Yöpyminen Scandic Simonkentässä

Käväisin taas lyhyen visiitin Helsingissä. Tällä kertaa yövyin Scandic Simonkentässä (Simonkatu 9), joka sijaitsee aivan loistavalla paikalla Helsingin keskustassa. Kirjaimellisesti keskellä kaikkea. 

Oma Standard-huoneeni oli neljännessä kerroksessa ja sijoittui siten, että ikkunasta näki sisäpihalle. Muutoin huone itsessään oli hyvä, riittävästi istumatilaa ja itselleni turha minibaari, mutta valot ärsyttivät. Huoneessa oli siis aivan pimeää ennen kuin huonekortin löysi paikalleen, mutta itse en ilman kännykän valoa sitä paikoilleen saanut. Illalla kun olisin halunnut jättää myöhemmin tulevaa kämppistä varten päälle vain yhden valon, en kaikista katkaisijoista huolimatta löytänyt asetusta, jolla olisin saanut vain hänen lukuvalonsa päälle. Mutta tämä ei ole ensimmäinen kerta kun hotellin valot hämmentävät.

Toki kun hotelliin saapuu iltaysiltä ja lähtee aamuysiltä, ei näköalaa tullut paljoa katseltua. 

Sekä huone, että kylppäri olivat tilavat ja ihan perustoimivat. Pieniä itseäni häiritseviä asioita olivat tuo suihkukaappi, jonka koin epämiellyttäväksi ja kylpyhuoneen pieni laattainen seinä, joka oli hiukan homeisen näköinen laattojen välistä. Shampoo ja saippuat ovat FACE Stocholmin ja suihkussa käydessä pulloa sai painella turhan paljon saadakseen suihkusaippuaa.

Meikkipeilistä plussaa. Inhoan hotellihuoneita, joissa ei ole meikkipeiliä ja likinäköisenä pitäisi nähdä ison peilin kautta laittaa ripsaria.

Yövyin Simonkentässä ystävänpäivänä ja sängyllä odottanut suklaasydän olikin ystävänpäivän huipentuma. Nauroin kyllä ajatuksissani sille, kun olin ystävänpäivän iltana kymmenen aikoihin yksin hotellihuoneessa sängyssä lukemassa prostatektomiasta eli eturauhasen poistosta.

Aamiainen oli erittäin hyvä niiltä osin mitä maistoin. Syön lähes aina saman aamiaisen hotellissa, jos vain kaikkea haluamaani on tarjolla. Eli testasin pekonin, joka oli todella rapeaa, salaatin ja kurkun sekä piirakat. Nykyään en useinkaan ota hotelliaamupalalla leipää, piirakoita jos niitä on mutta yleensä vain salaattiosiota, pekonia ja mahdollisesti juusto ja leikkeleitä. Kaurapuuro oli oikein maittava, tällä kertaa luomuversio ja tarjolla olisi ollut useampaakin maustevaihtoehtoa. Minä syön puuroni sokerilla. Teevalikoimaa en tällä kertaa edes muistanut tarkistaa vaan join vain appelsiinimehua. Samaa automaattitavaraa tiivisteestä kuin monessa muussakin hotellissa. Perinteisen maustamattoman jogurttini vaihdoin mangorahkaan kun sitä oli tarjolla. 

Lounaalla olinkin sitten Triplassa, missä meillä oli tilausruokailu Signor Smithissä. Pizza oli oikein hyvää, pasta Bolognesesta en niin välittänyt. Pasta ylipäänsä on buffetruokana huono, koska se yksiselitteisesti kärsii seisomisesta.

Junaa odotellessamme tuli pikatestattua vielä Italia Cafe & Delicatessen missä söin pienen vegaanisen mangogelaton. Englanniksi palvelevan kahvilan tarjoomukset näyttivät kaikki oikein hyviltä, mutta opiskelijan kukkarolle 3,5€ pienestä gelatoannoksesta tuntui aika kovalle. Pyörähdimme myös nopeasti The Towerissa, joka ehkä näin absolutistina meni kohdallani hiukan hukkaan. 

Paluumatkan olin varannut ainoaan suoraan ja järkevään aikaan Kuopioon lähteävään junaan ja älysin vasta Tampereen kavereiden kanssa junanlähtöaikoja vertaillessani meneväni kotiin Tampereen ja Jyväskylän kautta. Mikä siis lisäsi reissun pituutta puolellatoista tunnilla. Viisi ja puoli tuntia on pitkä aika istua junassa lauantai-iltana. Intercityssä ei nettikään toiminut ennen kuin oltiin Savon puolella. Onneksi olin ladannut joitain kirjoja Bookbeatiin kuunneltavaksi offline-tilassa. 

Miten siellä meni itsenäisyyspäivä?