Endomemikä? Endometrioosi tiivistettynä


Viime viikolla vietettiin (ei oikein voi sanoa, että juhlittiin) endometrioosiviikkoa, jonka tarkoituksena on levittää tietoa endometrioosista. Tällä kertaa vieraskynänä on ihana kurssikaverini yliopistolta, Taija joka on sairaanhoitaja AMK ja Terveystieteiden maisteri.

Kansainvälinen endometrioosiviikko on lopuillaan, mutta vielä mukaan mahtuu yksi blogiteksti aiheesta. Endometrioosi - vaikea käsite, mutta mikä se on? Endometrioosin suomenkielinen nimi on kohdun limakalvon sirottumatauti, joka kuvastaa myös taudin laatua varsin hyvin, sillä endometrioosissa kohdun limakalvon kaltaista kudosta kasvaa paikoissa, jossa sen ei kuuluisi kasvaa eli esimerkiksi vatsakalvolla, suolistossa, virtsarakossa ja toisinaan jopa palleassa, maksassa, keuhkoissa tai muissa sisäelimissä. Tunnetuimmat ja yleisimmät endometrioosin esiintymispaikat lienevät kuitenkin vatsakalvo ja emätin-peräsuoliväli, joissa se aiheuttaa esimerkiksi yhdyntäkipuja sekä monenlaisia toiminnallisia suolisto-ongelmia, kuten ripulia tai ummetusta (Terveyskirjasto 2017).

Usein ajatellaan, että kaikilla naisilla on jonkin verran kuukautiskipuja ja menkkojen nyt vaan kuuluu sattua. Yhtä usein kuulee, että liikunta auttaa kuukautiskipuihin. Valitettavan usein myös terveydenhuollossa asiasta puhuessa joutuu vähättelyn kohteeksi. Joskus kuukautiset voivat olla kuitenkin vähän jotain muuta kuin perusmenkkavaivaa. Jotain sellaista, jonka kanssa ei todellakaan lähdetä lenkkipolulle tarpomaan ja jotain, johon ei se Burana auta. Ei välttämättä edes kolme Buranaa. Toisinaan kuukautiskivut voivat saada ihmisen oksentamaan tai jopa pyörtymään kivusta. Silloin on aika etsiä käsiinsä sellainen gynekologi eli naistentauteihin erikoistunut lääkäri, joka tuntee sairauden nimeltä endometrioosi. Endometrioosia sairastaa maailmanlaajuisesti noin 10 % naisista, joka vastaa esimerkiksi epilepsian esiintyvyyttä koko väestössä - tämä onkin hullua, sillä kaikki tietävät epilepsian, mutta endometrioosista ei ole moni edes kuullut (Terveyskirjasto 2015). Endometrioosista puhuminen koetaan vaikeaksi, sillä kyseessä on naisten intiimialueen vaiva sekä siksi, että kuukautiset ovat yhä edelleen vähän tabu. Länsimaissa tieto lisääntyy melko nopeasti, mutta köyhemmissä maissa tämä on vielä isompi ongelma.

Usein ajatellaan, että endometrioosi on yhtä kuin kovat kuukautiskivut. Väärin. Endometrioosissa tosiaan kohdun limakalvon kaltaista kudosta kasvaa kohdun ulkopuolella ja eri paikoissa olevat sirottumat käyttäytyvät aivan samalla tavalla kuin kohdun limakalvo itsekin: kuukautisia ennen sirotumat paksuuntuvat ja painavat vieruskudoksia ja kuukautisten aikana ne vuotavat aivan kuten kuukautisveri vuotaa ulos emättimen kautta. Pesäkkeiden veri vaan ei pääse vuotamaan ulos, vaan se vuotaa vatsaonteloon, keuhkoon, maksaan, suolen sisälle tai virtsarakkoon aiheuttaen ajoittain jopa lamauttavaa kipua, jatkuvaa tulehdusreaktiota ja ajan kanssa kiinnikkeitä ja arpikudosta, jotka liimaavat jopa elimiä toisiinsa kiinni.

Kuvat eiliseltä reissulta Koiramäen Pajutallille


Äkkiseltään voisi kuulostaa siltä, että eihän tuo nyt niin paha ole, jos vatsaonteloon vuotaa muutama millilitra verta – sieltähän se sitten imeytyy pois pikkuhiljaa. Väärin. Se vatsaonteloon vuotava veri aiheuttaa eräänlaisen tulehdusreaktion, inflammaation, eli se ärsyttää ympärillään olevia kudoksia ja elimiä. Tulehdus ei kuitenkaan ole yleensä bakteeritulehdus, joten sitä ei voi hoitaa antibiooteilla. Tulehduskipulääkkeet (ibuprofeiini, ketoprofeiini, naprokseeni yms), voivat auttaa jonkin verran. Useat endometrioosia sairastavat tarvitsevat kuitenkin tulehduskipulääkkeen ja parasetamolin rinnalle vahvempia lääkkeitä pahimpien päivien eli kuukautisten ajaksi. Useimmat endometrioosia sairastavat tarvitsevat myös jonkin hormonaalisen valmisteen pitämään endometrioosin leviäminen hallinnassa, sillä endometrioosi on hormonisidonnainen sairaus ja näin ollen esimerkiksi jatkuva keltarauhashormonin käyttö saattaa taudin etenemistä ehkäistä. Ongelmallista on, jos on samaan aikaan kovia kipuja ja toive raskaudesta, sillä endometrioosi aiheuttaa hedelmättömyyttä, mutta kivun ja hedelmättömyyden hoito yhtä aikaa on hankalaa (Terveyskirjasto 2017).

Endometrioosi on parantumaton sairaus, vaikka usein kuulee tarinoita siitä, miten raskaus, ruokavalio tai vaihdevuodet ovat sen parantaneet. Tämä ei siis pidä paikkaansa, sillä vaikka endometrioosin oireita voidaan lievittää esimerkiksi ruokavaliolla, niin itse sairautta se ei paranna. Usein myös raskaus sammuttaa endometrioosin aktiivisen kudoksen lisäkasvun ja arpeuttaa jo olemassa olevaa kasvustoa, mutta sekään ei tuo lopullista parantumista tästä sairaudesta. Aina raskaus, keinotekoiset hormoneilla käynnistetyt vaihdevuodet tai muut hormonihoidotkaan eivät lievitä endometrioosin oireita riittävästi ja tällöin joudutaan turvautumaan kirurgisiin hoitomuotoihin. Yleisin kirurginen hoitomuoto vatsaontelon tähystysleikkaus eli laparoskopia ja useimmiten sillä metodilla päästään endometrioosipesäkkeitä tuhoamaan tehokkaasti. Joskus kuitenkin käy niin, että kiinnikkeitä on jo niin paljon, ettei tähystysleikkaus riitä ja silloin voidaan joutua avaamaan koko vatsa eli tekemään laparotomia. Endometrioosin etenemistä voidaan myös pyrkiä estämään tekemällä niin sanottu radikaalileikkaus, jossa poistetaan kerralla kaikki silmin havaittavat endometrioosipesäkkeet sekä kohtu ja munasarjat. Tämä käynnistää naisella vaihdevuodet ja useimmat leikatut käyttävätkin tämän jälkeen hormonikorvaushoitoa vaihdevuosioireiden helpottamiseksi. Harvinaisissa tapauksissa endometrioosi leviää vielä radikaalileikkauksenkin jälkeen, mutta tästä aiheesta on vielä verrattain vähän tehty tutkimuksia edes koko maailman mittakaavassa.

Vertaistukea endometrioosia sairastaville löytyy Endometrioosiyhdistyksestä.


Koska usein edelleen kuulee puhuttavan endometrioosin oireista kuin ne olisivat vain astetta kovemmat kuukautiskivut, niin kokoan tähän loppuun vielä listan oireista, joita endometrioosin tiedetään aiheuttavan. Oirekirjo on siis todella moninainen eikä näin ollen voida puhua normaaleista kuukautisvaivoista. Oirelistan lähteenä on käytetty endometrioosiyhdistys ry:n internetsivuja.

ENDOMETRIOOSIN OIREET

Runsaat ja/tai kivuliaat kuukautiset (dysmenorrhea)
Kipu ja/tai tiputteluvuoto ennen kuukautisia, välivuodot
Krooninen kipu alavatsan, sukupuolielinten ja/tai lantion alueella
Yhdyntäkipu (dyspareunia) tai kipu välittömästi yhdynnän jälkeen
Tärinäkipu, yleensä alavatsan alueella
Selkäkipu, iskiaskipu
Hartiapisto
Vatsan toistuva turvotus
Tihentynyt virtsaamistarve ja/tai kipua virtsatessa (dysuria)
Suolen toiminnan häiriöitä ja/tai kipua ulostaessa
Virtsan tai ulosteen verisyys
Pahoinvointi
Hiivatulehdukset
Krooninen väsymys
Alentunut hedelmällisyys tai lapsettomuus

Intiimiasioista puhuminen tuntuu usein vaikealta ja oireista saatetaan kärsiä pitkäänkin puhumatta kenellekkään, vaikka oireet haittaavat koulussa ja työssäkäyntiä. Menkat ei saa estää elämästä, eivätkä niin saa tehdä muutkaan oireet. Jos epäilet, että oma tai esimerkiksi tyttäresi oireilu voisi johtua endometrioosista, etsiydy osaavan gynekologin vastaanotolle. Lisäinfoa löytyy endometrioosiyhdistyksen nettisivuilta ja Endometrioosiyhdistyksen nuorten sivuilta.

LÄHTEET



Endometrioosiyhdistys ry. 2017. Endometrioosin oireet. Saatavilla www-muodossa osoitteessa: http://endometrioosi.fi/fi/tietoaendometrioosista/oireet (luettu 25.3.2018).



Terveyskirjasto. 2015. Epilepsia. Kustannus Oy Duodecim. Saatavilla www-muodossa osoitteessa: www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00012 (päivitetty 25.5.2017)



Terveyskirjasto. 2017. Endometrioosi. Kustannus Oy Duodecim. Saatavilla www-muodossa osoitteessa: www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00119 (päivitetty 6.10.2017)

Heittäkää myös kommenttia, tunnetteko endometrioosia vai oliko ihan uutta asiaa.  

Edit 25.3.2019 Endometrioosiyhdistys yhdistyi muiden gynekologisten sairauksien kanssa Korento Ry:ksi jonka sivut löydät täältä  Nykyään yhdistyksen piiriin kuuluvat endometrioosi, adenomyoosi, PCOS ja vulvodynia.

Päivitetty 17.7.2020

Kommentit

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie