Kun ei tiedä mitä haluaa...

... mutta haluaa silti kaiken.

Olin menossa salille mutta ajauduinkin ajauduin teelle fuksien kanssa (kävin kyllä salilla sen jälkeen). Keskustelu koukkasi monen mutkan ja vanhan antaman fiksun kehnon vinkin kautta siihen miten olen tähän vanhan ja valmistuvan liikuntalääketieteen opiskelijan rooliin päätynyt.

 

Ajelehtimalla virran mukana. Enkä nyt puhu salutogeenisessa mielessä, palataan siihen vaikka joskus myöhemmin. Päädyin elämääni pisimpään vaikuttaneeseen ratkaisuun, aloittaa lentopallon harrastaminen, koska kaveri raahasi mukaan. Lopulta olin tyttöjen SM-sarjan paras penkinlämmittäjä. Lukiooni ajauduin, koska esittelykierroksella näin kaikkien aikojen ensimmäisen ihastuksen koulun käytävällä. Inttiin ajautumisesta ei itse asiassa ole mitään hajua. En muista koskaan varsinaisesti valinneeni sitä, jotenkin kummassa paperit vain lähtivät eteenpäin. Menin opiskelemaan Kokkolaan, koska olin päässyt sinne sisään ilman, että tiesin hakeneeni sinne. Ja Kuopioon liikuntalääketieteeseen päädyin, koska liikuntalääketieteen perusopinnot olivat helpoiten suoritettavat opinnot Kokkolan yliopistokeskuksessa kun tylsistyin sh-opinnoissa. Olen hurahtanut milloin mihinkin, kardiologiaan, nefrologiaan ja jokaiseen vastaantulevaan mieheen.

Valmistun puolen vuoden päästä maisteriksi ja nyt tuntuu siltä, että pitäisi ottaa ohjat omiin käsiin. Lopettaa elämässä eteenpäin haahuilu ja suunnata tietoisesti johonkin. Toki sattuma vaikuttaa aina enkä voi päättää, että halua  työpaikkaan x, aloittamaan kesäkuun alussa tehtävään y, mutta se missä haluaisin olla kolmen tai viiden vuoden kuluttua pitäisi päättää, jotta sinne voi pyrkiä.

Mutta mistä pirskatista tietää mitä haluaa?

Haluan miehen ja parisuhteen mutten ole valmis luopumaan kymmenen vuoden aikana luomastani itsenäisyydestä.

En halua olla yksin vastuussa kaikesta mutten osaa luopua kontrollista.

Haluan lapsen mutten halua valvoa öitä.

Haluan valvoa yöt mutten tehdä vuorotyötä.

Haluan vaihtelevan työajan mutta haluan säännöllisyyttä ja rytmiä.

Haluan "normaalin" perhearjen mutta pelkään tylsistyväni siinä.

Kuulema on ihan normaalia pohtia mitä haluaa, mutta se ei jotenkin tunnu lohduttavan kun on pihalla vielä enemmän kuin oli 16- tai 19-vuotiaana.  Ja iän piti olevinaan tuoda viisautta ja rauhaa (ja vähentää unen tarvetta). Toivottavasti se edes jossain vaiheessa tulee.