Paikallista shoppailua Liperissä


Olin jo ajatellut tilaavani jossain vaiheessa Onnenpussin saippuoita lisää, sillä sain juuri ennen Liperiin lähtöäni loppumaan yhden Onnenpussin suolasaippuan. Kävin kuitenkin maanantaina Liperissä Aito Tavara - nimisessä paikallisessa lähimyymälässä. Aito Tavara sijaitsee Kirkkolahden rannalla Liperin mylly alueella. Mylly valitettavasti paloi jo kolmannen kerran toissa viikolla. Myymälän valikoimiin kuuluu lähituotteita niin kosmetiikan, käsitöiden kuin ruokaherkkujen muodossa. Samoissa tiloissa palvelee kahvila Palanen, joka tarjoaa arkipäivisin keittolounasta edulliseen hintaan.

Palaneen Myllyn rauniota kastellaan edelleen 


Onnenpussi on Liperin Ylämyllyllä sijaitseva pienyritys, joka tekee atooppiselle iholle sopivia suolasaippuoita ja narusaippuoita. Aito Tavarassa oli palosta johtuen tuotteet alennuksella ja Onnenpussin valikoimaa oli laajasti.


Ostin Onnenpussin sekapussin suolaisia 2-laadun saippuoita. Pussissa on 4 isoa suolasaippuaa ja 5 pientä. Pussin pohjalla on tuoteselosteet. Omassa pussissani on Suukko, Raparperihyve, Mustikka Aito, Merten tyrskyt ja Vaniljakahvi - saippuoita.


Onnenpussin saippuoiden lisäksi ostin Sisustus Siennan piparminttuisen Polkka- ja vadelmantuoksuisen Valssi-saippuan. Sienna sijaitsee Liperin naapurikunnassa Heinävedellä lähellä kaunista Kermankoskea. Viimeinen ostos oli Nilsiäläisen Korpiaho Hehku-huulivoide, joka sisältää propolista ja mehiläisvahaa.

Tätä postausta varten piti vaihtaa Bloggeriin vanhaan versioon kun uusi ei toimi kännykällä kunnolla. Vanha versio toisaalta sopii Liperistä kirjoittamiseen, sillä paluu Liperiin on aina paluu vanhaan. Nytkin kirjoittelen vanhasta, pikkuveljeni kanssa aikoinaan jakamastani huoneesta vanhojen kirjojeni ja lelujeni joukosta.

Onko teidän kotipaikkakunnilla käymisen arvoisia pikku myymälöitä? Vinkatkaa alas.


Kommentit

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie