Vuosi koronaa - joko nyt pelottaa?

 Kirjoitin tasan vuosi sitten koronatunnelmiani täällä. 

Vieläkään korona ei pelota, mutta ärsyttää toki ja ihmisten käytös pistää välillä ihan vihaksikin. Viime vuoteen verrattuna nyt tiedetään viruksesta paljon enemmän, vaikka edelleenkin on kysymysmerkkejä ilmassa. Kun viime vuonna huolestutti, määrätäänkö opintojen ja muuton keskellä töihin, huolestuttaa nyt enemmän kollegojen jaksaminen, hoitajien riittävyys tulevaisuudessa ja hoitovaje, jota tullaan paikkaamaan yhteiskunnassa vielä pitkään.

Harmaita ja synkkiä päiviä on riittänyt, mutta onneksi myös aurinkoa ja pieniä arjen iloja.

Kuten vuosi sitten pohdin, jäi moni uutinen koronan alle. Jäi myös paljon terveyden edistämisen projekteja toteutumatta. Ja isoja lakimuutoksia, jotka olisivat ansainneet enemmän aikaa ja keskustelua, on edennyt koronan aikana ilman riittävää huomiota. Esimerkiksi sote-uudistus ja oppivelvollisuuden pidennys olisivat ansainneet enemmän huomiota. Koronaan keskittyminen on vienyt mediassa tilaa myös maailman tapahtumilta. Kaikkialla on koronaa, mutta maailmalla tapahtuu myös paljon muuta. 

Koronan estotoimet näyttäisivät vähentäneen myös influenssaa ja norovirusta sekä muuta sairastelua vuoden aikana. Toivoisin, että jatkossakin sairaana töihin meno olisi ehdoton ei ja pikkunuhassa siirryttäisiin ennemmin etätöihin kuin tartuttamaan muita. Myös käsien pesu ja desinfiointi kauppa- ja apteekkireissujen yhteydessä sekä maskin käyttö silloin kun itse on mahdollisesti flunssaa tartuttava, voisivat olla osin paikallaan koronan jälkeenkin.

Tutkimustieto on tosissaan lisääntynyt huimasti. Kuolemien suhteen Suomessa on päästy vähällä vaikka tietenkin jokainen kuolema on ollut omaisille ja hoitajille kova paikka. Pitkään jatkunut ja monimuotoinen koronaoireilu tuli vielä enemmän puskista kuin korona itse. Tietoa miksi toiset oireilevat pitkään, ei ole eikä myöskään tiedetä jäävätkö oireet pysyviksi ja osa ns. long-Covidiin sairastuneista pysyvästi työkyvyttömiksi. Tällä hetkellä rokotteen näyttävät tehoavan hyvin virusmuunnoksista huolimatta ja kunhan rokotteita saadaan riittävästi, voidaan toivon mukaan alkaa palaamaan normaalimpaan elämään. 

Viime vuonna suomalaiset jaksoivat tsempata Nallejen, parvekejumppien ja Daruden kanssa mutta vuosi on huolestuttavasti jakanut ihmisiä. Yksin asuvat ovat olleet yksinäisiä ja etenkin nyt pääkaupunkiseudulla osa pelkää liikkumisrajoituksissa huhuttua rajoitusta edes ulkoilla toiseen talouteen kuuluvan kanssa. Perheissä taas on kaivattu omaa tilaa. Vastakkain on aseteltu nuoria ja vanhuksia, etätyöläisiä ja työpaikalla olijoita, pääkaupunkiseutulaisia ja maalaisia, introvertteja ja ekstrovertteja. 

On vahdittu naapurin tekemisiä ja pohdittu uskaltaako somessa mainita olevansa reissussa. Asioista on hyvä olla tietoinen, miettiä omaa toimintaansa ja noudattaa suosituksia. On esiintynyt selkeästi tuomittavaa typeryyttä, epäselvistä ohjeista johtuvaa epätietoisuutta ja elämäntilanteiden vaatimaa luovuutta. Välillä olen itsekin ollut vihainen kun olen somessa kuullut kuinka koronan kanssa on lähdetty leikkimään mutta on joskus myös toisten suojautumistoiminta tuntunut ylilyönniltä. Koska jokainenhan meistä tekee omasta mielestään parhaat ratkaisut. Muistuttaisin kuitenkin, että jos oma ratkaisu jossain vaiheessa osoittautuu hölmöksi, on sen takana seistävä siltikin. Toki Suomessa kaikki hoidetaan, vaikka ennen sairastumistaan olisikin kuinka huudellut turuilla ja toreilla koronan olevan huijausta ja maskien ja rokotteiden olevan vaarallisia.

Olen itse erittäin introvertti ja vaikka pidänkin ihmisistä, tarvitsen paljon omaa aikaa. Siinä mielessä koronapandemia on ollut jopa helpotus, kun on saanut rauhassa kotoilla ja monet aikaa vievät siirtymät on korvattu Teamsilla. Lähipiirissänikin on kuitenkin ekstroverttejä, joiden olen huomannut kamppailevan tilanteen kanssa paljon enemmän. Olen myös kokenut olevani onnekas kun asun yksin, voin jäädä etätöihin ja pystyn taloudellisen tilanteen puolesta tilaamaan vaikka kaikki ostokset kotiintoimitettuna. Pidän itseäni myös siinä mielessä onnekkaana, että koulutukseni ja työhistoriani vuoksi olen ainakin kokenut ymmärtäväni mitä on tapahtumassa eikä korona ole päässyt pelottamaan. Toki muutokset rajoituksissa välillä ahdistavat kun et tiedä toteutuuko suunnitellut muutot tai pääseekö juhannukseksi tai jouluksi vanhempien luokse. Toisaalta aina kaikkeen muutoinkin turhankin hyvin varautuvana, on suunnitelmia ollut aina A:sta Ö:hön näiden tilanteiden varalle.

Syksyllä toivon mukaan päästään palaamaan pysyvästi lähiopetukseen kaikilla koulutusasteilla ja nähdään lopullisesti kuinka paljon meillä on oppimisvelkaa ja mielenterveyden ongelmien vuoksi opinnoista pudonneita. Koulutus on terveydenhuollon ohella seuraavat vuodet tiukoilla, jotta nyt etäopetuksesta kärsineet saadaan oppimistavoitteiden tasalle ja pudokkaat takaisin polulleen.

Korona tulee oireilemaan vielä pitkään yhteiskunnassa, vaikka virus itsessään voitettaisiin. Toivoisin, että meiltä löytyisi yhteishenkeä samalla tapaa kuin sotien jälkeen, jotta koronavelat koulutuksessa, terveydenhuollossa, kulttuurissa ja taloudessa saadaan hoidettua. Sotien jälkeen tehtiin paljon sotakorvauksien maksamiseksi mutta sodan traumoista oltiin hiljaa. Tämän poikkeustilan jälkeen toivon mukaan osaamme myös puhua ja purkaa pahan olomme muutoinkin kuin pulloon ja vaimonhakkaamiseen.