Kulttuurierot hoitotyössä
Meitä on maanpinnalla (ja jokunen avaruudessa) kulkevia Homo sapiens yksilöitä, jotka eroavat ulkoisesti ja sisäisesti sen vuoksi, että toisilla on joistakin alleeleista sattumanvaraisesti versiot Ö, ä ja G ja töisilla versiot, ö, Ä ja g. Ja sitten on joillain kromosomia Y ja joillakin useampi kappale kromosomia X. Ja that´s it. Geneettisiä eroja, joilla ei pitäisi arvottaa ketään.
Sen sijaan on kulttuurisia ja jokunen geneettinen asia, jotka vaikuttavat hoitotyöhön. Hoitohenkilökunnan koulutus kulttuurisiin asioihin on ainakin oman kokemukseni mukaan heikko ja se on sekä yksilöiden, että koulutusorganisaatioiden yhteinen ongelma. Psykologiastamme johtuen jaamme herkästi ihmisiä meihin ja noihin, jos emme pysähdy pohtimaan mitä oikein ajattelemme. Ja seurauksena on yleistäviä, rasistisia oletuksia vaikkakin onneksi useimmiten tarkoitus on ollut hyvä.
Tälläisia oletuksia on esimerkiksi, että pakolaiselle tilataan sianlihaton ruoka kysymättä koska oletetaan hänen olevan muslimi.
Tai, että oletetaan, ettei henkilö puhu suomea, koska nimi on ulkomaalaisen kuuloinen tai henkilö ulkomaalaisen näköinen.
Tai oletetaan Suomessa syntyneen ja koko ikänsä täällä asuneen tietävän jotain toisesta kulttuurista, koska hän näyttää siihen kuuluvalta.
Usein kaikki pääsevät helpommalla, kun asioista kysyy suoraan asiakkaalta. Ei niin, että selitä nyt sinä miten tämä teidän kulttuurissa tai uskonnossa on vaan, mitä itse toivoisit juuri tässä tilanteessa toimittavan. Kaikissa kulttuureissa on stereotypian vastakohtia ja kaikissa uskonnoissa maallistuneita yksilöitä, joten se miltä ihminen näyttää, ei kerro hänen tarpeistaan ja toiveistaan.
Se missä Suomi eroaa monesta muusta kulttuurista on yksilökeskeisyys ja yksilön henkilökohtaiset rajat. Meillä lääkärit ja hoitajat kertovat potilaalle asiat suoraan ja kiertelemättä mutta monessa muussa kulttuurissa on totuttu siihen, että sanaa syöpä vältetään kuin, no, syöpää. Lääkäri saattaa esimerkiksi kertoa diagnoosin omaisille ja omaiset päättävät mitä potilaalle kerrotaan. Saatetaan jopa valehdella, että syövän sijaan sairastaa korkeaa verenpainetta ja nyt vaan otat näitä tabletteja ja paranet.
Meillä ei jenkkileffatyyliin ole synnytyksessä mukana koko suku ja esimerkiksi se, että Suomessa nuori voi käydä lääkärissä yksin jo hyvinkin nuorena tai saada ehkäisypillerit ilman vanhempien tietämystä, voi olla toisissa kulttuureissa käsittämätöntä.
Kulttuuriset asiat voivat hankaloittaa asiakkaiden terveyden edistämistä, koska terveydenhuollossa ei välttämättä edes osata tunnistaa asioita, joista pitäisi neuvoa ja ohjata. Ja jo pelkästään suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä on muuhun maailmaan verrattuna erikoinen ja hämmentävä, mikä voi vaikeuttaa ohjausta. Lisäksi kielitaito voi vaikuttaa siihen kuinka ohjaus ymmärretään. Kuvalliset ohjeet voivat pelottaa, jos on tottunut lukemaan oikealta vasemmalle kun ohjeessa hampaat tippuvat harjauksen seurauksena pois. Tai se, että eteen lätkäistään monta sivua kirjoitettuja ohjeita tarkistamatta osaako asiakas lukea kyseistä kieltä. Jo suomalaisen peruskoulun käyneistäkin isolla osalla on vaikeuksia selviytyä virallisista teksteistä ja heikko terveyden lukutaito. Saati sitten maahanmuuttajalla, joka vasta opettelee kieltä ja joutuu kohtaamaan käsitteitä, joille ei ole käännöstä omalle kielelle.
Esimerkiksi hampaiden hoito ja muu hygienia, liikunta ja ravitsemus voivat olla hyvinkin kulttuurisidonnaisia ja herkkiä asioita. Sukupuoli- ja seksuaaliterveydestä puhumattakaan. Asiakas voi pelätä menettävänsä identiteettinsä ja kulttuurinsa jos häntä tiukasti ohjeistetaan syömään suomalaisen lautasmallin ruokakuvien mukaisesti. Tiukalla ohjauksella saadaan ainoastaan katkaistua kommunikaatio. On myös muistettava, että suomalainen tapa ei ole ainoa oikea vaan yleensä löydettävissä on kompromissi, jossa asiakas voi säilyttää itselleen tärkeät asiat ja silti edistää terveyttään.
Jotta kaikki saisivat parhaan mahdollisen hoidon, on myös tunnistettava tietyt genetiikan sanelemat asiat hoitotyössä. Toiset sairastuvat geneettisistä syistä herkemmin tiettyihin tauteihin. Esimerkiksi sirppisoluanemia ja talassemiat ovat yleisempiä länsiafrikkalaistaustaisilla kuin kantasuomalaisilla. Kantasuomalainen taas on geneettisesti alttiimpi suomalaistyyppiselle synnynnäiselle nefroosille. Näitä tietylle perimälle tyypillisiä tauteja tulisi osata epäillä, mutta ei tietenkään diagnosoida poissulkematta muita mahdollisuuksia.
Ainakaan itse en keksi ihonvärille hoitotyössä mitään muuta merkitystä kuin sen, että tummemmassa ihossa ihosyöpä tai muu muutos saattaa helpommin jäädä huomaamatta ja että tummempi iho vaatii pidemmän ajan auringossa D-vitamiinin riittävään tuotantoon. Suomessa toisaalta melkein kaikki joutuvat kiinnittämään huomiota D-vitamiinin saantiin.
Ja aurinkosuojaan! Vaikka tummempi iho ei niin herkkään pala, on tähän aikaan vuodesta kaikkien auringossa oleilevien syytä muistaa suojata iho vaatteilla tai aurinkosuojella!
Kulttuuriset ja geneettiset erot jo pelkästään yksilöiden, yksittäisten perheiden tai itä- ja länsisuomalaistenkin välillä ovat niin suuria, että hoitotyössä on suuri virhe olettaa mitään pelkästään jonkun ulkonäön perusteella.
Monikulttuurisesta/kulttuurisesta/transkulttuurisesta hoitotyöstä löytyy hyvin materiaalia kirjastoista ja netistä joten opettele lisää!
Kommentit
Lähetä kommentti