Mikä on ihanteellinen meikkikokoelman koko?

Aika moni on nykyään ennemmin meikkikokoelman pienentämisen kuin kasvattamisen kannalla. Itsekin mietin, että pienempi määrä olisi helpommin hallittavissa, käytettävissä ja löydettävissä. Se, mikä kenenkin mielestä on vähän tai paljon vaihtelee kuitenkin paljon oman meikkaustyylin, elämäntilanteen ja kiinnostuksen mukaan.


Työpöydästä saisin ehkä enemmän hyötyä jos sen toinen reuna ei näyttäisi aina ylläolevalta kuvalta. Tietokoneen oikea puoli on varattu sitten papereille ja peilille. Pöydällä pidän pääsääntöisesti päivittäisessä käytössä olevia tai pannuprojektiin kuuluvia tuotteita sekä joitain koruja, kelloja ja randomesineitä. Oikeastaan pärjäisin tällä varustuksella.

Eli suunnilleen;
-2 primeria (kuvassa on itse asiassa piilotettuna 4)
-voidemainen ja puuterimeikkipohja
-peiteaine
-puuteri
-poskipuna
-bronzer
-highlighter
-kulmakynä ja -geeli
-muutama yksittäinen luomivärikynä, - nappi ja -putkilo
-pari silmänrajauskynää
-pari kynsilakkaa
-fixing spray
-eyeprimer
-kymmenkunta huulituotetta värittömistä huulirasvoista kirkkaanpunaisiin huulipuniin.
-pari ripsaria (nyt avattuna neljä)

Näiden lisäksi kaipaisin käyttöön pari luomiväripalettia. 


Mutta koska tämä ei todellakaan ole lähelläkään meikkituotteiden nykyistä määrää, on huulimeikkejä ja rajauskyniä lisää lipaston päällä pienissä säilytyslokeroissa.


Lipastolla on myös pyörivä teline, jossa säilytän lähinnä kynsilakkoja ja joitain huulimeikkejä.Siinä sukkakorin vieressä; kaikki helposti saatavilla.


Kirjakaapista löytyy vielä avaamattomien ripsarien jemma ja huulipunia.

Realistisesti ajatellen olisin tyytyväinen (ja hyvin hämmentynyt) jos kaikki meikkini mahtuisivat näihin säilytyslokerikkoihin ja yhteen ns. normaalikokoiseen meikkipussiin. Säilytyslokerot ovat hyviä, mutta meikkivoiteet, puuterit ja mm. luomiväripaletit eivät millään mahdu niihin muotonsa vuoksi. Tällä tahdilla tosin pääsen järkevän kokoiseen kokoelmaan tuotteiden loppuessa tai vanhentuessa ehkä viisikymppispäivääni mennessä.

Mikä on sinulle optimaalinen määrä meikkejä?

Kommentit

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie