Pinkkiä piiperrystä spin-offeja

Ei vainenkaan, naiset ovat kirjoittaneet ihan omillaan aikaisemminkin, mutta ovat vieraskynäilleet Pinkissä piiperryksessä enemmän tai vähemmän. Siinä missä minä tuotan määrää ja välillä villiäkin ajatuksen virtaa, kurssikaverit tuottavat tieteellisesti perusteltua, lähteisiin viittaavaa tutkittua tietoa.

Taija kirjoittaa Terveydenedistäjän ajatuksia. Taija käsittelee terveyttä etenkin kansanterveydellisestä näkökulmasta, aivoterveydestä ja sosioekonomisesti heikossa tilanteessa olevien terveydestä. Taijalta löytyykin jo muutama oikein hyvä teksti omasta blogistaan ja aikaisemmin Taija on kirjoittanut Pinkissä piiperryksessä endometrioosista.

Itselleni Taija on esikuva kokeneena sairaanhoitajana ja jo uuteen uraan siirtyneenä yliopiston kurssikaverina.

Kuvat unsplash.com

Heliin olettekin törmänneet Pinkissä piiperryksessä useamman kerran. Heli on kirjoittanut mm. hyötyliikunnasta, hormonaalisen ehkäisyn lopettamisesta ja uudelleen aloittamisesta.
Heli vaikuttaa myös myös näkymätömissä taustalla sparraillen omia tekstejäni. Helin uuden blogin Liikkuva maailma löydät nyt täältä. Helin postaustahti tulee olemaan noin kerran viikossa, joten pistä blogi seurantaan jo nyt, ettet missaa mitään.

Heli on toiminut itselleni tukena opintojen ajan etenemällä aina hiukan nopeammin kuin minä ja kertomalla sitten mitä oikeasti piti tehdä.


Muistathan myös Saaran blogin Terveydellä Saara. 

Ihan mahtavaa, miten meidän vuosikurssi 2016 onkaan muotoillut jo kolme kirjoittavaa kaveria mulle. Meillä jokaisella oli opintojen alussa hyvin erilaiset lähtötilanteet opintoihin ja tällä hetkellä jokaisella on myös hyvin erilainen elämän ja työtilanne. Sen vuoksi myös näkökulmat ovat ajoittain hyvin erilaisia ja jos pääsemme keskustelemaan terveydestä livenä, saattaisi siinä hurahtaa äkkiä koko päivä. 

Näiden naisten kanssa on ollut ilo opiskella terveyden edistäjäksi.

Kommentit

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie