Kevään vaate- ja asusteostokset


Tämän vuoden oli tarkoitus olla no-buy-year vaatteiden, kenkien ja laukkujen suhteen mutta näyttäisi enemmän tulevan low-buy-year.  Ensin ostin kolmet uudet lasit Nisseniltä, yhteensä 98€. Kahdet tuli yksien hinnalla ja nuo keskimmäiset maksoivat 19€. Ovat melkein samanlaiset kuin ensimmäiset lasini aikoinaan, linssi vain on hiukan suurempi.


Sitten alkoi kengät hajota ja koska pääsääntöisesti käytän kesät vain kahta Riekerin mallia, joita ei ole aina saatavana, ostin uudet ennen vanhojen hajoamista. Nämä on nyt nahkapintaiset ja vaaleanpunaiset, aikaisemmin tästä mallista olen hajottanut mustat ja nyt on menossa vaaleat kukkakuvioiset. 59€ Kookengän nettikaupasta. 


Nämä valkoiset 10€ mitkälie tennarit lähtivät samaan tilaukseen.


Ihastuin jo alkuvuodesta Marimekon Kortteli-reppuun. Olin ajatellut ostaa sen itselleni kesällä syntymäpäivälahjaksi, mutta kun Amsterdamin reissulla en ostanut mitään muuta ja Marimekon kanta-asiakkaaksi lentokentällä liittyessäni sain -15% hinnasta, lähti reppu samantien matkaan.


Korttelisarjassa on kaksi erilaista reppua ja tätä oli saatavissa ilmeisesti myös mustana ja tummanvihreänä mutta jotenkin tykästyin tähän harmaaseen.


Tässä on jujuna melkein kokonaan aukeava toinen sivu, jotta tavarat löytää repun pimeydestä. Lisäksi tässä on riittävästi pienempiä taskuja, joissa kuitenkin on tilaa muullekin kuin kännykälle. Normaalihinta siis 135€.


Bikinit oli melkein tarveostos. Omistan kyllä uima-asun jossa on alaosa ja mekkomallinen yläosa, mutta sen kanssa on vaikea uida kun mekon helma on naamalla ja se on välillä myös hankala pukea kosteana. Halusin siis tavalliset kaarituelliset bikinit ja Rusinista, joka on luottoliikkeeni Kuopiossa, löytyi nämä Saltabadin bikinit. Kalliit eli 89€ muistaakseni, mutta hyvät päällä. Saltabad on ruotsalainen firma ja kun vertasi muihin kokeilemiini niin kyllä huomasi eron. Etelä-eurooppalainen suunnittelu ei oikein suomalaisen kropalle sopinut.


Takkia en varsinaisesti tarvinnut mutta pyörähdin Matkuksessa muissa asioissa ja tämä Zizzin softshell-takki oli puoleenhintaan niin päätin tarvitsevani sen. Samalla reissulla ostin Kappahlista lisää alushousuja ja sukkiksia. Takki on kyllä tumman sininen mutta eteisen valoissa näyttää näköjään mustalta.

Nyt alkaisi tämän vuoden vaateostokset olla aikalailla tässä. Uusi iltapuku ja mahdollisesti talvikengät ovat ainoat mitä oikeasti tarvitsen. Iltapuku toki vaatii myös ehkä alusvaateostoksia, mutta muuta tarvetta en keksi. Joku ehkä miettii, että miten nämä ostokset mahtuvat opiskelijabudjettiin, niin tekemällä töitä ohessa ja myymällä tavaraa alta pois kirpparilla.

Kommentit

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie