Huh huh, mikä viikonloppu!

Kello on muutamaa vaille yhdeksän ja tulin juuri kotiin Helsingistä. Olin siis torstain ja perjantain Messukeskuksessa Sairaanhoitajapäivillä ja torstai-illan ja perjantain Akava-talolla Tajan opiskelijaverkoston kokouksessa ja seminaarissa. Tulen palaamaan sairaanhoitajapäiviin vielä pariin otteeseen, koska sekä luennoilta, että näyttelystä löytyi paljon innostavia aiheita, mutta nyt vain pikakertaus viikonlopusta, on nimittäin hyvä kirja kesken ja haluan päästä sänkyyn lukemaan.

Edit. 26.3, rajasin kuvasta ihmiset pois


Missasin torstain ekan luennon koska menin vasta kahdeksan junalla Pasilaan, mutta silti ehti paljon.


Luentoja oli siis yhtä aikaa aina kuusi, mistä sai vapaasti valita mihin meni, ja keskityin ekan päivän  hoitajan urakehitykseen ja jatkokoulutukseen liittyviin teemoihin.


Perjantain teemaksi valitsin itselleni digi- ja someosaamisen sotessa ja sairaanhoitajana.


Perjantaina ehdin ennen kokousta hiljentymään hetkeksi ja menin Pasilan kirjastoon lukemaan. Odotan innolla uutta Oodia Helsinkiin, mutta Pasilan kirjastosta tykkäsin todella paljon sen perinteisen kirjastomaisen hengen vuoksi. Kirjastossa pitää olla kunnolla kirjoja ja lukemiseen soveltuvia paikkoja.


Lauantaina käytiin Taja-porukalla syömässä keskustassa Leonardo Bar & Bistrossa, joka siis on aivan rautatieasemaa vastapäätä. Ruoka oli hyvää, mutta asiakaspalvelusta ei kyllä hirveästi voi antaa plussaa. Osa henkilökunnasta oli hiukan töykeän oloista ja kun meidät vietiin pöytään, emme saaneet menuja ennen kuin yksi meistä meni niitä hakemaan ja koska pöytiä jouduttiin yhdistämään seurueemme koon vuoksi, ei kaikilla ollut laseja ja yhdelle meistä tuotiin väärä ruoka pöytään. Sama tapahtui viikko sitten myös Kuopion Ehtassa eri seurueessa, mutta siellä pahoiteltiin kunnolla ja hyvitettiin ruuan hinnassa.


Tänään tutustuimme vielä ennen junaa Tuusulassa sijaitsevaan Koiramäen Pajutalliin, joka oli todellakin käymisen arvoinen paikka. Ihan pelkästään tätä varten en olisi lähtenyt ajanmaan, mutta jos Tuusulan suuntaan on muuta asiaa niin poikkea ihmeessä. Myytävänä on niin pajutöitä kuin sisustustarvikkeita ja myös pajua omiin töihin tai kasvatukseen. Pajutallilta löytyy myös lastenaitta ja ja kahvila.





Löytyy myös kolme kania ja kaksi minipossua. Koiramäen Pajutalliin voit tutustua täällä.


Toinen Tuusulan kohteemme oli Lottamuseo, joka löytyy Tuusulan rantatieltä läheltä Aleksis Kiven kuolinmökkiä, Halosenniemeä, Erkkolaa ja Aholaa. Museo sijaitsee kauniissa rakennuksessa, joka sijaitsee entisen lottaopiston palaneen päärakennuksen paikalla Syvärannan tilalla. Lottamuseo oli todellakin näkemisen arvoinen ja aikaa kannattaa varata sen verta, että perusnäyttelyn runsaat tekstit ehtii lukea ajatuksen kanssa. Rakennuksesta löytyy myös perinteitä kunnioittava lottakanttiini, jossa kävimme kahvilla. Kahvileipien kanssa meinasi tulla runsaudenpula kun kaikkea hyvännäköistä oli niin paljon tarjolla. Sunnuntaipäivästä huolimatta, myös lounasruokailijoita näytti riittävän. Ajo-ohjeet ja lisätietoa http://www.lottamuseo.fi/

Kommentit

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie