Maaliskuun loppuneet


Maaliskuun alku vaikutti siltä, etten saa mitään loppumaan, mutta tulihan noita lopulta kohtalainen kasa.


Lumene Arctic aqua 24h deep moisture body lotion oli aikaslailla perusvoide, joka ei herättänyt kummempia tunteita.
Lavera Hand & Cuticle cream tuoksui alkuun aika vahvasti luonnonkosmetiikalle mutta tuoksuun tottui. Ihan hyvä päivävoide käsille.
The Body Shop Vanilla Chai Body Butter tuoksui näin maaliskuussa vähän turhan jouluiselta, mutta miellyttävä vaniljantuoksu meni nyttenkin. Hyvä vartalovoi kuten tBS yleensäkin.
Essence Honey Care hand cream ei tuoksuna ole yhtä hyvä kuin essencen sheavoi mutta kosteutti hyvin. Reissussa käytin yövoiteena käsille ja välillä päivälläkin.
Yves Rocher Coconut Sensual Hand Cream oli ohut ja nopeasti imeytyvä, muuten ihan hyvä mutta kun en tykkää kookoksesta.
L´Oreal Hydra Genius Aloe Water. Itselläni oli tämä kuivan ja herkän ihon versio ja käytin päivävoiteena seerumin päällä. Jonkin näytteen kokeilin myös toista versiota ja tämä on ehdottomasti parempi omalle iholleni. 70ml oli aika iso pakkaus ja kestikin ikuisuuden saada tämä loppumaan.



Yves Rocher Hydra Vegetal Hydrating Cleansing Milk on yksi lempparituotteistani YR:lta. Käytin kakkosvaiheen putsarina ja iho tykkäsi tästä.
Paese Argan micellar solution oli ihan hyvä misellivesi. Käytin meikinpoistoon kevyinä meikkipäivinä ja aamuputsarina.
XZ omena hoitoaine tuoksuu ihanasti raikkaalta vihreältä omenalta. Kosteutustehoiltaan kohtalainen.


Gosh intense lip colour sävyssä 302 oli yksi lemppareitani. Loppui nyt sitten. Melko lailla oikea nudesävy ja kulki taskussa suurimman osan aikaa. Ei ihan huulipuna eikä oikein huulikiiltokaan vaan juuri sopiva sekoitus.
L.O.V The Forbidden Dramatic Volume Mascara black waterproof toimi alkuun kohtalaisesti mutta loppuvaiheessa alkoi olla aika hapsuiset ripset.
Essence the Gel nailpolish 15 hey, love! korkki jumittui kiinni ja purkki päätyy roskiin. Aika paljon tästä ehdin kuitenkin käyttää. Punaista glitteriä punaisella pohjalla.
Babylips Melon Mania oli taas yksi perus Babylips jonka sain pois kulutettua.


Lumene Lähde tehokosteuttava yövoide, toinen näytepussi minkä käytin ja edelleen hyvä voide.
Dermosil Karbamidipuikko on edelleen suosikki ja uusi on jo käytössä.
Pierrot hammastahna oli taas reissussa mukana. Vielä on pari pikkutuubia ennen kuin tarvitsee ostaa uusia.
The Body Shop Mango Vartalojogurtti oli pienen näytteen perusteella oikein ihana. Pitää ostaa täysikokoinen kunhan käy seuraavan kerran Matkuksessa.


Ekopharma Helsingiltä loppui kolme miniä ja kaksi näytettä.
Tyrni korjaava shampoo sai oman tukkani ihan takkuun.
Hilla kosteuttava vartalovoide riitti yhteen sääreen niin hirveästi en osaa sanoa.
Herukka Hoitoseerumi oli hyvin ohutta ja hoitovoide paksua. Toimivat ihan hyvin kombona.
Herukka entsymaattinen kuorinta oli suosikkini näistä Herukka-tuotteista. Ensimmäisellä kerralla se sai kuonat kyllä hyvin liikkeelle kun naama kukki sitten pari päivää mutta muilla käyttökerroilla ei tullut samanlaista reaktiota.

Ja niimpä se onkin huhtikuu. Oliko tuttuja tuotteita?

Kommentit

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie