Kesän aloitus declutter - mitä opin

Jokainen tekee virheitä ja tärkeintä virheissä on oppia niistä. Kävin läpi meikkivarastoani ja hutiostoksia löytyi aikamoisen paljon. Kun järjestelin valikoimastani poistuvat tuotteet kategoriohin, niistä näki selkeästi ajatusvirheitä joihin helposti kaadun. Vaikka tuote olisi kuinka kaunis tai kuinka haluaisin olla ihminen, joka käyttää tiettyä tuotetta, pysyn kuitenkin pitkälti arkimeikissäni, enkä koskaan tule käyttämään tuotetta, joka ei helposti solahda mukaan rutiiniini.


Kun tuotteita on paljon niin joskus osa vain menee vanhaksi, tai on niin vanhoja, etten kehtaa enää käyttää niitä.


Joskus taas tuote joko on vaan heikkolaatuinen tai ei toimi minun ihollani niinkuin haluaisin sen toimivan.


Joskus omat mieltymykset ja vaatimukset tuotteiden laadusta muuttuvat ajan kanssa.


Ja joskus minä muutun niin, että tuote ei enää sovi väreiltään minulle. Hiustenvärjäämisen lopettaminen vaikuttaa myös siihen, miltä huulipunat näyttävät kasvoillani ja olen näköjään taas kasvanut pinkistä ulos.


Sitten on ne alunalkaen omalle iholleni väärän sävyiset tuotteet. Kun on lakananvalkoinen ja punakka naamaltaan, niin liian tummia sävyjä on maailma täynnä.


Jostain syystä olen ajatellut käyttäväni tummia sävyjä. Niitä jäi kyllä edelleen mutta keskitummat ja lämpimämmät sävyt ovat ne mitä käytän.


En myöskään ole suurin voidemaisten tuotteiden käyttäjä vaikka aina kuvittelen, että kyllähän minä tätä käytän.


Ja en koskaan käytä tuotteita, joissa on monta sävyä samassa pannussa.


Hankalan malliset paletit jäävät myös käyttämättä, etenkin jos ovat vielä heikkolaatuisia.


Ja viimeisenä tuotteet joiden käyttö on hankalaa. Huulituotteita tuubissa ilman kiinteää aplikaattoria. No No. Tai huonolla ja vaikealla aplikaattorilla. Ja muita tuotteita, joita en osaa tai halua käyttää vaikeuden vuoksi.

Järjettömästi huteja, mutta onpahan ainakin paljon opittavaa.

Kommentit

  1. Oho, melkoinen määrä tavaraa lähti sinulla poistoon. Mutta niinhän se on, itsekin sorrun usein hamstrailemaan kaikkea ihanaa ajattelematta välttämättä sen kummemmin tuleeko tuote käytettyä loppuun. Ja joskus sitä vain kyllästyy tai sävyt ei tosiaan sovi. Ei sille voi mitään. Onneksi on ystäviä jotka mielellään ottaa käytettyjäkin tuotteita, jos vaan ovat siinä kunnossa että kehtaa eteenpäin antaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo olis vaan niitä ystäviä, joille sais tungettua tavaraa. Niin moni on nykyään minimalistisella linjalla, etteivät ota mitään vastaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie