Loppuvuoden pannuprojekti
Ai että, kun ei yhtään kiinnosta laittaa iholle mitään mikä ei ole suihkutettavassa muodossa. Eilen en saanut edes aurinkovoidetta pysymään naamassa kun hikoilin koko ajan. Olin kyllä sitten sisällä koko päivän auringolta suojassa. Mutta toivon mukaan sää jouluun mennessä viilenee ja kosmetiikan kulutuskin hiukan kasvaisi, haluaisin nimittäin tuotteita loppuvankin. Eli tässä syksyksi pannuprojektia.
L´Oreal shake & glow fixing spray oli jo aikaisemmin tänä vuonna uusien tuotteiden projektissa, mutta ennen kuin alan aktiivisesti käyttää muita suihkeita, haluaisin tämän hienojakoisen suihkeen pois roikkumasta. Pullo on noin puolillaan.
Dermosil Pearl Mask on avaamaton ja muitakin kasvonaamioita on kyllä käytössä, mutta tämä on sen verran pieni tuubi, että voisin saada sen syksyn aikana pois.
Yves Rocher Argan & Rose vartaloöljy on ihanan tuoksuista, mutta kohtuu kauan auki ollut ja koska käytän enemmän vartalovoiteita, tämä kuluu todella hitaasti.
L.O.V Perfectitude matkakokoinen puuteri on pakkaukseltaan omituinen, mutta puuterina ihan ok. Eli tätä ei tule matkoilla käytettyä pakkauksen vuoksi, niin on etsittävä joku parempi rasia tai tapeltava pakkauksen kanssa kotona.
Essence XXXL shine huulikiilto on niin hävettävän vanha, että ei edes ajatella sitä. Kuluu todella hitaasti mutta jospa tämän saisi loppuun kun koostumus on kuitenkin vielä ok.
Essence minikynsilakka sävyssä hello nice to glitter you! on jo melkein puolillaan ja toivon mukaan loppuukin tänä vuonna. En kynsillä kyllä näe oikeastaan glitteriä, vaan tämä on kuin nestemäistä kultaa.
Essence high beauty primer oli myös aikaisemmin käytössä, samoin kuin Catricen Clean ID Hydra BB cream. Etenkin näin lämpimän kesän jälkeen, pyrin käyttämään näitä puolillaan olevia pakkauksia loppuun vauhdilla ennen kuin menevät piloille.
GOSH ikivanha luomivärikynä on ollut vaikka missä projektissa mukana ja on vanha kuin taivas mutta kun se ei vaan ikinä lopu ja on niin pirun hyvä. Vedenkestävä voidemainen juuri oikean punainen luomiväri, joka toimii niin yksinään kuin puuterimaisen luomivärin alustuksena.
L´Oreal Color Riche sävyjä riittää jokaiseen pannuprojektiini. Tällä kertaa sävy 235 nude. Kunhan viilenee niin tämä kulkee farkkujen taskussa siihen asti kunnes loppuu.
Isoin osa syksyn pannuprojektia on Onnenpussin suolasaippuasydämet. Ostin vuosi sitten kakkoslaadun saippuoita ison pussillisen ja niitä on vielä jäljellä. Olen viime vuosina ihastunut palasaippuoihin ja koska näitä on vielä jäljellä, en ole päässyt shoppailemaan muita ihanuuksia. Ja nämä suolasaippuat muuten kestää tavalliseen palasaippuaan verrattuna todella kauan.
Jännä nähdä milloin nämä helteet helpottavat ja pääsen kunnolla näiden pannutettavien pariin.
Kommentit
Lähetä kommentti