Noin puolen vuoden kirjat

 Heinäkuun loppuun mennessä kirjoja oli luettuna ja kuunneltuna reilut 280. Nyt kesällä olen aika paljon lukenutkin, mutta äänikirjat on arjessa ne, joita kuluu enemmän. Alkuvuodesta olen kuluttanut useamman dekkari-, fantasia- ja viihdesarjan kokonaisuudessa ja listailen tässä nyt suosituksia lukemisteni perusteella. Ajantasalla olevan kirjapäiväkirjan löydät instasta @katjankirjat

Mukana on niin uusia kirjoja kuin huomattavasti vanhempiakin ja osa onkin uudelleen luettuja tai luettu aikaisemmin ja nyt kuunneltuja. Jonkin verran mukana on myös tietokirjoja.

Lue lisää: Miten luin yli 370 kirjaa vuodessa?

Ei käydä kaikkia läpi mutta joitain nostoja tässä listattuna. Kuvista voi poimia sitten lisää jos ei tekstistä löydy. Mikäli sarjasta ei ole tarkemmin sanottu niin hyvä on, kannattaa lukea.


Dekkarisarjat:
 
Donna Leon: Guido Brunetti -sarja. Vanhimmat osat jo ysärin alkupuolelta, uusimmat 2020-lukua. Italialainen poikkeus, ei täysin korruptoitunut komisario.
 
Richard Osman: Torstain murhakerho -sarja. Eläkeläiset tutkivat murhia.
 
Åsa Larsson: Rebecka Martinson -sarja. Sarjan päätösosa saatiin vasta tänä vuonna luettavaksi pitkän odotuksen jälkeen. Syyttäjä tutkimassa.
 
Ann Cleeves: Shetlanti- ja Vera Stanhope-sarjat. TV-sarjat näistä osin noudattavat, osin eivät kirjoja.

Agatha Christie: Tommy & Tuppence, Neiti Marple ja Hercule Poirot nyt on klassikoita.

Mari Jungstedt: Gotlanti-sarja. Melko perinteinen poliisisarja.

Kristina Ohlsson: Lotus Blues & Mion Blues, Fredrika Bergman -sarja ja uusi Strindberg-sarja. Fredrika Bergman on poliisin siviilitutkija ja August Strindberg on maalle muuttanut finanssihai.

Elly Griffiths: Ruth Galloway -sarja. Poliisia avustava arkeologi, joka törmää rikoksiin ihmeen usein. Griffithsin uuteen sarjaan Harbinder Kaur tutkii, en vielä oikein päässyt ekassa osassa sisälle. 

Patricia Cornwell: Kay Scarpetta -sarja, oikeuslääkärin tutkimuksia.

Ragnar Jonasson: Hulda-sarja on järjestykseltään takaperoinen mutta jännä. Hulda on kokenut naispoliisi miesvaltaisella alalla.

Anna Ihren: Smögenin murhat, Smögenin pieni poliisilaitos saa tutkittavakseen murhia säännölliseen tahtiin.

Veronica Sjöstrand: Althea Molin -sarja kertoo rikosprofiloija Athea Molinin tutkimista tapauksista.
 
Louise Penny: Three Pines -sarja, on cosy crimea parhaimmillaan. Tahti on hyvin verkkainen ja kanadalainen pikkukylä erikoisen rikosaltis

Denise Rudberg: Marianne Jidhoff -sarja kertoo syyttäjänsihteeri Marianne Jidhoffista ja hänen kanssaan työskentelevästä erikoisryhmästä.

Sofie Sarenbrant: Emma Sköld -sarja pyörii aika paljon poliisi Emma Sköldin henkilökohtaisissa kuvioissa, jotka ihmeen usein liittyvät rikoksiin, joita ollaan tutkimassa.

Lina Bengtsdotter: Charlie Lager -sarja taas keskittyy pyörimään lähes kokonaan rikostutkija Charlie Lagerin menneisyyden ympärillä.

Katarina Wennstam: Charlotta Lugn & Shirin Sundin -sarja on todella väkivaltainen ja välillä ihan hirvitti kuunnella kuvauksia naisten ja lasten pahoinpitelyistä. Kuitenkin todella vetäviä dekkareita.

 

Fantasiasarjat: 

David Eddings: Belgarionin taru. Montakohan kertaa lie lukenut tämänkin?

Charlaine Harris: Sookie Stackhouse, Lily Bard, Harper Connelly, Aurora Tiergarden, Midnight Texas. Kaikki sarjat eivät suoranaisesti ole fantasiaa mutta listasin ne nyt tähän yhteen kun samat hahmot vierailevat ristiin eri sarjojen välillä. Sekaisin on usein myös fantasiaa ja rikoksien tai mysteereiden selvittelyä. Kaikkia sarjoja ei ole suomennettu valitettavasti.

Robert Jordan: Ajan pyörä on myös sieltä omilta teinivuosilta asti kulkenut matkassa. Suomentaessa alkuperäiset osat jaettiin aina kahdeksi, koska kirjat ovat todella pitkiä mutta jo nuoruudessa lukiessa menin aina ihan sekaisin jos luin vain toisen puolikkaan alkuperäisestä.

Robin Hobb: Näkijän taru, Narri ja Näkijä ja suomentamattomat sarjat. Äpärä-Fitzistä kasvatetaan salamurhaaja juonittelevassa hovissa.

Nora Roberts: Lohikäärmesydän-trilogia noudattaa samaa kaavaa kuin Robertsin muutkin romanttiset fantasiatrilogiat mutta viihdyttää kyllä aikansa.

J.R. Ward. Mustan tikarin veljeskunta. Hiukan erilainen näkemys vampyyreista. Myös muut, enemmän viihdekirjojen sarjaan kuuluvat kirjat ovat hyviä mutta niitä ei ole suomennettu.


Viihdesarjat:

Sherryl Woods: Chesapeake Shores- sarja ja Sweet Magnolias -sarja, joka löytyy Netflixistä. Kevyttä romanttista viihdettä.

Robyn Carr: Virgin River -sarja on Netflixissäkin katsottavissa, en ole katsonut ja lukeminen on jossain 10. osan paikkeilla.

Debbie Macomber: Cedar Cove -sarja myös saman tyylinen kevyt viihdesarja kuin ylläolevat.

Tuija Lehtisen romanttiset romaanit, joista osa on minisarjoja, osa itsenäisiä.

Denise Rudberg: Liittolaiset. Toiseen maailmansotaan sijoittuva romaanisarja kertoo kolmen naisen sotaponnisteluista ja yksityiselämästä.

Janet Evanovich: Stephanie Plum on kyllä osin rikossarja mutta koska Stephanie on palkkionmetsästäjänä aika tumpelo niin enemmän kirjoissa on viihdettä.


Tietokirjat:
 
Anni Erkko: Kun ilo katosi on työuupumuksesta kertova kirja, jossa paljon myös kokemuksia asiantuntijaosuuden lisäksi.
 
Rick Pastoor: Grip. Näin hallitset viikkoasi, vuottasi, elämääsi on ihan tarpeen niille, jotka kokevat elämän aikataulut kaoottisiksi.
 
Aura Korppi-Tommola: Alli Paasikivi - Eturivin taustavaikuttaja. Tykkään lukea naisten elämäkertoja ja tämä oli mukava ja informatiivinen.

Anni Erkko: Uraäidin selviytysmisopas on selviämisopas, josta lapsetonkin sai jotain irti.

Anniina Nurmi: Rakastan ja vihaan vaatteita. Kuluttajan on todella vaikea tehdä ratkaisuja kankaiden ja vaatteiden vastuullisuudesta, tässä tietoa siitä.

Leo Stranius: Tehokkuuden taika ei ole niin ihmeellinen kuin lehtien perusteella olisi voinut odottaa. Ei siis mitään pakotusta Straniuksen oman, melko erikoisen aikataulutuksen pariin vaan ihan yleisen tason vinkkejä ajanhallintaan. 

Eve Kulmala: Hauskan tytön käsikirja oli nopea ja hauska kuunneltava. Oppitunti aktivismiin tyttöyden puolesta.

Anni Saukkola: Lääkäri-Anni - Tabut, myytit ja terveys on alan ulkopuolisille hyvä terveyskirja mutta tässä vaiheessa uraa en itse saanut siitä enää uutta tietoa.


Yksittäiset romaanit:
 
Susan Abulhawa: Rakkaudentonta maailmaa vastaan ei ollut yhtään tyyliseni kirja, kuten varmaan kokonaisuudesta voi päätellä mutta kannattaa kyllä lukea. Pakolaisuus ja Palestiina siis romaanin ytimessä. 
 
Beth O´Leary: Törmäyskurssi ei ole kirjailijan paras teos mutta viihdyttävä silti. Ex-pari joutuu olosuhteiden pakosta matkustamaan samassa autossa ystävän häihin ja eihän se helppoa voi olla.  
 
Piia Heikkinen: Ekotrippi. Eronnut Minna aloittaa rajun elämänmuutoksen ympäristön suojelemiseksi. Välillä menee sitten vähän yli. 

Veera Nieminen: Avioliittosimulaattoriin samaistuin hyvin paljon.

Anna Rimpelä: Pitkään meni ihan hyvin nauratti aivan hullun lailla. Seksihulluksi tullut vanhempi rouva seikkailee rollaattorinsa kanssa pitkin kyliä. 

Natasha Lesterin nykyisyydessä ja historiassa kulkevat romaanit Diorin salaisuus ja Pariisin ompelijatar ovat todella upeita perheen mysteereiden selvittelyjä.

Laura Baldini: Uuden ajan opettaja kertoo Maria Montessorista romaanimuodossa. Upea kuvaus Montssorin uran alkuvaiheista.

Henriikka Rönkkönen: Rakkaushokkihoito on sinkkukirjojen jälkeen todistus keskustelun ja huumorin tärkeydestä parisuhteessa.


Huh, olipas työlästä käydä alkuvuoden kirjat läpi eikä hommasta olisi tullut mitään, ellen pitäisi instagramissa kirjaa luetuista. Etenkin kun luen tai kuuntelen monesti sarjan lähes putkeen, on hankala sanoa yksittäisestä osasta paljon mitään muuta kuin että paras tai ei paras osa. Mikäli jokin sarja tai kirja jäi kiinnostelemaan niin kysy toki kommenteissa lisää infoa.

Oletko lukenut jonkin näistä?

Kommentit

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie