Yövuorokaverit

Muutaman tunnin päästä pitäisi lähteä neljänteen ja viimeiseen yövuoroon. Oma kroppani reagoi ehkä keskivahvasti öihin, mutta olen onneksi sen verran yöpöllyssä silloin kun en ole yövuorodarrassa, että tykkään öistä. Ja itse asiassa kolmannen yövuoron jälkeen rytmi on jo sen verran kääntynyt, että pahin oire on päässä soivat lastenlaulut. Yövuorojen jälkeen uni on monesti levotonta koska on koko ajan kuuma ja hikoilen paljon enemmän yövuoroputken aikana. Sen vuoksi ihonhoitotuotteitakin pitää vähän vaihtaa päivävuoroista.


Dermosilin seerumikaksikko, Kanervaseerumi ja Kuoriva yöseerumi vaihtelevat ihon tarpeen mukaan ollen kasvojenhoidon perusta.


Kanervaseerumi on kosteuttava seerumi, jota käytä yövuorossa joko pelkästään tai aivan ohuen voiteen alla ja päivällä nukkuessa voiteen alla. Koska kasvot hikoilevat paljon sekä nukkuessa, että osan aikaa töissä, pitää kosteuttavan tuotteen olla ohut ja hyvin imeytyvä.


Kuorivaa yöseerumia olen käyttänyt harvakseltaan nukkuessani ihon kunnon mukaan. Koneellinen ilmastointi kuivattaa mutta toisaalta myös tukkii ihoani ja jokin miedosti kuoriva tuote on pakko olla kerran tai kaksi viikkoon mukana. Ennen kuin otin tämän käyttöön, ehdin jo ensimmäisellä työviikolla saada pari kunnon finniä mitä ihoni ei tee ikinä töiden ulkopuolella. Ilmastoinnin lisäksi toki suojamaskit ärsyttävät myös ihoa ja jos pitkään joutuu maski päässä toimimaan eristyshuoneessa, niin iho kostuu hetkellisesti aivan liikaa.



Myös kropan ja etenkin käsien iho kuivuu ja kutiaa. Kosteusvoiteita menee aina vähemmän kuin pitäisi, koska aamulla suihkun jälkeen on jo kiire nukkumaan. Plus parin tunnin nukkumisen jälkeen yleensä herään siihen että on liian kuuma, joten voiteen valintakin on tarkkaa.

Tavalliset kaarituelliset liivit ovat töissä ahdistavat, etenkin öisin. Olen nyt ihastunut näihin Särmän merinovillaisiin urheiluliiveihin, joita olen tilannut Varustelekasta jo kolmet. Normaali kuppikokoni on 95E ja näistä 2XL on urheiluun rinnan alta liian löysä ja rintojen sivuilta puuttuu tuki mutta työmatkakävelyyn ja potilaiden nosteluun ovat passelit. Ajatus tissien tunkemisesta villaan kesäksi tuntui alkuun hassulta, mutta ratkaisee kyllä noin 90% tissihikiongelmasta.


Olen saanut nukuttua vajaa kahdeksan tuntia nyt joka päivä. Unen laatu tosin ei ole lähelläkään hyviä yöunia ja koska en kahvia juo, ovat energiajuomat olleet todella läheisiä kavereita viime päivät. Juon töissä Ediä, koska pullomuotoinen on helpompi. Ennen kotoa lähtöä juon kuitenkin uleensä Celsiusta, josta tykkään eniten. Celsiuksessa on sitten Edin kofeiinipitoisuus, toki tölkki on hiukan pulloa pienempi.


Pää ei myöskään jaksa pelkästään olemalla yöstä 10 tuntia töissä sisällä ja nukkumalla loput ajasta. Mitä väsyneempi kotimatkalla on, sitä enemmän jaksaa ihmetellä ja ihastella kevään tuloa ja lumen alta paljastuvaa luontoa.

Kunniamaininnat myös suklaalle, eines-riisipuurolle ja huomenna töiden jälkeen tilattavalle järkylle mättöpitsalle. Muutama vapaa, vappu töissä ja parin viikon päästä alkaa uudelleen yöt.

Edelleen on muuten selvittämättä, että pitäisikö yötöissä vaihtaa päivä- ja yövoiteen paikkaa ja tulisiko aamulääkkeet ottaa aamulla ennen nukkumaan menoa vai vasta herätessä. Heitä kommenttia!

Kommentit

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie