Paino terveydenhuollossa

Aiheeseen perehtymisen voit aloittaa vaikka lukemalla Eve Vuorenmaan (eve_jamami) Instasta kohokohdat Läskiviha 1-3. Siellä kerrotaan millaista syrjintää ylipainoiset ja lihavat kohtaavat terveydenhuollossa. Kokemuksia lukiessa, koen häpeää ammattikuntani ja lähiammattikuntien toiminnan vuoksi. Se, että lihavien oireita, sairastumista ja kertomaa ei oteta todesta, ihminen jätetään hoitamatta vedoten lihavuuteen tai syytetään lihavuuden vuoksi huonoksi ihmiseksi, huonoksi vanhemmaksi tai kulueräksi yhteiskunnalle, ei ole hyvää saatikka eettistä hoitoa.

Lähdetään liikkelle perusfaktoista:

1. Meillä on Suomessa lihavuusepidemia

2. Ylipaino ja lihavuus nostavat riskiä sairastua mm. sydän- ja verisuonisairauksiin, diabetekseen ja tiettyihin syöpiin tilastollisesti

3. Ylipaino ja lihavuus aiheuttavat yhteiskunnalle kuluja

4. Lihavuudelle altistavan ympäristön muodostumiseen vaikuttavat useat yhteiskunnan rakenteisiin ja toimintoihin liittyvät tekijät. Ympäristö vuorovaikutuksessa ihmisen biologisten ja psykologisten ominaisuuksien sekä sosiaalisten ja taloudellisten olosuhteiden kanssa altistaa monet terveydelle haitalliselle painon nousulle.
(Lihavuuden Käypä Hoito -suositus)

5. Lihavuuden ensisijainen hoitomuoto on suunnitelmallinen, usealla tapaamiskerralla toteutettava elintapaohjaus (elintapahoito), jossa huomioidaan ruokatottumukset, liikunta, uni, päihteet, psyykkinen hyvinvointi ja voimavarat sekä käsitellään syömiseen ja painonhallintaan liittyviä ajatuksia, tunteita, asenteita ja käyttäytymistä. (Lihavuuden Käypä Hoito -suositus)

6. Iso, joskin määrittämätön osa lihavista nuorista ja aikuisista kärsii syömishäiriöstä

Syvennytään vielä vähän tarkemmin näihin faktoihin:

1. Meillä on lihavuusepidemian lisäksi maailman parhaiten koulutetut terveydenhuollon ammattilaiset ja terveydenhuollon asiakkaat. Kyse ei siis voi olla tiedon puutteesta, koska epidemia kasvaa edelleen.

2. Tilastollinen on eri asia kuin yksilö. Ainoa tilasto, jonka voi siirtää suoraan yksilöihin, on se, joka kertoo meidän kaikkien kuolevan jossain vaiheessa. Lääkäri tai hoitaja ei hoida tilastoa, vaan yksilöä ja koulutetulla ihmisellä pitää olla osaamista erottaa nämä kaksi toisistaan.

3. Niin aiheuttavat lasketteluvammatkin, auto-onnettomuudet, synnytykset ja moni muu asia kustannuksia yhteiskunnalle. En ole ikinä kyllä nähnyt nilkkansa murtaneelle huudettavan, että kun sinä aiheutat olemassaolollasi yhteiskunnalle kustannuksia. Lihavatkin muuten maksaa veroja ihan samalla lailla kuin muutkin. Tässä sotketaan taas iso kuva ja yksilö.

4-6. Lihavuuden ehkäisy ja hoito on monimutkainen asia, joka vaatii osaamista.

• Osaamista ei ole luetella kaikki mahdolliset riskit ja kulut mitä lihavuudesta syntyy ja käskeä syömään vähemmän ja liikkumaan enemmän.
  
• Osaamista on ottaa paino puheeksi silloin kun se on hoidon ja terveyden kannalta oleellista. Esimerkiksi murtuneen ranteen hoito päivystyspolilla ei vaadi luentoa lihavuuden riskeistä jos sitä ei tarvitse leikata. Sen sijaan leikkauksen riskeistä ja ylipainon vaikutuksesta niihin on asiallista kertoa jos leikkaukseen päädytään.
• Osaamista on kuunnella potilasta jos tämä kertoo, että ei syömishäiriön vuoksi halua kuulla painoaan tai puhua laihduttamisesta. Punnitseminen ei ole aina tarpeen ja jos se on tarpeen, potilaan ei ole pakko saada kuulla painoaan.
• Osaamista on priorisoida potilaan terveysongelmat. Masennus tai kivut voi johtua osin ylipainosta kyllä, mutta vaikea masennus tai lamaavat kivut on hoidettava ennen saarnaa.
• Osaamista on nähdä muutakin kuin lihavuus. Kaikki ei aina johdu lihavuudesta. Esimerkiksi keliakia, pälvikalju ja borrelioosi eivät johdu painosta. Joskus voi myös selkäkipu, kynsivallin tulehdus tai jopa melanoomakin olla painosta riippumaton.
  
• Osaamista on nähdä, ettei aina laihtuminen ole hyvästä vaikka olisikin lihava. Äkillinen painonlasku jatkuvan oksentamisen, ripuloinnin tai syömättömyyden vuoksi ei ole terveellistä vaikka lähtöpaino olisi 150kg.
  
• Anoreksiaakaan et toivon mukaan hoida vain käskemällä syömään enemmän ja liikkumaan vähemmän, joten älä hoida myöskään lihavaa syömishäiriöpotilasta päinvastaisella käskyllä.
  

Mihin siis lihavalla on oikeus terveydenhuollossa?

• tulla kohdatuksi yksilöllisenä ihmisenä
• saada asiallista kohtelua potilaana/asiakkaana
  
• tulla kuulluksi terveysongelmansa kanssa ilman, että siihen liitetään paino jos se ei ole oleellinen asia siihen vaivaa
• tulla uskotuksi ilman, että pitää todistaa oikeutensa hoitoon syömällä ja liikkumalla oikein ja olemalla koko ajan laihiksella
  
• olla vapaa syyllistämisestä kulujen aiheuttajana ja huonona ihmisenä
  
• saada asiallista tietoa terveydentilastaan ja riskitekijöistä
  
• saada asiallista lihavuuden hoitoa, saada tukea ja kannustusta silloin kun hakee apua lihavuuden hoitoon

Painosta saa ja pitääkin puhua.

Se on terveydenhuollon työntekijän velvollisuus ja potilaan oikeus on saada tietoa terveydentilastaan. Mutta se, milloin otat painon puheeksi, kuinka otat sen puheeksi, riittääkö osaamisesi kohtaamaan lihavuuden taustalla olevat mahdolliset syömishäiriöt tai muut sairaudet ja riittääkö osaamisesi auttaa potilastasi?

Kysy ennemmin jaksamisesta, stressistä, elintavoista, unesta, kesälomasuunnitelmista.

Jos paino on oleellinen hoidon kannalta tai potilas ottaa sen puheeksi, kysy millainen historia hänen painollaan on, onko hänellä elämässään resursseja painonpudotukseen, onko hänellä halua ja motivaatiota siihen ja ennen kaikkea, millaista apua hän toivoisi jos painoa on pudotettava.

Keskustelu on tarpeen, kommentoi siis alle. Pidetäänhän kuitenkin keskustelu asiallisena!