Maaliskuun ostokset

 Essencen ostoksien lisäksi maaliskuussa tuli ostettua pari muutakin juttua.

Lidlistä ostin pari pikkutuubia käsivoidetta, tuoksuina laventeli ja mantelimaito.


Tokmannin omaa Pisara-merkkiä karpalovartalovoide ja tyrni & ruusunöljy & arnikki vartalokuorinta. Näiden ja seuraavan kuvan tuotteidenkin kohdalla mietin, haluanko tukea Puolan teollisuutta ihmisoikeuskysymysten vuoksi. Pyrin välttelemään kiinalaisten tuotteiden ostoa silloin kuin se on mahdollista samasta syystä. Nämä eivät ole yksioikoisia asioita, toisaalta voitot yleensä menevät ihmisoikeuksia polkevissa maissa valtaapitäviä tukeville tehtaiden omistajille, toisaalta kosmetiikkateollisuus Puolassakin työllistää naisia ja mahdollistaa heille taloudellisen selviämisen ja esimerkiksi mahdollisuuden päästä aborttiin naapurimaihin. Ei sillä, että näiden tuotteiden hinnoista paljoa Puolaan riittäisi. 
 
Oletko itse löytänyt jonkin ratkaisun ongelmaan missä tuotettuja tuotteita uskallat ostaa? Kerro kommenteissa.


Essencen ja Catricen tuotteita tehdään Puolan lisäksi ainakin Luxenburgissa ja Itävallassa. Nämä Clean ID paletit light ja medium on tehty Puolassa. Hiukan ristiriitaisesti paleteissa muistetaan mainita, että ei mikromuovia ja vegaaninen, muovia säästävä paperipakkaus ja luonnollisia ainesosia. Ihan puhtaita papereita (Clean ID) ei silläkään vielä saa.

Yleisestikin meille myydään niin kosmetiikkaa kuin kaikkea muutakin, jos ei seksikkyydellä niin vähintään viherpesulla. Kummasti koiranpennut houkuttelevat ihmisiä ostamaan enemmän kuin ajatus koulua käyvistä lapsista, riittävää palkkaa saavista tehdastyöntekijöistä ja tasaveroisista kansalaisista. Sorrun kyllä itsekin mainontaan ihan liian usein, mutta haluan nostaa asian kuitenkin esille. 


Paletit ovat kuitenkin kauniit nudepaletit, joille varmasti löytyy käyttöä. Nämä olivat Tokmannilla alessa.


Nyt on viime aikoina tullut ihan liikaa uusia luomiväripaletteja, joten niiden hankinnasta on pidettävä taukoa.

Oliko kiinnostavia tuotteita?

Kommentit

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie