vierailu Mallaskosken panimolla ja ruokailu. Muut maistelivat oluita. Kuulema hyviä. Ruokakin oli kyllä hyvää panimoravintolassa. Sunnuntaina kokousteltiin ja syötiin vielä lounas Seinäjoella.


Seuraavaksi suuntana oli Tampere, missä käynnistä onkin aikaa. Yövyin Helin luona ja kävimme illalla auringonpaisteessa reilun tunnin kävelemässä Tampereen keskustassa. Sokos hotel Tornin Moro Sky Barista näkikin koko Tampereen.




Maanantaiaamun voisi varmaan aloittaa huonomminkin kun kävelemällä Pyynikin harjulla ja juomalla aamuteet Pyynikin näköalatornin kahvilassa. Harjun lähistössä oli myös ihania puutaloja, joita katsella.

Puolenpäivän junalla tulin sitten kotiin Kuopioon. Loppuviikosta on luvassa ihan uusia jänniä juttuja. Vietän tämän viikon tavallaan kesälomaa kun en aikaisemmin ehtinyt, teen vähän kouluhommia mutta en ehdi niihin hirveästi panostamaan. Sitten lokakuun alusta pitää aloittaa satalasissa jotta valmistun keväällä.

Kommentit

  1. Sullahan on ollut kiireistä, että kokousesta toiseen, mutta mukavan näköisiä paikkoja ainakin nähnyt samalla. Mekin oltiin juuri yhdessä kokouksessa tuolla hotelli Tornissa ja vitsi sieltä katolta oli kyllä todella hienot näkymät. Mekin kävimme tuolla Pyynikin tornilla munkkikahveilla, joka on aina pakko käydä kun on Tampereella käymässä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie