Syksyn bucket list


Syksyn bucket list tai syksyn tavoitteet tai jotain. Bucket list kuulostaa paljon kivemmalta ja kesään kuuluvalta. Ja olipa kyse kesästä tai syksystä niin tehtävät asiat näyttävät aika samalta tässä vaiheessa elämää. Tehtävälista on koko ajan pöydällä koneen vieressä enkä halua kirjoittaa sitä tähän mutta joitain asioita kuitenkin syksylle.


Kouluasioista syksyn juttuja ovat kandintodistuksen saanti, gradun kirjallisuuskatsaus ja portfolio, joista kaikista tulen kirjoittamaan vielä syksyn mittaan tänne blogiinkin.

Asunnon suhteen haluaisin karsia tavaraa neulomalla keskeneräiset loppuun, lukemalla ja myymällä/lahjoittamalla kirjoja ja kuluttamalla kosmetiikkavarastoja loppuun. Tavoittelen 250 luettua tai kuunneltua kirjaa tänä vuonna ja täpötäyttä loppuneen kosmetiikan pussia kuukausittain.

Pyrin tekemään hyvin vähän töitä syksyn aikana ja haluasin käyttää viikonloput kivoihin asioihin. Jo nyt kalenteriin on varattuna pari viikonloppureissua ja kalenteri täyttyy aika nopeaan. Vanhempienikin luona pitäisi varmaan käydä kun olen viimeksi maaliskuussa tainnut käydä.

Aloitan ensi viikolla uuden painonhallintaryhmän ja tavoittelen 5% painonpudotusta tämän vuoden aikana. Ei siis mitään suurin pudottaja vauhtia vaan rauhallisesti muun elämän ohessa ja nauttien liikunnasta. 


Ei mitään ihmeellistä mutta opintojen loppusuora on jo sen verta iso homma, etten halua kasata syksyyn liikaa. Luulen, että keväästä tulee riittävän stressaava valmistumisen, työnhaun ja mahdollisen muuton kanssa.

Kommentit

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie